Järjestä:

Löytyi 53 hanketta.

Kärkikylän kirjaston kouluyhteistyö 2018

Kärkölässä kunta on haasteellisen taloustilanteen ja korkeiden SoTe-kulujen johdosta joutunut kaventamaan sivistyspalvelujen tarjoamista kymmenen viime vuoden aikana. Kirjaston henkilökuntaa on vähennetty kolmesta henkilötyövuodesta nykyiseen 1,2 htv:een. Kirjaston aineistohankintojen osalta kunta on pyrkinyt osoittamaan tarvittavat määrärahat. Kunnan omaa hankintaa on täydentänyt toimiva yhteistyö Lastu-kirjastojen kanssa ja aineiston saatavuus on ollut kohtuullisella tasolla. Kirjasto on pystynyt perinteisen kirjastokokoelman osalta vastaamaan kirjaston yleisenä tehtävänä lukemisen ja kirjallisuuden edistämistarpeisiin, mutta henkilöresurssien niukkuuden vuoksi emme ole pystyneet aktiivisesti edistämään lukemisharrastusta. Tilanne on ollut erityisen haasteellinen lasten- ja nuorten luku- ja kirjallisuusharrastuksen tukemisen osalta. Kirjasto ei ole toivotulla tavalla pystynyt tukemaan koulussa tapahtuvaa lukemisen edistämiseen tähtäävää toimintaa.

Kunnan sivistys- ja hyvinvointilautakunta on kesällä 2017 käynnistänyt selvitystyön kirjastotoimen kehittämiseksi. Lisäksi kirjaston tarpeisiin on päätetty osoittaa työllistämismäärärahaa toisen työntekijän palkkaamiseksi. Kokonaiskehittämiseen liittyen sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättänyt myös hakea tätä valtionavustusta kirjaston ja koulun välisen yhteystyön tehostamiseen lasten- ja nuorten luku- ja kirjallisuusharrastuneisuuden lisäämiseksi.

E-pisteeltä e-maailmaan 2018

Kirjaston e-pisteellä tulevat kirjaston e-aineistot tutuiksi ja samalla muihinkin sähköisiin palveluihin kohdistuvat pelot hälvenevät. Hanke edistää digitaitoja ja linkittyy teemaan Monipuoliset lukutaidot.

Ajanmukainen kirjastoautopalvelu 2018

Orimattilan kaupunki sai uuden kirjastoauton 2016. Uusi autovirkailija- kuljettaja aloitti eläkkeelle jääneen virkailijan tehtävissä kesällä 2017. Valtuuston puheenjohtaja on tehnyt aloitteen autopalvelun monipuolistamisesta ja uudelleenarvioinnista. Myös kirjasto kokee välttämättömäksi pureutua autopalvelun ajanmukaistamiseen: millaisia muutoksia reitit ja pysäkit vaativat uusien asuinalueiden myötä (mm. Henna, joka rakentuu rautatien ääreen). Auton opastus on ollut puutteellista. Millaisia keinoja voidaan käyttää, jotta asiakkaat oppisivat hyödyntämään alueensa pysäkkejä? Orimattila on laaja kunta, joten autopalvelulla on vahva sijansa. Voisiko auto kiertää toisen reitin iltaisin, jos saisimme apuvoimaa? Millaista monimuotokäyttöä auto voisi tarjota?

Virtuaalivieraasta lukuintoa yläkoululaisille 2018

Hankkeessa kannustetaan pääasiassa nuoria yläkoululaisia tarttumaan kirjaan ja lukemaan. 3 kirjailijaa vierailee virtuaalisesti Padasjoen ja Asikkalan kirjastoissa. Tilaisuudet ovat avoinna myös muille kirjastojen käyttäjille.
Teema 1. Monipuoliset lukutaidot

Innostu lukemaan ja löytämään 2017

Hankkeen tavoite on innostaa aikuisia lukemaan, elvyttämään aikaisempaa lukemisharrastustaan sekä löytämään helpommin itselleen kiinnostavaa luettavaa. Hankkeen avulla aikuisille suunnattu vinkkaus ja muut keinot löytää luettavaa tehdään näkyviksi ja tutummaksi asiakkaille.

Omatoiminen lisäpalvelu 2017

Orimattilan kaupunki on vähentänyt säästösyistä kirjaston henkilökunnan minimiin. Aukioloaikoja on jouduttu supistamaan niin, etteivät ne enää millään muotoa vastaa kaupunkilaisten tarpeisiin. Omatoimisella lisäpalvelulla pyritään palauttamaan kirjastopalvelujen saatavuus ja ajanmukaistamaan tilankäyttö. Aukioloajat lisääntyvät vuoden 2017 aikana 31:sta tunnista 98:aan tuntiin. Kirjastotilan ja kokoelman käyttömahdollisuudet saadaan siten vastaamaan tämän päivän tarpeita ja Orimattilan laajalle alueelle levinnyt asukaskunta pääsee kirjastopalvelujen pariin.

