Järjestä:

Löytyi 21 hanketta.

Lukirastit kirjastoon 2018

Ihmisen tapa ottaa vastaan, prosessoida ja palauttaa mieleen informaatiota on yksilöllinen, puhutaan erilaisista oppimistyyleistä. Olisikin tärkeää, että jokainen opiskelija, erityisesti sellainen opiskelija, jolla on jokin oppimisvaikeus, tunnistaisi ja löytäisi itselle sopivia oppimistyylejä.
Yleensä oppimistyylit jaotellaan aisteihin perustuen seuraavasti: auditiivinen (kuuloaisti), visuaalinen (näköaisti) ja kinesteettinen (koko vartalon liikkeet). Oma oppimistyyli löytyy vain kokeilemalla.
Mm. Joensuun seudun erilaiset oppijat ry. on kehittänyt ns. lukirastitoimintaa, jossa opiskelijat pääsevät tutustumaan ja kokeilemaan erilaisia oppimistyylejä. Kirjastomaailmaan lukirasteja ei kuitenkaan tiettävästi ole vielä tuotu. Kirjasto on kuitenkin lukirasteille hyvin luonteva paikka, sillä matalan kynnyksen tilana sinne voivat tulla kaikki opiskelijat, sekä aikuiset että nuoret ilman leimautumisen pelkoa ja myös riippumatta opiskelupaikasta.
Hankkeessa suunnitellaan kirjastoympäristöön sopivat lukirastit ja toteutetaan ne.

Eepoksen lukudiplomi 2018

Hankkeessa suunnitellaan ja toteutetaan lukudiplomi 22 kunnan muodostamalle kimpalle, Eepokselle. Lukudiplomissa on myös yhteisöllinen ja pelillinen osio. 

Vieläkin parempi Eepos 2018

Hankkeessa tiivistetään Eepos-kimpan yhteistyötä luomalla Eepos-strategia sekä parannetaan kirjastojen saavutettavuutta ja kansalaisten digi-osallisuutta koko alueella.

Eepoksen kokoelmapolitiikka 2017

Parantaa aineiston saatavuutta ja kiertoa sekä kokoelmien kehittämistä Eepoksen alueella.

Avoin Apila-verstas 2017

Vähentää digitaalista syrjäytymistä ja mahdollistaa uusia innovaatioita.

Voimaannuttavat runot ja tarinat 2017

Hankkeen tavoitteena on runojen ja tarinoiden tunnetuksi tekeminen sekä ihmisten havahduttaminen siihen, että kirjallisuudella on terapeuttinen vaikutus erilaisissa elämäntilanteissa. Tapahtumien tavoitteena on aktiivisen elämänotteen ylläpitäminen ja mielenvirkistyksen tuominen. Runoiltojen tarkoituksena on tavoittaa eri yhteistyötahojen kautta myös nitä ihmisiä, jotka eivät käytä kirjastoa.

Eepoksen lukutohtori 2017

Lasten ja nuorten lukemisenedistämisen tukeminen kaikissa Eepos-kunnissa.

 

Kirjastoyhteistyön tiivistäminen Etelä-Pohjanmaalla 2016

Hankkeen tavoite on kirjastoyhteistyön syventäminen ja kirjastopalvelujen tuottaminen tehokkaasti ja asiakaslähtöisesti hankealueella.

Lentobensaa! 2015

Kirjastopalvelujen tunnettuuden lisääminen sekä markkinoinnin tehostaminen.

Omatoimiaikaa Ylistaroon 2015

Lisätä uusiin tiloihin siirtyneen Ylistaron monipalvelukirjaston aukioloaikaa omatoimikirjastona ja siten parantaa kirjaston saavutettavuutta entisestään.

Kohti yhteistä asiakasliittymää Etelä-Pohjanmaalla 2015

Yhteinen verkkokirjasto, joka parantaa asiakaspalvelua, tehostaa kirjastojen aineistojen käyttöä ja järkevöittää kirjastojen yhteistyötä.

