Muonion nuoret aktiivisiksi kirjaston käyttäjiksi
Vuoden 2016 AVI-hanke   (Hanke on saanut rahoitusta)


Muonion kunnankirjasto
Kirjaston osoite : 
Pirkantie 3
99300
Kirjaston puhelin : 
040-356 6254
Kirjaston sähköposti : 
kirjasto@muonio.fi
ISIL-tunnus : 
FI-Muoni
Y-tunnus : 
0191824-3
Yhteyshenkilön nimi : 
Paula Löppönen
Puhelin : 
040-489 5110
Sähköposti : 
paula.lopponen@muonio.fi
Hankkeen tavoite: 

Hankkeen tavoitteena on saada kirjastoon uusi taulutelevisio, pelikonsoli, kuulokkeet ja 5 kappaletta tabletteja. Myös tilojen viihtyisyyttä pyritään parantamaan. Tavoitteena on saada Muonion nuoret viihtymään kirjastossa myös erilaisten teema-iltojen parissa. Tavoite on, että nämä teema-illat olisivat jatkuvia jokavuotisia tapahtumia. Nuoret itse ovat toivoneet lukuleiriä, kirjavinkkauksia ja elokuvailtoja. Myös kirjaston ja koulun yhteistyötä kehittettäisiin jatkuvaksi toiminnaksi.

Tavoitteen seurannan mittarit: 

Tapahtumien määrä, tapahtumien osallistujamäärä, koulutuksien määrä

Kuvaus : 

Muonion kirjaston nuortentilat ovat jo 20 vuotta vanhat. Pienillä hyllyratkaisuilla ja olemissa olevien kalusteiden uudelleen järjestämisellä pystyisimme luomaan nuorille viihtyisämmät tilat. Tarkoituksen on ottaa nuoret mukaan suunnitteluun kuuntelemalla heidän toiveitaan ja ajatuksiaan. Nuoret ovat kaivanneet myös lukusoppea tilaan.

Myös kirjaston käytössä olevat tekniset laitteet ovat vanhoja, esimerkiksi televisio on 20 vuotta vanha ja iso, eikä tue uusinta tekniikkaa. Hankkisimme siis nuorten osastolle uuden taulutelevision, johon on mahdollista liittää muita laitteita, kuten pelikonsolin tai dvd-soittimen. Hankkisimme myös peliohjaimet, kuulokkeet ja tabletit. Tabletit toimivat apuna koululuokkien kirjastonkäytön- ja tiedonhaunopetuksessa.

Uusien laitteiden hankkiminen mahdollistaisi erilaisten teema-iltojen järjestämisen nuorille. Tablettien avulla voimme aloittaa systemaattiset vuosittaiset kirjastonkäytön- ja tiedonhaunopetustunnit koululuokille. Myös tulossa olevan uuden kirjastojärjestelmän tuomat haasteet ja tiedonhaun opetus uudessa järjestelmässä tulevat olemaan tärkeässä asemassa. On tärkeää, että meillä on käytössä ajanmukaiset laitteet opetuksen tukena. Pieni osa rahasta käytettäisiin ammattitaitoisen tilasuunnittelijan palkkaamisen. 

Hankkeen tavoitteena on saada Muonion nuoret viihtymään kirjastossa myös erilaisten teema-iltojen parissa. Tavoite on että nämä teema-illat olisivat jatkuvia jokavuotisia tapahtumia. Nuoret itse ovat toivoneet lukuleiriä, kirjavinkkauksia ja elokuvailtoja. Myös kirjaston ja koulun yhteistyötä kehittettäisiin jatkuvaksi toiminnaksi. Hankkeen toteutuksen, suunnittelun, aikataulutuksen ja raportoinnin vastuuhenkilönä toimii kirjastovirkailija, joka opiskelee kirjastonhoitajaksi.

Hankkeen kustannukset koostuvat työntekijän palkasta, tilasuunnittelijan palkasta ja erilaisten laitteiden hankkimisesta.

