Järjestä:

Löytyi 28 hanketta.

Virtuaalista kulttuuria kirjastoon 2018

Rovaniemen kaupunginkirjastoon hankitaan uusia virtuaalitodellisuuslaitteita.

Kylien vapaaehtoinen digineuvonta 2018

Rovaniemen kaupunginkirjasto kouluttaa Elävät kylät –hankkeessa toimivia kylävapaaehtoisia toimimaan kirjastopalveluiden ja digitaalisten palveluiden vertaistukihenkilönä.

Mediakasvatussuunnitelma Rovaniemen kaupunginkirjastoon 2018

Hankkeessa luodaan Rovaniemen kaupunginkirjasto - Lapin maakuntakirjastolle mediakasvatussuunnitelma, jota myös pilotoidaan käytännössä. Se otetaan käyttöön osana kirjaston ja koulun yhteistä Kirjastopolku-toimintaa.

Lisää saamen kieltä kirjastoihin 2018

Rovaniemen kaupunginkirjasto hakee avustusta kokoaikaisen sisältötuottajan työhön saamenkielisten tapahtuma- ja digipalvelujen tuottamiseksi vuosina 2018-2019.  

Kohtaamistilaa kellariin! 2017

Hallituksen esityksessä uudeksi kirjastolaiksi on määritelty kirjaston tehtäväksi tarjota tiloja oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn ja kansalaistoimintaan. Tämän hankkeen tavoitteena on yhdessä asiakkaiden kanssa suunnitella niitä palveluita ja tiloja, joita Rovaniemen kaupunginkirjasto – Lapin maakuntakirjaston pääkirjasto tulee tarjoamaan. 

Pääkirjasto on Alvar Aallon suunnittelema rakennus, joka nauttii yhä maailmanlaajuista arvostusta – yli 50 vuotta valmistumisensa jälkeen. Kaupungin tahto on suojella rakennuksen keskeisiä osia ja tilojen suunnittelussa tulee ottaa huomioon rakennuksen arkkitehtuurinen arvo, yhteistyössä Alvar Aalto –säätiön kanssa.

Kirjastojen tulee kuitenkin elää mukana ajassa ja muokata toimintojaan ja palveluitaan ajan hengen ja lain määrittelemän tehtävän mukaisesti. Useat kirjaston toiminnot mahdollistuvat tilojen kautta, joten keskeinen osa toiminnan suunnittelua on tilojen suunnittelu.

Tilojen käyttöä on mahdollisuus uudistaa etenkin pääkirjaston alakerrassa, joka on nyt hieman vajaakäytöllä. Uudelleenjärjestelyillä ja kehittämistoimilla on mahdollisuus saada laajojakin tiloja uusille toiminnoille ja palveluille. Lisäksi myös yläkerran tilojen palvelupisteitä ja osastojärjestelyjä on mahdollista suunnitella yhdessä innovoiden.

Keskeiset tilakysymykset ovat kirjaston tarjoamat avoimet tilat ja oppimisympäristöt sekä uudet yhteisöllisen tekemisen tilat, kuten Urban Office ja Makerspace. Hankkeessa kartoitetaan näiden tilojen ja toimintojen tarpeet, niiden vaatimat tilat sekä toimintojen toteuttamisen suunnittelu sisältäen toimintojen henkilöstöresurssien määrittelyn.

Hankkeen keskeinen työtapa on tarjota kirjaston asiakkaille ja muita kuntalaisille osallisuuden kokemuksia ja kutsua heitä miettimään yhdessä tulevaisuuden kirjastopalveluja. Rovaniemen kaupunginkirjasto – Lapin maakuntakirjastolla on hyviä kokemuksia yhteisöllisesti tilasuunnittelusta. Aikaisemmassa hankkeessa suunniteltiin nuorten kirjaston tilat uudelleen yhdessä nuorten raadin kanssa:

http://hankkeet.kirjastot.fi/hanke/k%C3%A4ytt%C3%A4j%C3%A4-palvelun-keski%C3%B6ss%C3%A4-case-rovaniemen-nuortenkirjasto

Kohtaamistilaa kellariin! –hankkeessa on tavoitteena on pohtia kirjaston toimintoja ja palveluita vielä laajemmin kuin pelkkien tilojen suunnittelun näkökulmasta tarkasteltuna. Kirjastopalveluiden suunnittelussa nostetaan keskiöön kohtaaminen.

Ensimmäiseksi kohtaaminen määritellään tarkoittavan kirjaston asiakkaiden ja henkilökunnan kohtaamisia. Hankkeen avulla selvitetään, mikä on paras tapa kohdata asiakas uudessa tilassa ja mikä on kiinteiden palvelupisteiden, itsepalvelun ja omatoimisuuden suhde. Kirjaston asiakaspalvelun toimintatapa suunnitellaan vastaamaan tilojen tarjoamia palveluita ja asiakkaiden tarpeita.

