Järjestä:

Löytyi 3 hanketta.

Tuu säkin!: lasten ja nuorten elämyksiä Lopen kirjastossa 2018

Hankkeen tarkoitus on tarjota tekemistä ja kokemista Lopen kirjastossa lapsille ja nuorille ja saada madallettua kynnystä tulla tänne. Kirjastossamme on uusi lasten- ja nuortenkirjastonhoitaja ja haluamme tiivistää ja monipuolistaa tarjontaamme ja olla etenkin nuorille paikka, jossa viihtyä kavereiden kanssa. Ideamme on järjestää teatteria, lautapelipäiviä, taidepajoja, elokuvailtoja ja konsolipeli-iltoja. Toimintaa on tarkoitus olla eri-ikäisille ja eri tyyppistä ja teemoiksi meille sukeutuu ensisijaisesti  monipuoliset lukutaidot ja etenkin kuvalukutaito, esittävän taiteen elämykset ja strateginen ja motorinen oppiminen perinteisen oppimisen tueksi.

SUKELLUS KIRJALLISUUDEN TUNTEMATTOMIIN MAAILMOIHIN 2015

Hankkeen tarkoituksena on tarjota yläkoululaisille virikkeitä ja uusia näkökulmia lukuharrastuksen herättämiseksi ja ylläpitämiseksi. Sen tarkoituksena on myös vahvistaa tulevien yläkoulun oppilaiden innokkuutta lukuharrastukseen siten, ettei kirjallisuus harrastuksena unohtuisi niin helposti alakoulusta yläkouluun siirryttäessä. Hankkeen avulla tuetaan lasten ja nuorten kirjallisuuden tuntemusta tasa-arvoisesti riippumatta siitä, asuvatko he Lopen kirkonkylässä, muissa taajamissa tai haja-asutusalueella.

KIRJASTOLUOKITUKSEN SALAT AUKI JA KIRJASTOLUOKAT VALOKEILAAN 2015

Hankkeen tavoitteena on tehdä kirjaston asiakkaille ja muille eri aihealueista kiinnostuneille henkilöille tutuksi, mihin kaikkiin työtehtäviä, opiskelua, harrastuksia ja eri elämäntilanteita koskeviin tiedontarpeisiin kirjaston hyllyiltä voi löytyä apua, hyötyä, iloa ja innostusta.

okm
avi