Järjestä:

Löytyi 11 hanketta.

Mediataitoja ja mukavaa verkkoasiointia 2017

Projektin tavoitteena on parantaa kirjastonkäyttäjien yhteiskunnallisia osallistumismahdollisuuksia sekä erilaisten kulttuuri- ja tietoaineistojen saatavuutta kirjaston kautta sekä mediataitojen perusopetuksen avulla pyritään tekemään palvelujen käytöstä mukavaa ja luontevaa kirjaston eri käyttäjäryhmille.

Lukudiplomi nettiin jatkohanke 2017

Haemme jatkoavustusta Lukudiplomi nettiin -hankkeeseen ja tavoitteena on palkata tekninen ammattilainen tekemään lukudiplomi nettiin teknisesti toimiva ympäristö kaikkien käyttöön.

Lukudiplomi nettiin 2016

Hankkeen ideana on, että kehittäisimme nettiportaalin omaisen ratkaisun, jossa oppilas pystyisi täysin itsenäisesti tekemään lukudiplomiin liittyvät tehtävät. 

Linnakankaan itsepalvelukirjasto 2016

Kempeleen kunnassa ei ole itsepalvelukirjasto ja haemme avustusta Linnakankaan koulukirjaston muuttamiseksi itsepalvelukirjastoksi. Siten tila palvelisi sekä koulua että toimisi yleisenä kirjastona.

Juhlavuosi yhdessä 2016

Suomi täyttää 100 vuotta 2017 ja kirjasto haluaa olla mukana juhlavuodessa näkyvästi ja tuoda esiin suomalaista kulttuuria: kirjallisuutta, taidetta ja musiikkia. Ajatuksena on, että kirjasto olisi areena pitkin juhlavuotta tapahtuvia nostoja, joilla juhlavuosi tehdään näkyväksi kuntalaisille.

Kirja kuuluviin 2015

Hankkeen tarkoituksena on saada lapset innostumaan lukemisesta ja lukuharrastuksen jatkamisesta sekä elävöittää lukudiplomia.

Tieto ja tarinat näkyviin 2013

Monilukutaito on keskeinen tavoite koulujen tulevissa opetussuunnitelmissa. Kempeleen kirjasto haluaa olla aktiivinen toimija kutsumalla oppilaita kirjastoon kouluissa tapahtuvan tiedonhaun opetuksen lisäksi. Tarvitsemme tätä varten - ja satutuntien pidon helpottamiseksi - nykyaikaiset ja turvalliset välineet lapsiryhmien av-esityksiin.

Kasvot Kirjalle 2012

Hankkeen tarkoituksena on saada lapset ymmärtämään, miten kirja syntyy, avata kirjan sanomaa, näkemään ihminen kirjan takana, miten/miksi tarinat kiehtovat ja tärkeimpänä tavoitteena - saada lapset lukemaan. Hankkeen tarkoituksena on saada kirjalle kasvot, tehdä se tutuksi ja saada tarina elämään.

Kempeleen seniorikirjasto 2012

Hankkeen tarkoituksena on kehittää Kempeleen kirjastolle palveluja seniorikansalaisille. Kirjastolla ei tällä hetkellä ole erityisiä palveluita kohderyhmälle, joten palvelutarpeen kartoitus, palveluiden kehittäminen ja ottaminen osaksi päivittäistä kirjastotyötä on todella tärkeää. Toinen kartoitettava asia on selvittää, mitä palveluita tai toimintoja seniorit haluavat kirjastoon.

Kirjastokeikka 2 2012

Hankkeen tarkoituksena on luoda Kempeleen kirjastolle pysyviä uusia toimintamalleja aikuisten kirjavinkkaukseen ja aikuisten kirjastokäytön kasvattamiseen. Hankkeen tarkoituksena on saada aikuiset ja nuoret aikuiset käyttämään kirjastoa ja lukemaan enemmän.

okm
avi