Järjestä:

Löytyi 4 hanketta.

Aluetietokannat ajan tasalle 2014

Oulun kaupunginkirjaston tavoite oli vaihtaa uuteen kirjastojärjestelmään vuoden 2016 alussa ja samalla siirtyä käyttämään MARC 21-tiedontallennusformaattia. Samassa yhteydessä kirjaston piti päättää myös FINMARC-formaattiin pohjautuvien alueellisten tietokantojen Ostrobotnian ja Pakkalan tulevaisuudesta. Hyvän ratkaisun löytämiseksi päätettiin käynnistää hanke Aluetietokannat ajan tasalle.

Elokuvakirjallisuus kaikkien käyttöön 2014

Oulun Elokuvakeskuksen laadukas kirjasto luetteloidaan OUTI-kirjastotietokantaan, minkä seurauksena laaja elokuvakirjakokoelma saadaan kaikkien kiinnostuneiden ulottuville.

Kulttuurisivustot näkyville 2014

Tämän hankkeen tavoitteena on koota verkossa olevat pohjoista kulttuuria esittelevät sivustot yhteen, jotta käyttäjät löytäisivät sivustoihin kootut laajat ja kiinnostavat sisällöt.

Uusia tuulia kirjastoon 2014

Oulun kaupunginkirjaston tavoite on turvata kasvavassa kaupungissa erinomaiset kirjastopalvelut kaikille asukkaille joka puolella laajaa kaupunkia. Tämä tavoite ei voi toteutua, jos kirjasto toimii samalla lailla kuin edellisellä vuosisadalla.

okm
avi