Toiseksi lähtökohdaksi otetaan asiakkaiden keskinäisen kohtaamisen rooli. Mikä on kirjaston tarjoama tila, jossa tekeminen ja kohtaaminen tapahtuvat yhteisöllisessä hengessä ja miten sitä edistetään? Tiloissa on kirjaston, vapaaehtoisten tai muiden toimijoiden organisoimaa säännöllistä toimintaa, jonka avulla asiakkaat saavat tilaisuuden erilaisiin kohtaamisiin. Lisäksi selvitetään, kuinka asiakkaat sopivasti törmäytetään ulkopuolisten toimijoiden kanssa.

 

Lapin kirjastojen digitointiselvitys 2017

Hankkeessa laaditaan digitointipolitiikka ja –suunnitelma Lapin yleisille kirjastoille ja kartoitetaan muistiorganisaatioiden digitointityötä maakunnassa ja valtakunnallisesti. Hankkeen taustamateriaalina on Kirjastot.fi:n Digitointiselvitys yleisille kirjastoille (2015), joka antaa suuntaa sille, mitä digitointisuunnitelmassa tulisi ottaa huomioon. Hankkeen tavoitteena on, että digitointityöhön luodaan selkeät ohjeet ja periaatteet, joiden mukaan kirjastojen suositellaan tulevaisuudessa toimivan. 

Petsamo kartoissa ja kirjoissa 2017

Rovaniemen kaupunginkirjasto – Lapin maakuntakirjaston Lappi-osasto on saanut lahjoituksena digitoituja karttoja Petsamosta. Hankkeen tavoitteena on tuoda esille näitä harvinaisia karttoja Petsamon alueelta ja Lappi-osaston Petsamo-aineistoa kokonaisuudessaan. Petsamolla on tärkeä osa Lapin historiaa, koska Jäämeren rannikon vaikutus Lapin asutushistoriaan ulottuu kauas, ja kulttuuriset yhteydet Jäämerelle ovat olleet tärkeitä. Petsamo oli osa itsenäistä Suomea 1920–1944. Petsamon kartat ovat harvinaisia, koska virallisesti kartat tuli luovuttaa sotien jälkeen Neuvostoliittoon. 

Karttojen ja Petsamo-kirjallisuuden esille tuominen tukee ja täydentää Lapin maakuntamuseossa joulukuussa 2017 avautuvaa Petsamosta kertovaa perusnäyttelyä ”Suomi Jäämeren rannalla”.  

Uusi Lapin kirjasto 2017

Uusi Lapin kirjasto –hankkeen tavoitteena on jalkauttaa Lapin kirjastojen strategiaa luomalla yhteisiä palveluita, joita markkinoidaan kokonaisuutena. Hanke aloitetaan uuden verkkokirjaston Finnan lanseerauksen yhteydessä keväällä 2017, jolloin kaikki uudet toimintatavat, palvelut ja yhteistoiminnot näyttäytyvät selkeänä palvelukokonaisuutena asiakkaille.

Sähköinen oheislukemisto Lapissa 2016

 Hankkeessa selvitetään sähköisen oheislukemiston käyttöönottoa ja testataan palvelua kouluyhteistyössä.

Lapin kirjastohenkilöstön osaamisen kehittämishanke 2016

Toteutetaan osaamiskartoitus Lapin yleisten kirjastojen henkilökunnalle. Tavoitteena on vahvistaa Lapin kirjastojen yhteistyötä, henkilöstön ammatillista osaamista ja varmistaa se, että Lapin kirjastopalvelut säilyvät laadukkaina myös tulevaisuudessa. Henkilöstön osaamisella varmistetaan strategiassa määriteltyjen tavoitteiden toteutuminen, luodaan suuntaviivat tulevalle kehitykselle ja saadaan käytännön työkalu tulevien kehityskeskustelujen ja osaamisen kehittämisen pohjaksi.

Omatoimikirjastoja Rovaniemelle 2016

Hankkeen tavoitteena on tarjota Rovaniemen kaupunginkirjaston asiakkaille parempia kirjastopalveluita lisäämällä lähikirjastoihin omatoimipalveluita.

Populappi II 2016

Tietokantaan on suunnitteilla teknisten parannusten ohella puhtaasti laadullisia ja sisällöllisiä muutoksia; tarkoitus on laatia Populapin täydennysosaksi systemaattinen, lappilaisen musiikin diskografia eli ensimmäinen koskaan Suomessa julkaistu luettelo maakunnallisesta äänilevytuotannosta.

Lapin saamekirjastot Turun kirjamessuilla 2015 2015

Rovaniemellä toimiva saamelainen erikoiskirjasto ja Suomen saamelaisalueen kunnankirjastot ovat varanneet Turun Kirjamessualueelta yhteisen loosin, esittelytilan . Tilassa tullaan esittelemään saamelaista ja saamenkielistä kirjastotoimintaa, kirjastojen verkkosisältöjä

Mediataitoja maakuntaan 2015

Hankkeen tavoitteena on, että koko Lapin kirjastojen henkilökunta osaa opastaa asiakkaita heidän aineistotarpeissaan sekä tekniikan että sisältöjen osalta. Toinen tavoite on markkinoida kirjastoa ja saada asiakkaiden tietoisuuteen kirjastojen laajeneva palvelutarjonta. Valtakunnallisesti hanke liittyy laajempaan tavoitteeseen lisätä kansalaisten teknisiä ja sisällöllisiä valmiuksia käsitellä erilaisia mediasisältöjä. Mediataitoja maakuntaan -hanke täydentää valtakunnallista Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin -hanketta viemällä sen tavoitteita käytäntöön Lapin kirjastoissa. Hankkeen kohderyhmänä on ensisijaisesti maakunnan kirjastojen henkilökunta, mutta myös asiakkaat.

