Järjestä:

Löytyi 21 hanketta.

Beckerin Perilliset II 2012

Hanke kartoittaa Kangasniemen kulttuurikohteet ja kulttuuritarjonnan, koostaa niistä yhteenvedon, joka edesauttaa Kangasniemen Kulttuuridiplomin suorittamista sekä järjestää Becker-seminaarin Kangasniemellä.

RFID-tunnistejärjestelmä Kangasniemen kirjastoon 2015

Hankkeen tavoitteena on ottaa RFID-tekniikka käyttöön Kangasniemen kirjastossa, jolloin lainaustoimintoja saadaan sujuvoitettua. Hankkeen aikana otamme tuoteportit ja lainausautomaatin sekä ovilukijan käyttöön. Näillä toimenpiteillä mahdollistamme omatoimikirjaston vaiheittaisen käyttöönoton.

Kotiseutumuistot kirjaksi 2015

Hankkeen tavoitteena oli tallentaa paikallishistoriaa ja saattaa se kaikille saavutettavaan muotoon. Tällä tavoin olemme voineet olla keräämässä ja säilyttämässä paikallishistoriaa, joka on myös yksi kirjaston tehtävistä.

Informaatiolukutaitoon ohjaaminen 2012

Hanke ohjaa Kangasniemen yläkouluikäiset informaatiolukutaidon pariin. Hanke tarjoaa oppituntimuotoisen opetuspaketin (nettietiketti, tiedonhaku, arviointi) jokaiselle 7-9 -luokalle. Hankkeen myötä uudistamme myös asiakaspäätteitämme.

Kotiseutuhistorian digitointi 2013

Kotiseutuhistoriallisesti merkittävien rakennusten kartoittaminen ja niiden historian tallentaminen digitaaliseen muotoon.

Kirjastokulttuuria kansalle 2013

Kirjastokulttuuria kansalle poikkeusolosuhteista huolimatta-hankkeen tavoitteena on kirjailijavieraiden ja tapahtumien järjestäminen siitä huolimatta, että toimimme ahtaissa väliaikaisissa tiloissa. Tavoitteena on säilyttää kirjaston toiminta ja palvelutarjonta korkeatasoisina, vaikka omissa toimitiloissa emme tällä hetkellä tapahtumia järjestää.

Uuden kirjastotilan suunnittelu 2013

Kangasniemen kunnankirjaston uuden kirjastotilan suunnittelu. Tilasuunnittelu nykyajan ja tulevaisuuden tarpeet huomioiden, mm. tietoverkkoratkaisut ja laitehankinnat.

Kulttuuripolku 2016

Kulttuuripolku hankkeen tavoitteena on tuoda Kangasniemellä olevia muistomerkkejä ja niiden taustalla olevia kulttuurivaikuttajia esille tarinallisin keinoin. Faktatiedon lisäksi tarkoituksena on luoda käyttäjälle myös pienimuotoisia kulttuurielämyksiä kuvan, musiikin, teatterin ja lausunnan keinoin.

Perinnekirjojen digitointi 2015

Hankkeen tavoitteena oli saada paikallishistoriallisesti arvokkaat ja merkittävät Kangasniemen kylien perinnekirjat digitaaliseen muotoon ja säilytettyä jälkipolville.

Vuorovaikutusta verkkopalveluilla 2017

Hankkeen tavoitteena on parantaa Kangasniemen kirjaston verkkopalveluja. Parannettujen verkkopalveluiden kautta kirjastopalvelut laajenevat ja tuovat asiakkaat lähemmäksi kirjastoa alati laajenevassa digitaalisessa toimintaympäristössä.

Kirjasto digiaikaan 2016

Hankkeen tavoitteena on saada asiakkaiden käyttöön digitointipiste. Lisäksi hankitaan kirjaston pelihuoneeseen tarvittavat pelikonsolit ja laitteet.

Alakoululaisten kirjavilmaatti 2014

Mediavinkkausta alakoululaisille.

