Hankerekisterin määrittely

Hankkeet-sivusto on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama verkkopalvelu yleisten kirjastojen hankkeille ja hyville käytänteille. Hankkeet-sivusto on osa Kirjastot.fi-palveluita. Sivuston suunnittelusta ja kehittämisestä vastaa Yleisten kirjastojen neuvoston YKN:n asettaman työryhmä.

Kirjastot tarvitsevat hankkeen tallentamista ja kuvailua varten käyttäjätunnuksen ja salasanan, jotka saa käyttöönsä rekisteröitymisen yhteydessä.

Kirjastot tallentavat sivustolle kaikki hankkeet, joille haetaan OKM-rahoitusta. Hankkeen tiedot syötetään lomakkeelle, joka tulostetaan ja lähetetään oman alueen aluehallintovirastoon kunkin vuoden lokakuun loppuun mennessä.

Sivustolla voi julkaista myös hyviä käytänteitä, joita haluaa jakaa muiden kirjastojen käyttöön.
Kirjastot vastaavat hankkeiden ja hyvien käytänteiden tietosisällöstä. Tarvittaessa Hankkeet-sivuston ylläpitäjä voi muokata sisältöä.

Kaikki mukana olevat hankkeet ja hyvät käytänteet ovat monipuolisesti haettavissa mm. sisältöjen, asiasanojen+tägien, kohderyhmien sekä aluejaottelun mukaan.

Kirjasto voi halutessaan jättää sivustolle hankkeen, joka ei ole saanut OKM-rahoitusta. Tämä ns. toteutumaton hanke voi toimia myöhemmin uuden hankkeen virikkeenä tai osana.

Työryhmä:

  • Johtava suunnittelija Erkki Lounasvuori Keskuskirjastosta
  • Kirjastotoimen ylitarkastaja Satu Ihanamäki Lapin aluehallintovirastosta
  • Johtava informaatikko Jaana Käki Hämeenlinnan kaupunginkirjastosta
  • Ylitarkastaja Antti Seppänen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta

Tietotekniikka ja visualisointi:

  • Sami Karvonen / Tietotekniikka
  • Roope Tahvanainen / Visualisointi 

Aiemmin:

  • Ylitarkastaja Anna Niemelä joulukuuhun 2015 asti
  • Sivistytoimentarkastaja Taina Pirhonen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta maaliskuuhun 2015 asti
  • Sivistystoimentarkastaja Leena Aaltonen, Uudenmaan Ely-keskuksesta heinäkuuhun 2013 asti
  • Tekninen suunnittelija + graafikko Bastian Salmela joulukuuhun 2013 asti
okm
avi