Järjestä:

Löytyi 3 hanketta.

Kirjastosta elämän ensi sivuille 2018

Hanke liittyy seuraaviin teemoihin: Monipuoliset lukutaidot (Teema 1), Aktiivinen kansalaisuus, demokratia ja sananvapaus (Teema 2) ja Elinikäinen oppiminen (Teema 3)
Hankkeen avulla tehostetaan ja syvennetään jo olemassa olevaa yhteistyötä sekä tehdään uusia avauksia avaralla mielellä. Hankkeella tuetaan vanhemmuutta ja perheiden hyvinvointia. Hankkeen myötä heikkojen lukijoiden lukutaito paranee ja perheiden lukuharrastus lisääntyy.
Uusien yhteistyömuotojen myötä kirjastoon tulee uusia asiakasryhmiä ja tulevaisuudessa yhteistyö on luontevaa ja helppoa.

Kirjastotila parhaaseen mahdolliseen käyttöön 2017

Hankkeen tavoitteena on saada kirjastotila monipuolisesti kuntalaisten käyttöön järjestämällä muun muassa tapahtumia, taidetta ja elämyksiä. Henkilökunnalle ja sidosryhmille hankitaan osaamista koulutuksen keinoin. Asiakkaille tarjotaan elämyksiä taiteen, tapahtumien ja osallistamisen keinoin.

Tarina elokuvaksi - luovaa mediakasvatusta 2012

Projektin tavoitteena on lisätä lasten medialukutaitoa ja mediakriittisyyttä. Metodina käytetään "tekemällä oppii" -ajatusta siten, että elokuvatyöpajoissa lapset tekevät oman elokuvan. Kohderyhmänä ovat Laukaan yhden taajaman n. 9-12-vuotiaat lapset.
Yhdessä tekemällä luodaan yhteisöllisyyttä ja kannustetaan lapsia omiin luviin kokeiluihin.

okm
avi