Järjestä:

Löytyi 56 hanketta.

Julkiluetut - palasia pitäjän historiaa 1800-1900 -luvuilta 2018

Pornaisten kirjasto ylläpitää kotiseutukokoelma-aineistojen verkkotietokantaa, Sanapalttia, www.sanapaltti.fi, jonne on digitoitu Pornaisten vanhan kansakirjaston kokoelmasta pieni kirjavalikoima, sekä tällä hetkellä noin 3000 valokuvaa Pornaisista ja pornaislaisista. Sanapaltti on pitäjäläisten, sukututkijoiden ja historianharrastajien ahkerassa käytössä.

Valokuvien ohella suunnittelemme verkkotietokannan laajentamista arkisto-osiolla. Arkistoon on tarkoitus digitoida erilaisia pitäjän historiaan liittyviä pienpainatteita, käsikirjoituksia ynnä muuta. Pornaisten kotiseutumuseossa on useita laatikollisia käsin kirjoitettuja yleisiä kuulutuksia 1800-luvun alusta 1900-luvun alkuun. Kyseessä on Pornaisten historiaa käsittelevä mielenkiintoinen aineistokokonaisuus, jonka digitointi olisi tärkeää paitsi tietosisällön, myös aineiston säilytyksen vuoksi. Kuulutukset ovat monella tavalla vähintäänkin paikallisesti kiinnostavia dokumentteja. Museon vaihtelevat lämpötila- ja kosteusolosuhteet eivät ole edullisia paperimateriaalin säilytystä ajatellen.Digitoinnin avulla saadaan aineisto käyttöön ja taataan sen säilyvyys.

Edellä mainitut kuulutukset ovat kirkonmenojen jälkeen luettuja tiedotteita erilaisista kuntalaisia koskevista asioista. Kuulutus on voinut olla esimerkisi hollikyytivuorjen jakamista kylien talojen kesken vuonna 1831 tai tiedotus huutokaupasta "pappilan pesutuvan ja saunan purkausta ja uudesti rakentamista varten" vuodelta 1916. Kuulutusten joukossa on myös Mäntsälän Nummisten kylässä olevan kartanon, Frugårdin omistajasuvun jäsenten Nordenskiöldien allekirjoittamia tiedotuksia. Vaikka valtaosa kuulutuksista käsittelee Pornaisten alueen asioita, niin joukossa on myös yleisempää kiinnostusta herättävää aineistoa, jota ei ole saatavana missään muualla.

Hanke toteutetaan yhteistyössä Pornaisten kotiseutumuseota ylläpitävän Pornainen seuran ja Pornaisten seurakunnan kanssa.

Digi lähemmäksi 2018

Karijoen kirjaston asiakkaiden käytössä olevat pöytätietokoneet ovat yli viisi vuotta vanhoja, joten olisi aika uudistaa ainakin yksi niistä. Kirjastossa asiakkaiden käyttöön haluttaisiin myös tabletti, jonka avulla voidaan tehokkaammin esitellä sähköisen kirjan käyttöä.

"Kotiseutukokoelma kaikille" - Ulvilan kaupunginkirjaston kotiseutulehtikokoelman digitointi 2018

Digitoidaan Ulvilan kaupunginkirjaston lukusalissa sijaitsevat kotiseutulehdet. Lehtiä on paitsi Ulvilasta, myös muualta Suomesta. Yhteensä yli 1000 kappaletta. Hanke on valtakunnallisesti merkittävä, koska se käsittää paikallisaineistoja ympäri Suomen. 

Muistatko vielä? - Janakkalan kotiseutukuvien digitointi 2017

Laajentaa Hämeenlinnan kaupunginkirjaston ylläpitämä Lydia-digipankki kattamaan myös Janakkalan aluetta käsittelevää aineistoa. 

