Järjestä:

Löytyi 6 hanketta.

Omatoimikirjastoja Kainuun kuntiin 2017

Hankkeen avulla aloitetaan omatoimikirjastotoiminta viidessä Kainuun kunnassa (Hyrynsalmi, Paltamo, Puolanka, Ristijärvi, Suomussalmi).

Pulinapöksä -tarinan taikaa lapsiperheille 2015

Hankkeessa pidetään koirakaverin ympärille rakentuvia tarina- ja satutunteja kahden viikon välein vuoroin Suomussalmen ja Hyrynsalmen kirjastoissa.

Pitkospuita pitkin -tarinoita senioreille. 2014

Hankkeen avulla viedään kirjastopalvelua laitoshoidossa oleville sekä palvelu- tai hoitokodeissa asuville vanhuksille ja samalla tavoitteena on tuottaa kirjaston ja hoitolaitosten henkilökunnalle uusia tapoja tarjota erityisryhmien kirjastopalveluita.

Taidetta koteihin 2013

Hankkeen tarkoituksena on käynnistää taidelainauskokeilu.

okm
avi