Järjestä:

Löytyi 2 hanketta.

Salon lähikirjastojen toiminnan kehittäminen kansalaistoiminnan tarpeita tukeviksi tiloiksi 2018

Hankkeen tavoitteena on kehittää Salon kirjastopalveluihin kuuluvien lähikirjastojen toimintaa. Hankkeeseen sisältyy Kiskon, Kuusjoen, Suomusjärven ja Särkisalon lähikirjastojen muuttaminen omatoimikirjastoksi. Lisäksi nykyisiä tilaratkaisuja muutetaan siten, että alueella toimivat kolmannen sektorin toimijat, kuten yhdistykset, voisivat pitää kokouksia, tapahtumia ja näyttelyitä.  

ProKirjasto 2014

ProKirjasto hankkeen keskeinen tavoite on säilyttää kirjaston lähipalvelut ja samalla uudistaa kirjastopalveluja. Uudistamisella pyritään löytämään pitkäkestoinen, uusi toimintamalli tilanteessa, jossa resurssit vähenevät, mutta palvelutarpeet pysyvät ja osin lisääntyvätkin. Uusi toimintamalli tarkoittaa mm. sitä, että kirjaston paikka tiedonlähteenä tulee jatkossakin olemaan koko Salon alueella tärkeä, ja nyt on ensisijainen tärkeää hakea ja luoda uusia, käyttäjäystävällisiä palveluja ja toimintatapoja, jotka tukevat tätä toimintamallia. Samalla tämä aiheuttaa vaateita myös koko henkilöstön toiminnan, osaamisen ja työnkuvien suhteen.

okm
avi