Järjestä:

Löytyi 5 hanketta.

Oivalluksia ja osallisuutta - omatoimikirjasto Tervolaan 2018

Hankkeen tavoitteena on laajentaa Tervolan kunnankirjaston palveluja kuntalaisia osallistaviin omatoimipalveluihin ja käynnistää kirjaston ja kirjastotilojen itsepalvelukäyttö omatoimikirjaston muodossa vuoden 2019 loppuun mennessä. Kirjaston asiakkaat ja kuntalaiset osallistetaan omatoimikirjaston suunnitteluun ja toteutukseen erilaisin keinoin. Tavoitteena on luoda vaiheittain ”meän oma kirjasto”, jonka palvelut ja eri toiminnot on suunniteltu yhteistyössä kuntalaisten kanssa ja heidän tarpeistaan ja toiveistaan lähtien. Omatoimikirjastopalvelut tuovat joustavuutta kirjastoasiointiin ja avaavat kirjastotilat kuntalaisille sekä erilaisille järjestöille siten, että kirjastoa voidaan käyttää paitsi omatoimiseen opiskeluun, työskentelyyn ja virkistäytymiseen myös yhteisöllisenä kokoontumispaikkana.

Hanke liittyy teemaan 2: Aktiivinen kansalaisuus, demokratia ja sananvapaus.

Kirjat kothin asti - kirjaston kotipalvelu käyntiin Tervolassa 2017

Hankkeen tavoitteena on aloittaa kirjaston kotipalvelutoiminta Tervolassa.

Iloa tarinasta 2015

Hankkeen avulla on tavoitteena saada Tervolan, Simon ja Keminmaan lapset ja nuoret innostumaan lukemisesta ja huomioimaan lukemisen yhtenä vaihtoehtona vapaa-ajan vietolle. 

Nopeasti ja langattomasti nettiin 2012

Tervolan kirjasto haluaa asiakkaidensa käyttöön nykyaikaiset laitteet ja langattoman verkon, sillä nykyiset tietokoneet ovat vanhentuneita ja lisäksi asiakkaat ovat alkaneet vaatia langattoman verkon käyttömahdollisuutta. Kirjasto haluaa myös varautua tulevaisuuteen hankkimalla tablet-tietokoneita.

Kirjailijoita ja asiantuntijoita Tervolan lasten ja nuorten iloksi 2012

Hankkeen tarkoituksena on antaa tervolalaisille nuorille ja lapsille mahdollisuus tavata kirjailijoita ja kuulla asiantuntijaesityksiä esimerkiksi mangasta. Perimmäisenä pyrkimyksenä on saada nuoret ja lapset kiinnostumaan kirjoista, lukemisesta ja ehkäpä myös itse tuottamaan tekstiä ja piirtämään sarjakuvia.

okm
avi