Lukuintoa ja kulttuuria 170 vuotta 2018

Kangasniemen kirjasto täyttää 2018/2019 170 vuotta. Perustamisajankohdasta on kahdenlaista tietoa, joten ajoitus lukuvuodelle 2018-2019 perustuu tähän.
Kyseisenä aikana haluamme tarjota kaikille kuntalaisille mahdollisuuden osallistua kirjaston tarjoamaan toimintaan. Samalla markkinoimme kirjastoa monipuolisten palveluiden tuottajana. Juhlavuoden aikana haluamme tavoittaa myös ei-aktiiviset kirjaston käyttäjät.
Hanke liittyy teemoihin aktiivinen kansalaisuus, demokratia ja sananvapaus sekä elinikäinen oppiminen ja monipuoliset lukutaidot.

Tarinat elämään II 2013

Kotiseutuaiheisten tarinoiden tiimoilta kokoontuva Tarinapiiri eri ikäisille kuntalaisille ja aiheesta kiinnostuneille. Tarinapiirin lisäksi Perinnepiiri seniori-ikäisille. Kotiseutuaiheisten tarinoiden koonti kirjaksi.

Koheennuttava tarinakuvastin 2014

Hankkeen pääasiallisina kohderyhminä ovat lapset, ikääntynyt väestö ja kesäasukkaat.

Poikien lukutaito nousuun 2016

Hankkeen tavoitteena on uudistaa kirjavinkkausta sekä lisätä koulun ja kirjaston välistä yhteistyötä. Tämän työn tarkoituksena on saada lisättyä erityisesti yläkouluikäisen poikien kirjastonkäyttöä ja lukuharrastusta.

Sanataidetta ja hyvinvointia kirjastosta 2017

Kangasniemen kirjasto ja Laukaan kirjasto jakavat oppimista yhdessä tekemällä  -  jaetaan vanhaa ja opitaan uutta. Alakoululaisille tarjotaan sanataidepajatoimintaa ja kirjavilimaattitunteja. Kokonaan uutena otamme haltuun hyvinvointikirjoittamisen, jossa kohderyhmänä ovat aikuiset. Tavoitteena on löytää kirjallisuusterapeuttisesta kirjoittamisesta uusi kirjastotyön muoto, jota opetellaan ja kokeillaan yhdessä. Hankkeen aikana kirjaston henkilökunta koulutetaan näihin uusiin kirjaston toimintamuotoihin.

 

 

Luovuutta multimodaalisesti 2018

Kirjasto yhdessä perusopetuksen kanssa opettelee multimodaalisen tavan esittää asioita. Tämä tarkoittaa erilaisten medioiden kuten kuvan, videon, äänen ja tekstin yhdistämistä sulavasti yhdeksi kokonaisuudeksi.
Hankkeessa toteutuvat koulun ja kirjaston yhteistyö, elinikäinen oppiminen, innovatiivisuus sekä kansalaisten ohjaaminen uuteen tieto- ja viestintätekniseen käytäntöön.
Hanke liittyy teemoihin monipuoliset lukutaidot, elinikäinen oppiminen sekä laatu, vaikuttavuus ja innovaatiot.

Kirjastoon kii! 2014

Hankkeen kohderyhmänä ovat yläkoulu- ja lukioikäiset nuoret. Erityisesti olemme huolissamme yläkoululaisten vähentyneestä kirjastonkäytöstä, joka osittain johtuu siitä, että kirjastomme tilat ovat väliaikaiset ja siten vaatimattomat.

Sähköinen ikääntyminen 2014

Hankkeen tavoitteena on parantaa ikääntyvän väestön sähköisen asioinnin saatavuutta. Nykypäivänä iso osa asioinnista eri viranomaistahojen kanssa tapahtuu verkon välityksellä. Kirjaston tehtävä on pitää yllä kansalaisten tiedonhakutaitoja.

Sivut

okm
avi