Selvitys Pohjanmaan alueen kirjastokimppojen kirjastojärjestelmien yhdistämisen ja kuljetuslogistiikan toiminnallisista edellytyksistä 2014

Selvityksessä tarkastellaan Etelä-Pohjanmaan kirjastojen, Vaasan kaupunginkirjaston ja Kokkolan alueen Anders-kirjastojen tietokantojen yhdistämisen edellytyksiä yhteiseksi kirjastojärjestelmäksi sekä yhteisen aineiston kuljetuslogistiikan luomisen edellytyksiä kirjastojen välille

Kirjastosta mediastoksi, mediasta on moneksi 2014

Ylistaron kirjasto haluaa kehittää palvelujaan nuorten ideoiden ja toivomusten pohjalta.Lisäksi halutaan kiinnittää huomiota siihen, että kirjasto tulisi tutuksi ja sen tapahtumiin voisi osallistua muutkin kuin kirjaston vieressä asuvat hoitolapset ja koululaiset.Ylistaron kirjaston toiminnan painopisteeksi on valittu vuosina 2014 -2015 lapset ja nuoret. Kirjastosta mediastoksi, mediasta on moneksi -hankkeella on tarkoitus.
on tarkoitus vaikuttaa edellä mainittuun seuraavin toimenpitein: kirjasto järjestää lapsille ja nuorille tilaisuuksia ja tapahtumia, työpajoja, kursseja saadakseen heidät monipuolisen kirjaston kanssa tuttaviksi. Lapsia ja nuoria innostetaan lukemaan: toisaalta jalkaudutaan heidän ryhmiinsä toisaalta järjestetään tilaisuuksia kirjastossa esim. satuhuone-tapahtuma, jossa lapset voivat itsekin improvisoida nukketeatteria, kehitetään kaverivinkkausta koululaisten kesken. Nuoria innostetaan lukemaan esittelemällä tapahtumien yhteydessä nuorisoa kiinnostavia kirjallisuuteen läheisesti liittyviä aiheita mm. anime, cosplay, liveroolipeli tai muita harrastuksia. Peli-iltoja, kirjallisuus-, kulttuuri- , elokuva- ja musiikkitapahtumia järjestettäessä pyritään saamaan mukaan tekijöiksi alueen nuoria, lasten ja nuorten lukemisharrastusta kannustetaan ylläpitämään; myös lasten kanssa työskenteleviä aikuisia informoidaan lukemisen tärkeydestä. Tavoitteena on kehittää lasten ja nuorten medialukutaitoa ja omaa mediatuottamista sekä innostaa heitä toimimaan median parissa turvallisesti ja monipuolisesti. Tutustutaan elokuvaan ja kirjaan tavoitteena mediatekstien vertailu, vertaisvinkkaukseen innostaminen, elokuvien ikärajatietouden lisääminen ja elokuvakasvatus.
Kirjastossa järjestään pelitapahtumia ja peli-iltoja. Nuoret saadaan näin pidettyä kirjaston piirissä ja kirjastoihin kiinnostuksensa menettäneet nuoret saadaan takaisin asiakkaiksi. Tämä on samalla asiakassuhteiden vahvistamista ja verkostoitumista kirjaston tulevaisuuden kannalta tärkeimmän kohderyhmän kanssa. Hankkeen tavoitteena on saada yhteistyökumppaneiksi ylistarolaiset lasten ja nuorten kanssa toimivat ja työskentelevät yhdistykset, yhteisöt, koulut yms.

