Järjestä:

Löytyi 14 hanketta.

Keitä olemme, mistä tulemme, minne menemme? - Suomi 100 vuotta 2017

Hankkeen tavoitteena on yhteistyössä Auranmaan opiston kanssa tuoda Pöytyälle ja Auraan kulttuurin ja tiedemaailman edutajia esiintymään Studia Generalia -tyyppiseen luentosarjaan. Tavoitteena on auttaa meitä ymmärtämään historiaamme ja kulttuuriamme, keskustella siitä, miksi me olemme tässä ja nyt sellaisina kuin  olemme sekä suunnata katse siihen, mihin  olemme menossa.

KIRJOITETAAN KOIRALLE KIUSAAMISESTA: Eläinavusteiset sanataidetyöpajat Pöytyän kirjastoissa syksy 2015- syksy 2016 2015

Lapset tulisi vetää pois nettimaailmasta takaisin siihen mistä kaikki on alkanut: kirjoittamiseen ja lukemiseen, suulliseen viestintään sekä vuorovaikutukseen ja empatiaan.

Joulukalenterista lukuintoa joulunaikaan 2014

Pöytyän kirjaston jouukalenteri vuodelle 2014 tehtäisiin yhteistyössä alakoulujen kanssa. Kalenterissa toteutuisi Lukuinto-ohjelman tavoite vahvistaa lasten ja nuorten lukemista, kirjoittamista ja mahdollisesti erilaisten mediasisältöjen oppimista ja käyttöä.

Voimaannuttava kirjasto 2018

Tavoitteena on tukea työttömien yhteisöllisyyden, osallisuuden ja ihmisarvon kokemusta sekä sosiaalista integraatiota kirjaston tarjoamien palveluiden kautta ja samalla laajentaa kirjaston roolia paikallisyhteisön sosiaalisessa kentässä ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Iloa ihmisille, valoa vanhimmille 2017

Hankkeen tavoitteena on lisätä Pöytyän laitoksissa asuvien ikäihmisten viihtyvyyttä ja hyvinvointia tuomalla heidät mukaan kirjaston toimintaan ja lisäämällä heidän kontaktejaan ympäröivään yhteiskuntaan. Hanke edistää yhteisöllisyyttä, yhdessä tekemistä sekä sukupolvien kohtaamista. Lasten ja nuorten osalta tavoite on vahvistaa heidän tuntemustaan omista juuristaan kotipaikkakunnalla sekä heidän medialukutaitonsa ja tiedonhakutaitojensa kohentuminen hankkeessa tehtävien ryhmätöiden avulla. Kasvatuksellisia tavoitteita lapsille ja nuorille ovat hyvien tapojen oppiminen, elämänkaaren vaiheiden ymmärtäminen, kokemus sukupolvien ketjusta sekä yhteiskuntavastuu eli osallistuminen oman yhteisön toimintaan. Kirjaston tavoite on myös yhteistyön kehittäminen koulujen kanssa.

Paikat kuntoon palvelumuotoilulla 2017

Hankkeen tavoitteena on edistää kirjaston asiakaslähtöistä toimivuutta ja esteettömyyttä palvelumuotoilun keinoin. Palvelumuotoilun avulla pyritään parantamaan kirjastojen visuaalista ilmettä sekä kirjastojen käytettävyyttä, viihtyisyyttä ja esteettömyyttä. Kirjaston ulkopuolisen asiantuntijan toivotaan näkevän uusin silmin palvelujen ja toimintojen mahdollisia ongelmakohtia. Tärkeä tavoite on tilojen mahdollisimman sujuva käyttö omatoimikirjastoaikaan vähitellen siirryttäessä. Esteettömyydessä otetaan huomioon paitsi fyysinen esteettömyys, myös kirjaston verkkopalveluiden esteetön käyttö.

Tarinat, jotka heräävät eloon 2017

Tavoite on saada alakoulun 4.-6.lk oppilaat rakastamaan ja luomaan tarinoita, ja sitä kautta innostumaan lukemisesta. Tämä toteutetaan oman tarinankerronnan kautta. Oppilas kirjoittaa oman tarinan ja tekee siihen kuvituksen. Kollektiivinen tarinankerronta toteutuu oman tarinan kertomisella ja sen jakamisella internetiin.

Loistokirjasto lapsille! 2012

Loistokirjasto lapsille! -projektissa teemme Loisto-kirjastoille yksityiskohtaiset opetusmateriaalit ja suunnitelmat kirjastonkäytön ja tiedonhaun opetukselle sekä etsimme keinoja edistää kirjastojen ja koulujen yhteistyötä. 

Asiakaskoneet ajantasalle 2012

Pöytyällä on 3 kirjastoa, jotka ovat Kyrön, Yläneen ja Riihikosken kirjastot. Yritämme kohdella kaikkia kunnan asukkaita tasapuolisesti, mutta joidenkin kirjastojemme asiakaskoneiden riittämättömyys ja toimimattomuus aiheuttaa väkisinkin eriarvoisuutta asiakaskunnan keskuudessa - etenkin nuorison.

"Mut kyl mä senkin muistan ku..." Kotiseutuaineistojen ja suullisen perinteen digitointi Auran ja Pöytyän kunnissa 2016

Hankeavustuksella hankitaan digitoinnissa tarvittavat digitointilaitteet sekä tekstien, kuvien että äänen digitointiin sekä vaadittavat ohjelmistot.

Riemukas päivä kirjastossa 2017

Kutsumme lapsiperheitä tutustumaan kirjaston palveluihin ja innostumaan yhdessä lukemisesta. Hankkeen kohderyhmänä ovat pienten lasten vanhemmat ja erityisesti kirjaston ei-käyttäjät. Tavoitteena on kannustaa perheitä kirjaston käyttöön ja tehdä lukemisesta luonteva osa vapaa-ajan viettoa. Täten mahdollisimman moni lapsi pääsee osalliseksi kirjallisuuden tunnetusti hyvistä vaikutuksista: kieli kehittyy, mielikuvitus ja sanavarasto laajenevat, kuuntelu- ja keskittymiskyky parantuvat ja myöhemmin koulussa lukemaan oppiminen helpottuu. Kirjasto on ilmainen ja tasa-arvoinen kohtaamispaikka, johon voi tulla viettämään aikaa ja viihtymään.

KS - Kirjaston Sanomat 2018

Hankkeen teemana on aktiivinen kansalaisuus, demokratia ja sananvapaus. Hankkeessa laaditaan Auran ja Pöytyän kirjastojen vetämänä sekä hanketyöntekijän osaamista käyttäen kirjaston oma lehti, joka toteutetaan sekä painettuna että verkkoversiona. Mukaan toimintaan voidaan ottaa laajasti asukkaita esimerkiksi kirjastossa toteutettavien työpajojen muodossa, joita vetämään kirjaston henkilökunnan ohella palkataan ammattitaitoinen tiedottaja neljäksi kuukaudeksi. 

Yleiset - kirjaston ja YLEn yhteistyö 2013

Haettavalla avustuksella käynnistetään ja toteutetaan Yleisradion ja kirjastojen välistä yh-teistyötä. Samaan aikaan Kirjastot.fi käynnistää valtakunnallista yhteistyötä Ylen kanssa. Vaski-kirjastojen on tarkoitus toimia maakunnallisen yhteistyön pilottina Suomessa pai-nopisteenä paikallisuus ja maakunnallinen yhteistyö.

okm
avi