Järjestä:

Löytyi 8 hanketta.

Viides tila – kirjastopalvelut virtuaaliympäristöissä 2017

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa Oulun kaupunginkirjaston, Kempeleen kunnankirjaston ja Pohjois-Pohjanmaan maakunta-alueen kirjastojen henkilökunnan osaamista uusien opetusteknologioiden, opetusmenetelmien ja laiteiden käyttämisessä. Verkossa toimiminen vaatii uudenlaista näkemystä ja tapaa katsoa asioita. Tavoitteena on myös luoda aktiivista yhteistyötä alueen kirjastojen välille, jotta päästään suunnittelemaan ja tuottamaan verkkoaineistoja yhdessä.

Tärkeänä tavoitteena on, että millä tavoin lukemaan innostamista voidaan tehdä verkossa ja miten kirjasto voi tukea eri ikäryhmien oppimista verkkoympäristöissä. Selvitetään uusia tapoja tarjota kirjaston opetuksia, kirjavinkkauksia ja kirjastonkäytön opastuksia verkon välityksellä.

 

Demokratia tapahtuu kirjastossa - kirjasto kansalaiskeskustelun ympäristönä ja tukijana 2017

Tavoitteena on kirjastohenkilökunnan osaamista, kirjaston yhteistyösuhteita, keskustelutiloja ja tiedotusta kehittämällä tukea rakentavaa kansalaiskeskustelukulttuuria yleisissä kirjastoissa.

Asiakkaiden odotukset kirjastopalveluista 2017

Kirjastotyö ja kirjaston palvelutarjonta ovat muuttuneet paljon viime vuosina, voidaan puhua jopa kirjastoparadigman muutoksesta. Kirjaston työtehtäviä on joitakin hävinnyt kokonaan ja uusia on tullut tilalle. Kirjasto tarjoaa palveluja aineiston lainaamisesta tapahtumiin ja kansalaistaitojen opettamiseen. Muutos on ollut nopeaa myös asiakkaille. Mikä on asiakkaan käsitys tämän päivän kirjastosta, sen palveluista ja niiden käytöstä? Tässä maakunnallisessa hankkeessa on tavoitteena tuoda aiemmissa hankkeissa jo kerättyä kokemustietoa sekä työntekijöiden ideoita uusista palvelumuodoista käyttäjien arvioitavaksi ja siten selvittää, vastaako kirjaston uusi palvelutarjonta asiakkaiden odotuksia. Tavoitteena on asiakasymmärryksen parantaminen ja asiakaskokemuksen nostaminen keskiöön palveluja suunniteltaessa.

Aineistologistiikan muutos – aineiston saatavuus pienen ja suuren yleisen kirjaston näkökulmasta 2016

Projektin tavoitteena on koota tietoa tulevaisuuden logististen ratkaisujen tueksi tavoitteena kirjastoaineiston mahdollisimman hyvä saatavuus paikallisesti, kuljetuskustannusten sekä ekologisen haitan ollessa mahdollisimman pienet. 

Kirjasto sosiaalisena työnantajana 2015

Hankkeen tavoite on perehdyttämiskäytäntöjä kehittämällä parantaa kirjaston valmiuksia ei-ammatillisten työntekijöiden työllistämiseen.

Lukuiloa kaikille 2015

Hankkeen tavoitteena on houkutella aikuisväestöä lukemisen pariin sekä tehdä kirjallisuustapahtumien järjestämisestä osa jokapäiväistä kirjastotyötä. 

Uusia tuulia kirjastoon 2014

Oulun kaupunginkirjaston tavoite on turvata kasvavassa kaupungissa erinomaiset kirjastopalvelut kaikille asukkaille joka puolella laajaa kaupunkia. Tämä tavoite ei voi toteutua, jos kirjasto toimii samalla lailla kuin edellisellä vuosisadalla.

Omppu - erityisryhmien kirjastopalveluiden kehittäminen lasten ja nuorten palveluissa 2012

Oulun kaupunginkirjaston Omppu-projektin tavoitteena on kehittää tasavertaisesti lasten ja nuorten kirjastopalveluja ja tukea kaikkien lasten ja nuorten mahdollisuuksia tutustua tarinoiden maailmaan.

okm
avi