 

Aiemmat hankkeet: 
Toiminnan kuvaus ja hankkeen arviointi: 

Muonion kirjaston nuortentilat ovat jo 20 vuotta vanhat. Pienillä hyllyratkaisuilla ja olemissa olevien kalusteiden uudelleen järjestämisellä pystymme luomaan nuorille viihtyisämmät tilat. Tarkoituksen on ottaa nuoret mukaan suunnitteluun kuuntelemalla heidän toiveitaan ja ajatuksiaan. Nuoret ovat kaivanneet myös lukusoppea tilaan. Hankkeen aikana nuorille toteutettiin kysely, jonka avulla he pääsivät vaikuttamaan tilojen suunnitteluun.

Myös kirjaston käytössä olevat tekniset laitteet olivat vanhoja, esimerkiksi televisio oli 20 vuotta vanha ja iso, eikä tue uusinta tekniikkaa. Päädyimme hankkimaan älytelevision, Playstation 4 pelikonsolin, 2 kpl kuulokkeita ja 5 tablettia, jotka toimivat apuna koululuokkien kirjastonkäytön- ja tiedonhaunopetuksessa.

Uusien laitteiden hankkiminen mahdollistaa erilaisten tapahtumien järjestämisen nuorille. Tablettien avulla voimme aloittaa systemaattiset vuosittaiset kirjastonkäytön- ja tiedonhaunopetustunnit koululuokille. Myös tulossa olevan uuden kirjastojärjestelmän tuomat haasteet ja tiedonhaun opetus uudessa järjestelmässä tulevat olemaan tärkeässä asemassa. On tärkeää, että meillä on käytössä ajanmukaiset laitteet opetuksen tukena. Rahoilla palkattiin myös tilasuunnittelija, joka suunnitteli lasten- ja nuortenosaston kalusteiden sijainnin uudelleen. Nykyään lastenkirjallisuuden kaunokirjat ovat sijoitettu nuortenosastolle ja haluamme antaa nuorille ihan oman paikan siirtämällä aineistoa eri paikkaan. Tilasuunnittelija suunnitteli ja toteutti osastoille myös uudet kyltit, jotka sopivat lasten ja nuortenosastolle paremmin.

Päädyimme myös hankkimaan nuorille kahvinkeittimen, jossa he voivat keittää itselleen kirjaston piikkiin kahvia.

Hankkeen tavoitteena on saada Muonion nuoret viihtymään kirjastossa myös erilaisten teema-iltojen parissa. Tavoite on että nämä teema-illat olisivat jatkuvia jokavuotisia tapahtumia. Nuoret itse ovat toivoneet lukuleiriä, kirjavinkkauksia ja elokuvailtoja. Myös kirjaston ja koulun yhteistyötä kehittettäisiin jatkuvaksi toiminnaksi. Hankkeen toteutuksen, suunnittelun, aikataulutuksen ja raportoinnin vastuuhenkilönä toimii kirjastovirkailija, joka opiskelee kirjastonhoitajaksi.

Hankkeen kustannukset koostuvat työntekijän palkasta, tilasuunnittelijan palkasta ja erilaisten laitteiden hankkimisesta.

 

Arvioi toimenpiteitä ja vaikutuksia: 

Syksyn aikana olemme huomanneet poikien palanneen kirjastoon, tosin pojat ovat ottaneet kirjaston enemmänkin ajanviettopaikaksi. Pojat viettävät aikaa kirjastossa pelaten pelejä ja viettäen aikaa yhdessä keskenään. Koemme silti, että kirjaston tekeminen tutuksi paikaksi on tärkeää, vaikka lainaustilastomme eivät pelikonsolin tulon myötä varmaankaan kasva hurjasti. Osa pojista ei ole käynyt kirjastossa kuin koulun järjestämissä kirjastonkäytön opetuksissa ja tuntuvat olevan aidosti yllättyneitä esimerkiksi siitä, että pelejä saa pelata. Haluamme kannustaa heitä vierailemaan kirjastossa, vaikka vain aikaa viettämässä. Myös joskus kokoelmasta löytyy heillekin mieluisaa lukemista. Etenkin esimerkiksi Pokemon-kirjasto ovat menneet kaupaksi myös sellaisille oppilaille, jotka eivät muuten lue.

