Järjestä:

Löytyi 27 hanketta.

Kirjastopalvelujen tuottaminen seutukirjastossa – kyselyt Joensuun seutukirjaston henkilökunnalle ja asiakkaille 2013

Hankkeen aikana järjestetään kyselyt sekä Joensuun seutukirjaston asiakkaille että henkilökunnalle. Kyselyillä kartoitetaan, miten kirjastopalvelujen tuottaminen on onnistunut laajemmassa seudullisessa organisaatiossa. Millaisena asiakkaat ja toisaalta seutukirjaston henkilökunta näkevät kirjastopalvelujen tason alueella ja mihin suuntaan seudullisia kirjastopalveluja tulisi kehittää?

300 vuotta kulttuuria 2012

Hankkeen tarkoituksena on järjestää kulttuuriaiheinen luentosarja.

LOL - Lukeminen On Luksusta - yläkoululaisten lukuinnon edistäminen 2014

Hanke toteuttaa Lukuinto-ohjelman tavoitteita Joensuun seutukirjaston ja paikallisten yläkoulujen toimesta.

Seutukirjaston koodaustyöpaja 2015

Koululaisten ja opettajien tutustuttaminen ohjelmointiin koodaustyöpajoja järjestämällä.

Pohjois-Karjalan kirjastojen lasten- ja nuortenkirjastopalveluiden arviointi 2012

Joensuun seutukirjastossa halutaan arvioida, miten toteutuneet toimenpiteet ovat onnistuneet ja miten ne vastaavat Yleisten kirjastojen laatusuosituksen palvelujen käyttöä koskeviin suosituksiin.

Kohdataan kirjastossa! 2016

Kohdataan kirjastossa! -hankkeen tavoitteena on lisätä kulttuurien välistä yhteisymmärrystä kahdensuuntaisesti: suomalainen väestö ja kulttuuri tutuksi pakolaisille ja vastavuoroisesti pakolaiset ja heidän taustansa tutuksi suomalaisväestölle lisäämällä tietoa kulttuurien eroista -  ja yhtäläisyyksistä. 

Kotoilu 3.0 2012

Hankkeen tavoite on laajentaa kirjaston yhteistyöverkostoja erityisesti uusien kansalaistoimintojen suuntaan, järjestää tapahtumatoimintaa ja markkinoida kirjaston lisäksi myös muita kunnallisia kulttuuripalveluja.

Avoin kirjasto 2013

Hankkeen tavoitteena on pilotoida Evergreen-järjestelmän käyttöönottoa Suomessa ja tuottaa perusjärjestelmää koskeva vaatimusmäärittelytyö, jota kaikki yleiset kirjastot voivat hyödyntää kirjastojärjestelmiä kilpailuttaessaan tai arvioidessaan perusjärjestelmän toimivuutta.

Nordiclit2014 2014

Nordiclit2014 on elokuussa 2014 Joensuussa järjestettävä pohjoismaista nuortenkirjallisuutta esille tuova tapahtuma.

Karjalan kunnaita diginä - Joensuu – Pohjois-Karjala – Laatokan Karjala 2015

Hankkeen aikana luodaan toimintamalli Pohjois-Karjalan maakuntakirjaston kokoelmien digitointiin yhteistyössä paikallisten muistiorganisaatioiden kanssa. Aloitetaan kokoelmien digitointi linjausten mukaan.

Kirjasto kohtaamispaikkana - kokoelmatilasta käyttäjien tilaksi 2012

1. Tehdä kirjastosta helposti lähestyttävä, matalan kynnyksen palvelu aikuisille, erityisesti ikääntyville ja sellaisille kuntalaisille, jotka eivät ennestään ole kirjaston asiakkaita.

2. Yhteistyössä arkkitehdin tai alan opiskelijoiden tai muun vastaavankaltaisen suunnittelijan/oiden kanssa käydään 3-5 erikokoisessa kirjastossa ja laaditaan suunnitelmat varastotilojen tai muiden vähällä käytöllä olevien tilojen muokkaamisesta asiakaskäyttöön. Lisäksi kirjastojen johtajat laativat pitkäntähtäyksen suunnitelman (2012-2017) tilojen käytön kehittämiseksi hankkeen suunnittelijan avulla. Toteutetaan vuonna 2012 yhdessä kirjastossa suunnitelman mukainen esitys ja seuraavina vuosina 1-2 kohdetta vuosittain määrärahojen puittessa. Suunnitteluun varataan 9 000 euroa. 

3. Luodaan Kirjastonkäytön opastusta aikuisille -malli ja kokeillaan mallia Outokummun kirjastossa. Opetuspaketin suunnittelun tueksi perustetaan seutukirjaston henkilökunnasta työryhmä, jota vetää Outokummun kirjastonjohtaja. Varsinaista opetuspakettia tekemään ja pilotoimaan palkataan kirjastonhoitaja kolmeksi kuukaudeksi. Tarkoitus on myös erityisesti esitellä pohjoiskarjalaisten kirjailijoiden teoksia osana kirjastonkäytön ohjausta.