Luemme suomeksi - kieli lukukaverina 2014

Perustetaan monikulttuurinen sanataidekerho suomea toisena kielenä lukeville ja maahanmuuttajien valmistavan opetuksen oppilaille tavoitteena vahvistaa kohderyhmän lasten suomenkielen taitoa tuetun lukemisen avulla, herättää kiinnostusta kirjoihin ja lukemiseen sekä aktivoida lapsia ilmaisemaan itseään suomeksi ja oppia käyttämään kirjastoa monipuolisesti. Kohderyhmän oppilaille laaditaan oma lukudiplomin lukulista.
Äiti-lapsi-satukerhossa rohkaistaan vanhempia oppimaan ja käyttämään suomenkieltä satujen avulla, kannustetaan vanhempia lukemaan lapsille ja käyttämään kirjastoa monipuolisesti..

Kirjaston ulkoisen ja sisäisen markkinoinnin kehittäminen 2014

- opastaa asiakkaita uusien tietoteknisten laitteiden käytössä (tablettitietokoneet) ja tehostaa e-aineistojen käyttöä
- kouluttaa kirjaston ja alueen kirjastojen henkilökuntaa laitteiden käytössä
- laitteiden käyttö tiedonhankinnanopetuksen ja kirjavinkkauksen tukena
- opastus- ym. videoiden tuottaminen kirjaston asiakkaille

KAITAFILMIT TALTEEN : KIRJASTON ASIAKKAILLE TARKOITETUN DIGITOINTIPALVELUN PARANTAMINEN 2014

Hankkeen tarkoitus on parantaa asiakkaille tarkoitettua digitointipalvelua tarjoamalla asiakkaiden käyttöön digitoivaa kaitafilmilaitetta.

Porstua paremmaksi 2013

Porstua-verkkopalvelu on Seinäjoen, Vaasan ja Kokkolan kaupunginkirjastojen yhdessä toteuttama aluetietokanta. Tavoitteena on sen käytettävyyden ja ulkoasun parantaminen ja Laari-artikkeliviitetietokannan siirto samaan tietokantaan Porstua-verkkopalvelun kanssa. Porstuassa siirrytään käyttämään Omeka-julkaisujärjestelmää. Tavoitteena on myös Omeka-julkaisujärjestelmän käytettävyyden ja toiminnallisuuden lisääminen laajennusosien avulla sekä asiakkaiden, alueemme kirjastojen ja oman henkilökunnan koulutus uuteen Porstuaan.

Lukuisia kerhoja Etelä-Pohjanmaalle 2013

Hanke pyrkii koulutuksen ja kerhotoiminnan avulla lisäämään sellaisten 1. - 3. -luokkalaisten lasten lukuharrastusta, joilla on lukivaikeuksia. Lisäksi pyritään lisäämään kirjastolaisten valmiuksia kohdata ja palvella paremmin asiakkaita, joilla on lukivaikeuksia.

Kirjastosta iloa arkeen ikäihmisille 2012

Ikäihmisten oman kiinnostuksen vuoksi toteutetaan Kirjastosta iloa arkeen ikäihmisille –hanke, jossa painopisteinä on tietokirjallisuuden tutuksi tekeminen tapahtumien avulla, kirjastonkäytönopetus, kirjaston uuden asiakasliittymän haltuunotto ja mediataidot.
Hankkeen tarkoituksena on edesauttaa aktiivisen elämänotteen ylläpitämistä ja tuoda mielenvirkistystä ikäihmisten keskuudessa lisäämällä heidän kirjastonkäyttöään.
Hankkeen aikana järjestetään kirjastossa tapahtumia eri teemoista, joissa kirjallisuuden lisäksi on mukana alan asiantuntija. Teemailtoihin pyritään järjestämään kuljetuksia joukkoliikenteen puuttuessa myös sivukylien ikäihmisille. Lisäksi järjestetään tutustumiskäynti uuteen pääkirjastoon.

Minun tarinani 2012

Minun tarinani on Seinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjaston ja Lapuan kaupunginkirjaston yhteinen, erityistä tukea tarvitseville nuorille suunnattu mediakasvatushanke.

Sivut

okm
avi