Kirjailijoita ja asiantuntijoita Tervolan lasten ja nuorten iloksi
Vuoden 2012 AVI-hanke   (Hanke on saanut rahoitusta)


Tervolan kunnankirjasto
Kirjaston osoite : 
Paasilinnan puistotie 1
95300
Kirjaston puhelin : 
040 4866894
Kirjaston sähköposti : 
tervolan.kirjasto@tervola.fi
ISIL-tunnus : 
FI-Terku
Y-tunnus : 
0193249-1
Yhteyshenkilön nimi : 
Irene Matila
Puhelin : 
040 4866994
Sähköposti : 
irene.matila@tervola.fi
Kuvaus : 

Hankkeen tarkoituksena on antaa tervolalaisille nuorille ja lapsille mahdollisuus tavata kirjailijoita ja kuulla asiantuntijaesityksiä esimerkiksi mangasta. Perimmäisenä pyrkimyksenä on saada nuoret ja lapset kiinnostumaan kirjoista, lukemisesta ja ehkäpä myös itse tuottamaan tekstiä ja piirtämään sarjakuvia. Suunnitelmissa on hankkia ainakin yksi manga-asiantuntija vierailulle kirjastoon ja vähintään yksi nuorten- tai lastenkirjailija lukukaudessa esiintymään joko kirjaston tai koulujen tiloihin. Hanke totetutetaan vuosien 2012 ja 2013 aikana, ja se jatkaa marraskuussa 2011 päättyvää Tervolan kirjaston lasten- ja nuortenosaston elävöittämisprojektia. Tällä kertaa kohderyhmänä ovat enemmän nuoret kuin lapset.

Yhteistyökumppanit, työryhmä: 

Sanna-Maija Haapala, Seija Heikkinen, Irene Matila

Aiemmat hankkeet: 

Tervolalaislapsille väriä ja iloa luku- ja lainaushetkiin

LAPELY/1630/04.00.04.02/2010 (18.10.2010)

Tiliselvitys ja raportti tehtävä 1.12.2011 mennessä Lapin ELY-keskukselle.

Verkkosivut, tuotetut julkaisut ja materiaalit: 

Kirjaston kotisivulla ja Facebookissa on runsaasti kuvamateriaalia kirjailija- ja asiantuntijavierailuista vuosilta 2012 ja 2013. Wilson Kirwa, Markus Majaluoma, Harri István Mäki ja Jukka Lemmetty sekä manga-asiantuntija Ida Hyvönen olivat avustuksen avulla hankittuja vieraita sekä kirjastossa että kouluilla.

Arvioi toimenpiteitä ja vaikutuksia: 

Kirjailijavierailut lisäsivät selkeästi lasten  ja nuorten kiinnostusta etenkin kirjojen kuvittamiseen ja tarinoiden kertomiseen. Manga-tapahtuma keräsi hyvän joukon nuorisoa kuuntelemaan asiantuntijaluentoa ja tutustumaan tarjolla oleviin manga-sarjakuviin ja rekvisiittaan.Etenkin mangojen kysyntä on selvästi lisääntynyt, mutta myös vierailun tehneet kuvittaja/kirjailija -parivaljakko Mäki ja Lemmetty kiinnostavat edelleen lapsilukijoita. Myös koulut ovat ottaneet vierailleiden kirjailijoiden teokset lukulistoilleen ja pulpettikirjoiksi.

Jatkotoimenpiteet: 

Jatkamme tulevina vuosina asiantuntijavierailujen järjestämisiä ja elävän kirjailijan tai kuvittajan tapaaminen herättää aina kiinnostusta ja lisää lukuintoa.

Lisätietoa: 

Kunnan omaa rahoitusta on osa kirjailijoitten matkakuluista, manga-asiantuntijan koko vierailu ja kirjailijoitten kuljetus kouluille ja kirjastoon yöpymispaikastaan. Budjetin ulkopuolelle jäivät henkilökunnan työpanos, mainonta ja markkinointi, yhteydenpito kouluille ja Lukukeskukseen. Työtunteina henkilökunnan panos oli kahden vuoden aikana vähintään 40 tuntia. Työhön osallistui yhteensä 5 henkilökuntaan kuuluvaa.

Aloituspäivämäärä : 
31/01/2012
Lopetuspäivämäärä : 
15/12/2013
 


Anomuksen rahoitus
Haettava avustus yhteensä: 
€2 790
Oma rahoitus yhteensä: 
€310
Budjetti euroissa yhteensä: 
€3 100
Haettu muu avustus: 
€0

Toteutunut rahoitus
Koko budjetti: 
€4 000
Oma rahoitus yhteensä: 
€1 210
Muualta saatu avustus: 
€0

Tilastot:
Koulutustilaisuudet: 
0kpl/st.
Koulutuksiin osallistujia: 
0henkilö/person
Tapahtumien lukumäärä: 
9kpl/st.
Tapahtumiin osallistujat: 
364henkilö/person

Päätös
Myönnetty avustus euroissa.: 
€2 790

Hanke edistää lukemisharrastusta tavoitteiden mukaisesti.

 
okm
avi