Mielestämme hanke on toteunut suunnitellusti ja ajantasaisten tilojen vuoksi pystymme hyödyntämään tiloja erilaisten tapahtumien tuottamisessa sekä kirjastonkäytönopetuksessa. Kunna nuorisotalo ei järjestä palveluita alakoululaisille, jonka vuoksi kirjastosta on tullut luonnollinen ajanviettopaikka nuoremmille lapsille.

Pelihuoneeseen on laadittu tarkat ohjeet ja säännöt siitä, miten tilassa käyttäydytään ja pelihuoneen käyttö on sujunut lähes ongelmitta.

 

Myös tabletit ovat olleet kätevä apu kirjastossa ja etenkin kirjastonkäytönopetuksessa. Järjestimme 7-luokan oppilaille Rovaniemen kirjastolta tutuksi tulleen kirjastoseikkailun siten, että jokaisella ryhmällä oli käytössä oma tabletti. Näin heillä oli koko ajan pääsy internetiin ja verkkokirjastoon. Käytössä oli myös QR-koodeja, joita tabletilla kuvaamalla oppilaat löysivät seuraavan vihjeen. Oppilaan pelasivat ennen kirjastoseikkailua Jutaava-saamelaiskirjastohankkeen aikana toteutetun pelin, joka opettaa tiedonhakua kirjastossa. Tableteista on hyötynyt myös muut kirjaston asiakkaat, sillä ne ovat vapaassa käytössä kirjaston tiloissa.

 

Jatkotoimenpiteet: 

Nuoret toivoivat enemmän kirjailijavierailuja, kirjavinkkausta, tietovisoja ja kirjoituskilpailua. Näitä toiveita pyrimme toteuttamaan ainakin jonkin verran. Olemme toteuttamassa yökirjasto-tapahtumaa alkukeväällä, jossa nuoret pääsevät kokeilemaan kirjaston uusia laitteita ja tutustumaan tiloihin. Tilasuunnittelijan tekemät suunnitelmat päätettiin toteuttaa myöhemmin, sillä kirjaston henkilökunnan rajallisuuden takia muutoksia on vaikea toteuttaa. Toivomme pystyvämme toteuttamaan suunnitelmat uuden kirjastojärjestelmän tullessa käyttöön, jolloin kirjasto on 2 viikkoa kiinni.

Harkitemme myös sellaisia pelivuoroja, jossa lapset saavat pelata kirjastovirkailijaa vastaan. Yökirjastossa toteutamme myös peliturnauksen, jossa voittaja saa palkinnon.

Toivomme kirjaston ja koulun yhteistyön lisääntyvän siten, että kirjastonkäytönopetuksien lisäksi pystymme lisäämään vinkkauksia sekä luokkien ajanviettoa kirjastossa. Päädyimme myös päivittämään omalla rahoitutuksella kirjaston asiakaskoneet, jotka ovat myös nuorten käytössä usein.

 

Aloituspäivämäärä : 
04/04/2016
Lopetuspäivämäärä : 
30/12/2016
 


Anomuksen rahoitus
Haettava avustus yhteensä: 
€3 440
Oma rahoitus yhteensä: 
€1 040
Budjetti euroissa yhteensä: 
€4 480
Haettu muu avustus: 
€0
Saatu muu avustus: 
€0

Toteutunut rahoitus
Koko budjetti: 
€4 707
Oma rahoitus yhteensä: 
€1 279
Muualta saatu avustus: 
€0
Yhteistyökumppanin rahoitusosuus: 
€0

Tilastot:
Koulutustilaisuudet: 
1kpl/st.
Koulutuksiin osallistujia: 
14henkilö/person

Päätös
Myönnetty avustus euroissa.: 
€3 440

Hakemus on opetus- ja kulttuuriministeriön avustuskirjeen OKM/14/691/2015 mukainen.

 
okm
avi