Järjestä:

Löytyi 6 hanketta.

Tablettitohtori ON paikalla 2018

Hankkeessa laajennetaan sisällöllisesti ja maantieteellisesti Oulun kaupunginkirjastossa jo tehtyä digineuvontatyötä kohti asiakkaiden omien mobiililaitteiden käytön neuvontaa sekä digitaalisten palvelujen käytön neuvontaa asiakkaiden omilla laitteilla. Neuvontapalvelu toteutetaan kirjaston tiloissa yksilöopastuksena ja avoimina yleisötilaisuuksina. Myös kirjaston henkilökuntaa koulutetaan.
Tavoitteena on parantaa digitaalisiin palveluihin kohdistuvan neuvontatyön vaikuttavuutta sekä edistää erityisesti kirjaston digitaalisten palvelujen käyttöä ja kirjastohenkilökunnan osaamista. Neuvonnalla on mahdollista tavoittaa myös kirjaston ei-käyttäjiä ja siten parantaa kirjaston yhteiskunnallista vaikuttavuutta.
Hanke tukee monipuolisten lukutaitojen teemaa (Teema 1) turvaamalla digitaalista tasa-arvoa ja edistämällä kansalaisten digitaitoja sekä ”Laatu, vaikuttavuus ja innovaatio”-teemaa (Teema 4 ) , kokeilemalla innovatiivista ratkaisua ja luomalla paremmat palvelut, tavoitteena kirjastojen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden lisääminen.

Musiikin hyvinvointivaikutukset kirjastopalveluissa 2018

Musiikkikirjastotoiminta on haasteiden edessä fyysisten levyjen lainausmäärien edelleen laskiessa. Myös uusi kirjastolaki asettaa kirjastoille omat tavoitteensa lisätä aktiivista kansalaisuutta, demokratiaa ja elinikäistä oppimista lisäävää toimintaa.
Hankkeen tavoitteena on hakea uusia tapoja tehdä kirjastojen musiikkityötä kuntalaisille houkuttelevaksi, sekä mahdollisesti myös laajentaa palveluvalikoimaa ja poikkihallinnollista yhteistyötä ottamalla mukaan musiikkikasvatuksen ammattilaisia ja opiskelijoita.
Esimerkkejä mahdollisista toimintatavoista: kirjavinkkausten ja satutuntien elävöittäminen musiikin avulla, levyvalikoiman esittely ”livenä”, kirjaston ulkopuolelle suuntautuvat musiikkikasvatustuokiot, yleisöluennot.
Kohteina Oulun kirjastopalveluiden pisteet, pop-up-tapahtumat, Limingan kunnankirjasto.

Kirjasto kotouttamisen tukena 2016

Hankkeen tavoitteena on tehdä kirjaston palvelut tunnetuiksi ja näkyviksi maahanmuuttajille. 

Hankkeessa luodaan selkeät palvelut, verkkosivustot ja kohdennettu markkinointi maahanmuuttajille. Hankkeessa myös koulutetaan ja rohkaistaan henkilökuntaa kohtaamaan erilaisia asiakkaita.

Aluekirjastoista koko perheen kulttuurikeskuksia 2013

Hankkeen tavoite on vahvistaa uuden Oulun alueen kotiseutuidentiteettiä, voimistaa aluekirjastojen kulttuurista merkitystä ja turvata kulttuuripalvelujen tarjonta koko laajalle kaupunkialueelle. Hankkeella halutaan voimistaa vanhoja yhteistyösuhteita ja löytää uusia yhteisöllisiä toimintatapoja. Hankkeessa kehitetään systemaattisesti kirjastojen osaamista kulttuuritapahtumien tuottamisessa. Hankkeeseen palkataan tapahtumatuottaja, joka työskentelee vuorotellen kolmessa uuden Oulun aluekirjastossa. Yhteistyössä asukkaista muodostettujen alueraatien, yhdistysten ja kunnan muiden toimijoiden kanssa aluekirjastoista muodostuu alueellisen kulttuuritoiminnan kivijalkoja.

Palvelumuotoilun poluilla 2012

Aiemmassa projektissa hankittu käyttäjätieto analysoidaan henkilökunnan kouluksen perustaksi. Tutustutaan palvelumuotoilun menetelmiiin ja hankitaan lisää käyttäjätietoa jonkin palvelumuotoilun menetelmän avulla.

Muutoskoulutus uuden Oulun henkilökunnalle 2012

Haukiputaan, Kiimingin, Oulun, Oulunsalon ja Yli-Iin kirjastot yhdistyvät monikuntaliitoksen myötä uudeksi Oulun kaupunginkirjastoksi vuoden 2013 alussa. Uudessa kirjasto-organisaatiossa työskentely tarkoittaa jokaiselle työntekijälle muutosta aiempaan. Muutoksen kohtaaminen, uusien toimintatapojen luominen ja toimivan työyhteisön rakentaminen ovat haasteita, joita on työstettävä sekä organisaation eri tasoilla että koko henkilökunnan yhdessä.

okm
avi