Lainaa mun vinkki! 2017

Aineiston monipuolinen esittely ja asiakaskontaktit. Pienimuotoisten tapahtumien järjestäminen kirjastossa pitkän tauon jälkeen.

Satu saavuttaa juhlavuonna 2017

Kirjasto tarjoaa kaikille kunnan alle kouluikäisille 4-6-vuotiaille tasavertainen mahdollisuuden osallistua yhdelle kirjaston teemalliselle satutunnille. Kirjasto tulee tutuksi lapsille, jotka eivät välimatkan vuoksi ole päässeet kirjastoon aiemmin. Satuja ja tarinoita halutaan lainata myös kotiin ja kirjasto saa uusia asiakkaita. Samalla yhteistyö varhaiskasvatuspalveluiden kanssa tiivistyy.

Seniorit tietoyhteiskunnassa 2017

Tavoitteena on saada verkkopalvelujen ja -laitteiden ohjaus- neuvontatoiminnasta säännöllistä. Toisena tavoitteena on luoda pohjaa nuorempien ikäryhmien kansalaistaitojen virittämiseen jatkossa.

Mobilisoitu Myyräteatteri 2016

Markkinoida uutta kirjastoautoa asiakkaille ja samalla vastata toiveeseen kirjaston jalkautumisesta päiväkoteihin myyränukketeatteri- ja satukiertueiden merkeissä

Satsaus tulevaisuuteen 2016

Järjestetään lapsille ja nuorille kirjavinkkausta ja kirjailijavierailuja yhteistyössä naapurikuntamme Heinolan kirjaston kanssa, josta löytyy vinkkari sekä ylä-, että alakouluille.

Virtuaalivieraita kasiluokkalaisille – Asikkalan, Hartolan ja Padasjoen kirjastojen yhteishanke 2016

Hankkeen tarkoitus on tukea kahdeksasluokkalaisten äidinkielen ja kirjallisuuden oppisisältöjen omaksumista ja innostaa heitä kirjallisuuden pariin. Hanke parantaa kirjaston ja koulun välistä yhteistyötä sekä liittää kirjaston kouluille tarjoamat sisällöt aiempaa paremmin opetussuunnitelmaan. 

Luo tili ja kirjaudu 2016

Hankkeen tavoite

Edistää kansalaisten tietoteknisiä ja verkkoasiointitaitoja. Innostaa omatoimiseen oppimiseen ja rohkaista sähköisten palvelujen käyttöön.

Perustelut

Intoa ja ilonaiheita ikääntyneille 2016

Asikkalan ja Padasjoen kirjastot halusivat kartoittaa, miten kirjasto voisi tavoittaa alueen ikäihmisiä paremmin. Tavoitteena oli saada uusia yhteistyökumppaneita, käynnistää kirjakassipalvelu sekä taata palvelun jatkuvuus hankkeen päätyttyä.

 

Sävel soikoon 2016

Tavoite

E-pisteen avulla e-lehdet vihdoin käyttöön! 2016

Hankkeen tarkoitus on perustaa kirjastoon kiinteä ja selkeästi merkitty e-aineistojen lukupiste ja näin madaltaa kynnystä e-lehtien käyttöön. Samalla hanke tutustuttaa ihmisiä tablettien sekä e-aineistojen käyttöön ylipäänsä.

Kaikki lukee tavallaan 2016

Heinolan ja Hartolan kirjastojen vinkkausyhteistyöhanke yhdistää kahden pienen kirjaston voimat. Tavoitteena on saada aikaan jotain suurta: isolla liekillä palavaa intoa kirjojen lukemiseen.

Mobiilit apuun tiedonhakuun 2015

Mobiililaitteiden hyödyntäminen kirjastonkäytön- ja tiedonhaun opetuksessa.

Tarinasta tilaksi: Lahden pääkirjaston aikuisten kirjallisuus- ja tietopalvelualueen uudistaminen tarinallistamisen kautta 2015

Hankkeen tavoitteena on tarinalähtöisen palvelumuotoilun avulla luoda Lahden pääkirjaston aikuisten kirjallisuus- ja tietopalveluista tila, joka on käyttäjille merkityksellinen, inhimillinen ja elämyksellinen. Kaiken lähtökohta on tarina ja tarinallisten kokemusten luominen asiakkaille henkilöstön toiveet huomioiden. Tulosten perusteella suunnitellaan ja uudistetaan aikuisten kirjallisuus- ja tietopalveluosasto.

Sivut

okm
avi