Järjestä:

Löytyi 13 hanketta.

2-1 = 3. Lohjan kaupunginkirjaston kirjastoautopalveluiden kehittämishanke 2016

Kirjastoautopalveluiden kehittämissuunnitelman laatiminen ja kehittämissuunnitelmien toteuttaminen sekä raportin laatiminen kehittämisprosessista. Hankerahalla palkattiin sijainen, jotta kirjastoautopalveluista vastaava kirjastonjohtaja pystyi keskittymään kehittämistyöhön. Tavoitteena oli kirjastoautopalveluiden toiminnan tehostaminen sekä päiväkodeille ja kouluille että muilla asiakasryhmille. Vaikka toisesta kirjastoautosta luovuttiin v. 2017 alusta lukien, tavoitteena oli tuottaa yhdellä autolla kahdessa vuorossa parempaa palvelua kuin aiemmin. Samanaikaisesti, kun kirjastoautotoimintaa uudistettiin, toteutui myös vuodesta 2013 vireillä ollut Virkkalan kirjaston ja kirjastoauto-osaston työtilojen remontin ja kirjastoautotallin uudisrakennuksen suunnittelutyö.

ETSI, LUE JA ESITÄ - TEHOA KIRJASTON JA KOULUN VÄLISEEN YHTEISTYÖHÖN 2015

Tavoitteena on ottaa huomioon uusi opetussuunnitelma ja kartoittaa sen tuomat mahdollisuudet kirjaston ja koulun väliseen yhteistyöhön. Tavoitteena on saada aikaan uusia käytänteitä kirjaston ja koulun välille tiedonhankinnan ja monilukutaidon opetukseen. Hankkeessa pyritään myös saavuttamaan kaikki alakoululaiset kirjavinkkauksella ja lukukampanjalla lukuinnon herättämiseksi.

Läsduellen 2014

Syftet är att inspirera barn att läsa mera, genom att ordna lästävling, ordna författarbesök och ha ett tätt samarbete med kommunens skolor.

OIVAt aivot - kirjasto, koulu ja media 2014

Alavuden ja Ähtärin kirjastoille ja kouluille laaditaan yhteistyösunnitelma, johon sisältyy tavoitteet koulujen kirjastonkäyttöön ja tiedonhaun opetukseen sekä lukudiplomit, vinkkaus, netiketti ja muu mediakasvatus.

Boklust 2014

Läsfrämjande projekt i samarbete med kommunens lågstadieskolor. En verkligt kraftig insats för att väcka intresse för bokläsning, högläsning och eget berättande. Kreativt skrivande.

Kontakti kirjailijaan! 2013

Kirjailijavierailujen järjestäminen kirjastoon ja kouluille

Käsi kädessä median maailmaan 2013

Tarkoituksena on osallistaa eri-ikäisiä lapsia tekemään yhdessä kirjaston kanssa kirjavinkkaus-, pelivinkkaus-, satu- ja kirjastomainosvideoita tai -trailereita. Samalla on luontevaa käydä yhdessä läpi ikäkausille sopivalla tavalla videon tekemiseen ja esittämiseen liittyviä kasvatuksellisia asioita. Videot pääsevät esille kirjastolle hankittavaan info-televisioon sekä kirjaston internet- ja Facebook-sivuille, sen mukaan miten vanhemmat antavat lupia esittämiseen.

Kirjailijavierailuilla lukuintoa Nurmekseen 2013

Hankkeen avulla järjestetään kirjailijavierailuja Nurmeksen kirjastoon, kouluihin ja vanhustenpalveluihin. Näillä toivomme asiakkaiden aloittavan lukuharrastuksen tai innostuvan lukemaan lisää ja toivon mukaan saamaan uusia näkökulmia lukemiinsa kirjoihin. Kirjailijavieraita kutsutaan yhdessä Valtimon ja Lieksan kirjastojen kanssa, jolloin voimme säästää kuluissa.

Kombikirjastossa kohdataan 2012

Mäntynummen kirjasto siirtyy Mäntynummen koulukeskukseen rakennettaviin tiloihin syksyllä 2012. Kirjasto toimii kombikirjastona ja on sekä koulu- että yleinen kirjasto. Keskeisenä tavoitteena on yhteistyö koulun kanssa, lukuharrastuksen edistäminen, mediakasvatus ja yhteiskäyttö mm. nuorisotoimen kanssa. Avustusta anotaan pedagogisen informaatikon palkkaamiseen ja modernin kirjaston laitehankintoihin.

Hämeenlinnan koulukirjastohanke 2012

Tavoitteena on Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tarjoama ammattimaisesti hoidettu, tasalaatuinen ja laadukas koulukirjastopalvelu kaikille Hämeenlinnan peruskouluille. Hankkeen aikana koulukirjastopalvelut tuotteistetaan omaksi palvelutuotteeksi ja sitä tarjotaan Hämeenlinnan kaupungin opetus- ja nuorisopalveluille. Uutta tuotetta suunnitellaan yhdessä opetuspalveluiden kanssa.
Hankkeella on valtakunnallista merkitystä ja sen tuloksia voivat muut Suomen kirjastot hyödyntää, erityisesti niissä kunnissa, joiden hallinto perustuu tilaaja-tuottaja –malliin.

Bibliotekets del av "Kulturstigen" i Kimitoöns kommun 2012

Kimitoöns kommuns kulturenhet kommer att genomföra projektet Kulturstigen som är en plan som ger grunden till att varje elev i den grundläggande utbildningen i Kimitoöns kommun besöker olika kulturanstalter ett bestämt antal gånger om året. Ett av besöksmålen är kommunens bibliotek.

okm
avi