Järjestä:

Löytyi 9 hanketta.

Luontokevät 2018

Kevään aikana on tapahtuma joka kuukausi. Tapahtumissa on erilaisia luontoon liittyviä aiheita, jotka täsmentyvät vierailijoiden mukaan. Vieraiksi pyydetään sekä valtakunnallisesti tunnettuja luontotoimijoita että paikallisia (Joutsa, Keski-Suomi) tekijöitä. Toukokuun tapahtumana on retki Leivonmäen kansallispuistoon. Luontoaiheista kirjastoaineistoa nostetaan esiin. Teemat 2 ja 3.

Avoimet, laajennetut ja osallistavat kirjastopalvelut - Omatoimikirjasto Karstulaan 2017

Hankkeen tavoitteena on laajentaa Karstulan kirjaston palveluja omatoimipalveluihin ja käynnistää kirjaston itsepalvelukäyttö omatoimikirjaston muodossa.

Avoimet, laajennetut ja osallistavat kirjastopalvelut - omatoimikirjasto Kyyjärvelle 2017

Hankkeen tavoitteena on laajentaa Kyyjärven kirjaston palveluja omatoimipalveluihin ja käynnistää kirjaston itsepalvelukäyttö omatoimikirjaston muodossa.

 

 

 

Kirjastotila parhaaseen mahdolliseen käyttöön 2017

Hankkeen tavoitteena on saada kirjastotila monipuolisesti kuntalaisten käyttöön järjestämällä muun muassa tapahtumia, taidetta ja elämyksiä. Henkilökunnalle ja sidosryhmille hankitaan osaamista koulutuksen keinoin. Asiakkaille tarjotaan elämyksiä taiteen, tapahtumien ja osallistamisen keinoin.

Kotiseutuaineistot eläviksi! 2017

 1.) Kotiseutukokoelmaan tallennetun paikallistiedon, paikallisen kauno- ja tietokirjallisuuden, runouden, musiikin ja kuvallisen aineiston esiinnostaminen.  Kotiseutukokoelman kehittäminen saatavuuden, saavutettavuuden ja jälkipolville säilymisen näkökulmasta.

2.) kaiken ikäisten kirjaston asiakkaiden osallistaminen luomaan uusia kotiseutuaineistoja.Oheistavoitteena on lisätä kirjaston asiakkaiden ja henkilökunnan digiosaamista  

3.)  taustalla vaikuttavana tavoitteena on lisätä kirjaston merkitystä kotiseututiedon tallentajana sekä digitaalisten aineistojen kokoamisen, luomisen, järjestämisen ja välittämisen keskuksena.  

Hyvinvointia kirjastosta 2014

Kirjasto mukana kuntalaisten arjessa: Lisätään kirjaston houkuttavuutta ja kokeillaan oheistoimintoja, jotka tuovat mielihyvää ja elämyksiä asiakkaille. Kirjaston hyvää tekevä sosiaalinen aspekti on merkittävää ja hanketyö tukee tätä. Kirjasto on tasa-arvoinen paikka, joka palvelee vauvasta vaariin.

Iloisia sanoja 2014

Tarkoitus on toteuttaa kesällä 2014 monitaiteinen sanataidetyöpaja Toivakan kirjastossa.

Joutsan kunnankirjaston 150-vuotisjuhlavuosi 2014 2013

Juhlavuoden teemana on Koko kunta kirjastoon. Tällä tarkoitetaan, että huomioimme kaikki ikäryhmät vuoden mittaan ja sopivilta osin käytänteitä jatketaan juhlavuoden jälkeenkin. Tarkoitus on näkyä ja kuulua niin, että koko kunta sen todellakin huomaa.

Kohtaavat kokoelmat 2012

Hankkeen tavoitteena on osallistaa vapaaehtoisia virkistysluotseja kotikirjastopalvelujen kehittämiseen. Lisäksi vapaaehtoisten virkistystoimintaan muodostetaan pysyväisluonteisia rakenteita tuottamalla toimintaa ohjaava teemoitettu virkistyskalenteri, jonka avulla vakiinnutetaan kirjaston roolia virkistystuokioiden sisältöjen välittämisen tukijana.

okm
avi