"Me ollaan nuoriso, me ollaan tulevaisuus"
Vuoden 2016 AVI-hanke   (Ei saanut rahoitusta)


Vihdin kunnankirjasto
Kirjaston osoite : 
Pisteenkaari 9
03100
Kirjaston puhelin : 
09 4258 3181
Kirjaston sähköposti : 
vihdin.kunnankirjasto@vihti.fi
ISIL-tunnus : 
FI-Vihti
Y-tunnus : 
0131905-6
Yhteyshenkilön nimi : 
Merja Lonkainen
Puhelin : 
044 042 1149
Sähköposti : 
merja.lonkainen@vihti.fi
Kuvaus : 

Vihdin pääkirjasto valmistui 16 vuotta sitten, silloin rakennukseen ei suunniteltu omaa nuorten osastoa. Varsin pian huomattiin että nuorille olisi hyvä olla oma tila. Koska rakennukseen ei oltu suunniteltu omaa tilaa nuorille, nuorten kirjat siirrettiin ahtaaseen tilaan musiikkiosaston yhteyteen. Kirjahyllyjen lisäksi tilassa ei ollut juuri muuta. Vuosien aikana saimme työhuoneesta hyllyjen viereen sarjakuvahuoneen, mutta ei juurikaan muuta. Viime vuonna aikuisten osastojen siirron yhteydessä saimme toisesta kerroksesta nuorten käyttöön oman siiven. Huomasimme pian että tilan ja toimintojen suunnnittelussa kaivataan apua.

Vuosittaisten asiakaskyselyjen ja suoran palautteen perusteella nuoret kaipaavat omaa monitoimitilaa, jossa tehdä läksyjä ja viettää aikaa. Myös hiljaista oleskelutilaa kaivataan.  Tila on pitkä, kapea ja akustiikaltaan hyvin huono:  nuorten osaston toiminnot kaikuvat koko kirjastoon. Haasteenamme on saada osastola toiminnoiltaan järkevä mutta samalla viihtyisä tila nuorille.

Projektin tarkoituksena on aktivoida nuoret mukaan suunnittelemaan omaa toimivaa tilaa pääkirjastoon. Samalla haemme ratkaisua, joka kestää aikaa. Yhteistyökumppaneina voisivat olla esimerkiksi yläkoulujen joustavan opetuksen luokat sekä toteutuksessa (esim. nuorten suunnittelemat huonekalut) apuna ammattikoulun oppilaita. Akustisissa ratkaisussa joutunemme turvautumaan asiantuntijan konsultointiin.

Haemme tukea materiaalihankintoihin, matkakuluihin (oppilaat kirjastolle, kirjaston edustaja kouluille)  ja palkkioihin.

Kevät 2015: alustavat yhteydenotot kouluille.
Syksy 2016:  oppilaiden tapaamiset kirjastolla ja koululla
Syksy 2016: alustavien suunnitelmien jälkeen ammattikoulun oppilaat mukaan: esim. kalusteiden rakentaminen, tilojen maalaus
Kevät 2017: projektin valmistuminen

Ammattikoulun opettajan palkkio: arvio n. 1000 €
Akustiikan asiantuntijan konsultointi: arvio n. 3000€
Kilpailun julkistaminen ja mainonta: 100 €
Voittajatöiden palkitseminen: 400 €
Luksian kanssa toteutus, oppilaiden kuljetukset: 1000 €
Mahdolliset materiaalikulut esim. huonekalujen valmistamiseen: 1000€

 

Yhteistyökumppanit, työryhmä: 

Yläkoulut ja lukio
Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä

Aloituspäivämäärä : 
01/04/2016
Lopetuspäivämäärä : 
31/12/2017
 


Anomuksen rahoitus
Haettava avustus yhteensä: 
€6 500
Oma rahoitus yhteensä: 
€1 000
Budjetti euroissa yhteensä: 
€7 500
Haettu muu avustus: 
€0
Saatu muu avustus: 
€0

Toteutunut rahoitus
Koko budjetti: 
€0
Oma rahoitus yhteensä: 
€0
Muualta saatu avustus: 
€0
Yhteistyökumppanin rahoitusosuus: 
€0


Päätös
Myönnetty avustus euroissa.: 
€0
 
okm
avi