Järjestä:

Löytyi 4 hanketta.

Kirjasto kotouttamisen tukena 2016

Hankkeen tavoitteena on tehdä kirjaston palvelut tunnetuiksi ja näkyviksi maahanmuuttajille. 

Hankkeessa luodaan selkeät palvelut, verkkosivustot ja kohdennettu markkinointi maahanmuuttajille. Hankkeessa myös koulutetaan ja rohkaistaan henkilökuntaa kohtaamaan erilaisia asiakkaita.

Aineistologistiikan muutos – aineiston saatavuus pienen ja suuren yleisen kirjaston näkökulmasta 2016

Projektin tavoitteena on koota tietoa tulevaisuuden logististen ratkaisujen tueksi tavoitteena kirjastoaineiston mahdollisimman hyvä saatavuus paikallisesti, kuljetuskustannusten sekä ekologisen haitan ollessa mahdollisimman pienet. 

Pentti Haanpää -aineistot kaikkien ulottuville 2016

Pentti Haanpää (1905-1955) kuuluu keskeisimpiin suomalaisiin kirjailijoihin. Haanpään merkitys ja hänen tuotantonsa arvostus on kasvanut jatkuvasti viime vuosikymmeninä. Tämän hankkeen tarkoitus on saattaa laaja Haanpäätä koskeva aineisto kirjallisuudenharrastajien ja tutkijoiden käytettäväksi myös verkon kautta. Se edellyttää Haanpää-museossa olevien kuvien, alkuperäiskäsikirjoitusten, artikkelien, teosten ja esineiden sisällönkuvailua ja mahdollista digitointia sekä tietojen tallentamista kirjasto- ja museotietokantoihin.

Kirjailijat kirjastoihin 2016

Hankkeessa tiivistetään yhteistyötä paikallisten kirjailijoiden ja kirjastojen välillä. Hankkeen puitteissa järjestetään Oulun, Kempeleen ja Limingan kirjastoissa erilaista toimintaa yhdessä alueen kirjailijoiden kanssa. Kirjastojen palvelutarjonta paranee, kun kirjailijat näkyvät ja toimivat laajemmin kirjastoissa.

okm
avi