Lapin yhteistä kirjastoa rakentamassa 2015

Kirjastojärjestelmän muutos merkitsee Lapin yleisten kirjastojen henkilökunnalle muutosta keskeisessä työvälineessä. Kirjastojärjestelmän mahdollisuudet ja rajoitteet määrittävät osaltaan, miten kirjastojen kokoelmia käytetään ja mitä kokoelmaan liittyvä palveluja kirjastot voivat asiakkailleen tarjota.
Lapin kirjasto –kimpan käytäntöjä on hiottu vuosien kuluessa yhtenäisiksi. Kimppaan on järjestelmänvaihdon yhteydessä liittymässä kirjastoja, jotka eivät ole aiemmin kuuluneet kirjastokimppoihin tai siirtyvät nyt nykyisestä suppeammasta kirjastokimpasta koko Lapin laajuiseen kimppaan.
Muutoksessa kunkin kirjaston on tarkasteltava omia käytäntöjään ja yhdessä keskusteltava miten ja millaisia palveluita Lapin kirjasto tulevaisuudessa haluaa asiakkailleen tarjota. Muutostilanteessa on kuultava niin pieniä kuin isoja kirjastoja ja pyrittävä löytämään yhteinen näkemys asiakkaiden ja kirjastojen tarpeista.
Tämän projektin tavoitteena oli luoda Lapin kirjastoon liittyville kirjastoille mahdollisuuksia osallistua edellä kerrottuun keskusteluun. Tavoitteena oli koota laaja-alaisia työryhmiä laatimaan määrittelyt Koha-kirjastojärjestelmälle sekä työstää tarvittavat ohjeet Lapin kirjastolle yhteisesti sovituista toimintatavoista.

Vinkkaus kuuluu kaikille : lukuiloa aikuisille 2015

Hankkeen tavoitteena on löytää kirjastolle uusia sidosryhmiä, joiden kautta kirjavinkkausta saataisiin järjestettyä myös aikuisväestölle. Tarkoitus on, ettei yhteistyö ryhmien kanssa jää kertaluontoiseksi, vaan ryhmien joukosta löytyy sellaisia, joiden kanssa voidaan luoda pysyvä ja säännönmukainen käytäntö kirjastovierailuihin.

Lapponica ja Lapinkävijät uuteen kuosiin 2015

Hankkeessa Lapinkävijät- Pohjoinen kulttuuri kuvina –verkkosivustolle suunnitellaan ja toteutetaan uusi graafinen käyttöliittymä.
Lapponica-tietopalvelun toiminta vaatii ajantasaistavan kokonaistarkastelun: on suunniteltava verkkotietopalvelun uusi kotisivu ja tutkittava toimintamalleja.
Hankkeessa päivitetään Jacob Fellmanin 4-osainen Anteckningar under min vistelse i Lappmarken sekä 4-osainen Pohjois-Suomen bibliografia verkkosivuille teknisesti toimivampaan muotoon.

Meidän yhteinen kirjasto : Lapin yhteinen kirjasto - projektin jatkohanke 2014

Hankkeen tavoitteet:
• Vahvistaa Lapin yleisten kirjastojen yhteistyötä
• Valmistella Lapin yleisten kirjastojen käytäntöjen yhtenäistämistä tulevaa kirjastojärjestelmäyhteistyötä varten
• Valmistella Lapin PallasPro- ja Origo-kirjastojärjestelmien tietokantoja järjestelmänvaihtoa varten

Lukuintoa Lapissa 2014

Hankkeen tavoitteet:
• Edistää lappilaisten lasten ja nuorten lukuharrastusta sekä medialukutaitoa
• Vahvistaa kirjastojen ja koulujen yhteistyötä Lapin alueella
• Testata etäyhteyksien toimivuutta kirjaston ja koulun välisessä yhteistyössä, jotta samaa menetelmää voidaan hyödyntää jatkossa
muussakin toiminnassa esim. kirjastojen ja palvelutalojen tai kirjastojen ja päiväkotien välillä, koulutuksissa jne.
• Tehdä tablettitietokoneen käyttö ja mahdollisuudet tutuksi kirjastojen henkilökunnalle
• Etsiä ja toteuttaa uusia toiminnallisia muotoja kirjaston ja koulun väliseen yhteistyöhön

Yhteistyöstä voimaa - Lapin kirjastojen yhteinen kokoelma 2013

Hankkeen tavoitteena on rakentaa yhteistä kokoelmapolitiikkaan ja strategiaan koko Lapin kokoelmatyölle, jonka avulla asiakkaat saavat entistä paremmin heitä palvelevan kokoelman koko Lappiin.

Sivut

okm
avi