Lapin kirjastojen digitointiselvitys 2017

Hankkeessa laaditaan digitointipolitiikka ja –suunnitelma Lapin yleisille kirjastoille ja kartoitetaan muistiorganisaatioiden digitointityötä maakunnassa ja valtakunnallisesti. Hankkeen taustamateriaalina on Kirjastot.fi:n Digitointiselvitys yleisille kirjastoille (2015), joka antaa suuntaa sille, mitä digitointisuunnitelmassa tulisi ottaa huomioon. Hankkeen tavoitteena on, että digitointityöhön luodaan selkeät ohjeet ja periaatteet, joiden mukaan kirjastojen suositellaan tulevaisuudessa toimivan. 

Petsamo kartoissa ja kirjoissa 2017

Rovaniemen kaupunginkirjasto – Lapin maakuntakirjaston Lappi-osasto on saanut lahjoituksena digitoituja karttoja Petsamosta. Hankkeen tavoitteena on tuoda esille näitä harvinaisia karttoja Petsamon alueelta ja Lappi-osaston Petsamo-aineistoa kokonaisuudessaan. Petsamolla on tärkeä osa Lapin historiaa, koska Jäämeren rannikon vaikutus Lapin asutushistoriaan ulottuu kauas, ja kulttuuriset yhteydet Jäämerelle ovat olleet tärkeitä. Petsamo oli osa itsenäistä Suomea 1920–1944. Petsamon kartat ovat harvinaisia, koska virallisesti kartat tuli luovuttaa sotien jälkeen Neuvostoliittoon. 

Karttojen ja Petsamo-kirjallisuuden esille tuominen tukee ja täydentää Lapin maakuntamuseossa joulukuussa 2017 avautuvaa Petsamosta kertovaa perusnäyttelyä ”Suomi Jäämeren rannalla”.  

Kirjastojen kotiseutuaineistot tunnetuiksi 2017

Hankkeen tavoitteena on parantaa kirjastojen kotiseutukokoelma-aineistojen saatavuutta, näkyvyyttä ja monipuolista käyttöä.

"Mut kyl mä senkin muistan ku..." Kotiseutuaineistojen ja suullisen perinteen digitointi Auran ja Pöytyän kunnissa 2016

Hankeavustuksella hankitaan digitoinnissa tarvittavat digitointilaitteet sekä tekstien, kuvien että äänen digitointiin sekä vaadittavat ohjelmistot.

Varsinais-Suomen muisti 2016

Varsinaissuomalaisten kirjastojen kotiseutuaineistojen digitointi ja julkaiseminen digi.kirjastot.fi-palvelussa.

Sähköinen kotiseutumme 2016

Pyhäjoen kirjasto haluaa digitoida muutaman vaikeasti saatavan kotiseutu-aiheisen teoksen. Kirjat ovat olleet loppuunmyytyjä vuosikausia, mutta niitä kohtaan on edelleen kiinnostusta. Digitoidut teokset asetettaisiin kaikkien saataville digi.kirjastot.fi -palveluun.

Borgå Gymnasiumin museokirjaston käsikirjoitusten digitoinnin jatko 2016

Borgå Gymnasiumin kirjasto on perustettu 1728, ja siitä kehittyi 1700-luvulla Åbo Akademin kirjaston jälkeen aikansa merkittävin julkinen tieteellinen kirjasto Suomessa. Gymnasiumin kirjasto ei ole koskaan palanut. Se sai 1700-luvun lopulta 1800-luvun alkuun paljon lahjoituksia mm. koulun entisiltä oppilailta, esim. H. G. Porthanilta 133 teosta. Lahjoittajaluettelon merkinnät alkavat 1700-luvun lopulta. Borgå Gymnasiumin kirjasto siirtyi Suomen valtiolta 1979 Porvoon kaupungin omistukseen, ja se liitettiin Porvoon kaupunginkirjaston hallintaan. Kokoelman digitoinnin avulla teokset saatetaan laajan käyttäjäkunnan saavutettaviksi ja historiallisen kirjaston aineisto säästyy käytön aiheuttamilta vaurioilta.

