Järjestä:

Löytyi 4 hanketta.

Pähee paikka - kierrättäen nuortenosasto uuteen kuosiin 2016

Hankkeen tarkoituksena on saada nuoret käyttämään enemmän kirjaston palveluja sekä tiivistää yhteistyötä nuorisotoimen kanssa.

Koodauksen iloa kuutiouniversumissa 2016

Koodaaminen sisältyy vuoden 2016 uuteen opetussuunnitelmaan. Kirjasto haluaa osaltaan lisätä ymmärrystä ohjelmointiin osana koulun ja kirjaston välistä yhteistyötä. Viidesluokkalaisten Minecraft-koodauspajoissa pelillisyys ja oppiminen kulkevat käsi kädessä. Opettajille järjestetään oma paja, joissa heidän on mahdollista tutustua MinecraftEduun oppimisympäristönä. Sen lisäksi kirjastossa pidetään kaikille avoin Minecraft-koodauspaja, johon aikuinen ja lapsi osallistuvat yhdessä.

Lyriikkaa lavalle! Lyriikkaa esittelevän runolavan toiminnallisuuden kehittäminen 2016

Tavoitteena on luoda malli, jolla pienin toimin voidaan nostaa kaunokirjallisuuden ja etenkin lyriikan näkyvyyttä yleisissä kirjastoissa ja samalla houkutella nuoria kirjaston runoiltoihin.

Raision kaupunginkirjastossa suoritetaan syksyn 2015 aikana mittavat aineistojen sijoittelun muutostyöt. Tavoitteena on saada kaunokirjallisuus entistä paremmin esille ja kirjastonkäyttäjien löytämäksi. Osana tätä projektia on tarkoitus perustaa kirjaston aikuistenosastolle erillinen ”runonurkka”, johon kootaan runous, kansanrunous, näytelmät, novellit ym. kaunokirjallisuus.

Hankkeessa haetaan rahoitusta runonurkan pienimuotoiselle esiintymislavalle, jossa on tarkoitus järjestää runoiltoja ym. pienen yleisön intiimejä kirjallisuustilaisuuksia. Tavoitteena on houkutella erityisesti nuoria ja nuoria aikuisia.

okm
avi