4. Uusitaan kirjaston opasteet ja esitteet helposti ymmärrettäviksi ja selkeiksi. Suunnittelutyö toteutetaan alan opiskelijoiden kanssa yhteistyössä. Erityisesti aineistoihin liittyvät opasteet halutaan uudistaa kuvallisiksi ja värikkäämmiksi ja päästä eroon pelkkään YKL-luokkaan ja tekstiin perustuvista opasteista. Toteutetaan uudenlaiset opasteet yhdessä toimipisteessä ja seuraavina vuosina kirjasto omalla kustannuksellaan uudistaa opasteita muissa toimipisteissä.

Maailma lähikirjastossa 2014

Hankkeen tavoitteena on yhdistää tekeminen, lukeminen ja monikulttuurisuus. Samalla kun kirjasto tuo esille aineistoaan ja palvelujaan, se kotoistaa itseään paikaksi, jossa eri kulttuureista tulevat voivat tutustua toisiinsa. Pieni lähikirjasto sopii hyvin niin pienimuotoisen tekemisen kuin kohtaamisenkin paikaksi. Joensuun seutukirjaston Rantakylän kirjasto toimii alueella, jossa asiakaskunta on monikulttuurista.

Kohti uutta kirjastoa 2017

Hankkeen tavoitteena on luoda Joensuun pääkirjaston lasten ja nuorten osastolle uusi palvelukonsepti.

Tilat toimimaan! – uudenlaiset kirjaston ja nuorisotoimen yhteistyömallit 2015

Tavoitteena on nuorisopalveluiden ja kirjaston yhteistyönä löytää matalan kynnyksen toimintoja, jotka mahdollistavat sekä vapaan oleskelun että tuetun toiminnan tällä hetkellä erillisten toimijoiden yhteisen tuen ja panostuksen avulla.

Kynnyksetön kirjasto 2018

Kynnyksetön kirjasto -hanke kehittää Joensuun seutukirjaston palveluja saavutettavuuden näkökulmasta ja tuo uudenlaisen työssäkehittymisen mallin pilotoimalla kisällimäisen tiedon ja osaamisen jakamisen hanketyöntekijän ja kirjaston henkilökunnan välille. Hankkeen aikana koulutetaan saavutettavuuden vastuuhenkilöt (2-3 hlöä), jotka jatkavat hankkeessa kartoitettujen asioiden käyttöönottoa ja toteutusta hankeajan jälkeen maakunnallisesti.

Ekologinen kirjasto 2016

Kirjastojen toiminta perustuu aineistojen uudelleen käyttöön. Tämän lisäksi kirjastoissa mietitään jo poistetun aineiston käyttöä siten, että varsinaista jätettä syntyisi mahdollisimman vähän. Ekologinen kirjasto -hankkeen tavoitteena on lisätä sekä henkilökunnan että asiakkaiden tietämystä kierrätyksestä ja ympäristöystävällisestä toiminnasta, jotta kirjastonkäytön synnyttämä hiilijalanjälki olisi mahdollisimman pieni. Kirjaston palveluja kehitetään tukemaan kestävän käytön ja kulutuksen periaatteita. Samalla tuotetaan selkeät seurantamittarit, jolla kirjaston ympäristökasvatus ja ympäristöystävällistä toimintaa voidaan mitata.

Liperin kirjaston 170-v juhlavuosi 2015

Liperin kirjasto on Suomen ensimmäinen pitäjäkirjasto. Se perustettiin A.J Europaeuksen vaikutuksesta vuonna 1845. Jo ennen tätä Liperin kirkon piirissä on ollut epävirallista kirjastotoimintaa. Vuonna 2015 Liperin kunta viettää 140-vuotis juhlaa ja kirjasto siis 170 vuotista taivaltaan.

Nähdään kirjastossa! 2018

Teema 2. Aktiivinen kansalaisuus, demokratia ja sananvapaus

Hankkeen tavoitteena on asukkaiden osallistaminen kirjaston toimintaan ja yhteiskunnallisen vuoropuhelun edistäminen. Tavoitteena on, että kirjasto on matalankynnyksen paikka, missä kuntalaiset voivat tavata toisiaan ja alueen toimijoita. Tavoitteena on kirjaston roolin vahvistaminen paikallisyhteisössä ja tehdä kirjasto entistä tutummaksi outokumpulaisille viestinnän ja markkinoinnin avulla. Tavoitteet saavutamme tilamuutoksen, vuosikellomallin, viestinnän ja markkinoinin avulla sekä jalkautumalla ihmisten luokse.

Älykäs varausjono 2017

Hankkeen tavoitteena on luoda täysin uusi toimintamalli varausjonojen käsittelyyn.

Hanke toteuttaa teemaa 5: Uusi kirjasto.

Sivut

okm
avi