Kotiseutumme Kalajoki sanoin ja kuvin 2016

Kalajoen kaupunginkirjasto hakee rahoitusta kotiseutuaineiston digitoinita varten. Kalajoella on laaja kotiseutuarkisto, joka sisältää mm. valokuvia, dioja, kaitafilmejä ja ääänitteitä. Digitoituna aineisto olisi kaikkien käytössä verkossa. Hankkeessa ostetaan käytettävä laitteisto ja palkataan projektikoordinaattori, joka vastaa sisällöntuotannosta ja projektityöntekijä, joka vastaa teknisestä toteutuksesta ja aineiston tallentamisesta. Palvelun portaali pyritään rakentamaan yhteistyössä Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun kanssa ja sijoitetaan Kalajoen kaupungin palvelimelle.

Pentti Haanpää -aineistot kaikkien ulottuville 2016

Pentti Haanpää (1905-1955) kuuluu keskeisimpiin suomalaisiin kirjailijoihin. Haanpään merkitys ja hänen tuotantonsa arvostus on kasvanut jatkuvasti viime vuosikymmeninä. Tämän hankkeen tarkoitus on saattaa laaja Haanpäätä koskeva aineisto kirjallisuudenharrastajien ja tutkijoiden käytettäväksi myös verkon kautta. Se edellyttää Haanpää-museossa olevien kuvien, alkuperäiskäsikirjoitusten, artikkelien, teosten ja esineiden sisällönkuvailua ja mahdollista digitointia sekä tietojen tallentamista kirjasto- ja museotietokantoihin.

Aapiskukon digitointi 2016

Hankkeen tavoitteena on digitoida kasvatustieteen  dosentti Kaija Lehmuskallion tutkimusainesto kokonaisuudessaan ja saattaa se Finnan välityksellä tutkijoiden käyttöön. 

Meiltä muualle 2016

Meiltä muualle -hankkeella pyritään tuottamaan temaattisesti ehyitä, paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisestikin kiinnostavia monipuolisia paikallisaineistokokonaisuuksia, joita voidaan avata ja täydentää tuottamalla digitoidun aineiston yhteyteen sisältöä henkilöistä, paikoista ja tapahtumista.

Menneisyydestä nykyaikaan – VHS:t digimuotoon 2016

Hanke  toteutetaan suunnitelmien mukaisesti vuoden 2016 aikana.  

Asiakkaille saadaan mahdollisuus tallentaa digimuotoon VHS-nauhoja, C-kasetteja, negatiivejä, vanhoja valokuvia, LP-levyjä ja diakuvia.

Digitointihuoneeseen hankitaan kaikki tarvittavat laitteet ja henkilökunta saa lyhyen opastuksen laitteiden käyttämiseen.

Asiakkaita varten laaditaan ohjekansio, josta löytyy yksityiskohtaiset ja selkeät ohjeet kaikkien laitteiden käyttöön.

 

Perinnekirjojen digitointi 2015

Hankkeen tavoitteena oli saada paikallishistoriallisesti arvokkaat ja merkittävät Kangasniemen kylien perinnekirjat digitaaliseen muotoon ja säilytettyä jälkipolville.

Karjalan kunnaita diginä - Joensuu – Pohjois-Karjala – Laatokan Karjala 2015

Hankkeen aikana luodaan toimintamalli Pohjois-Karjalan maakuntakirjaston kokoelmien digitointiin yhteistyössä paikallisten muistiorganisaatioiden kanssa. Aloitetaan kokoelmien digitointi linjausten mukaan.

Muistot jakoon -tapahtumakiertue 2015

Hankkeen tarkoituksena on kerätä talteen kirjaston asiakkaiden omaan asuinalueeseensa liittyviä muistoja, tallentaa ne digitaaliseen muotoon ja julkaista verkossa. Tavoitteena on vahvistaa kirjaston roolia oman alueensa kulttuuriperinnön tuntemuksen edistäjänä ja mikrohistorian säilyttäjänä, yhteisöllisyyden luojana ja paikallisen identiteetin vahvistajana. 

Sivut

okm
avi