Sort by

Löytyi 31 hanketta.

Ryhmä Wau - kirjastokerho koululaisille 2018

Maksuton iltapäiväkerho koululaisille. Kerho painottuu lukemiseen innostamiseen ja mediakasvatukseen, tavoitteena madaltaa kirjastoon tulemisen kynnystä ja kasvattaa yhteisöllisyyttä.

Lukuhetki kullan kallis 2018

Hankkeen tarkoituksena on tuoda esille lukemisen tärkeyttä lasten vanhemmille ja lasten parissa työskenteleville. Hankkeen kohderyhmänä on alle kouluikäiset lapset sekä alakoululaiset. 

Kirjastosta elämän ensi sivuille 2018

Hanke liittyy seuraaviin teemoihin: Monipuoliset lukutaidot (Teema 1), Aktiivinen kansalaisuus, demokratia ja sananvapaus (Teema 2) ja Elinikäinen oppiminen (Teema 3)
Hankkeen avulla tehostetaan ja syvennetään jo olemassa olevaa yhteistyötä sekä tehdään uusia avauksia avaralla mielellä. Hankkeella tuetaan vanhemmuutta ja perheiden hyvinvointia. Hankkeen myötä heikkojen lukijoiden lukutaito paranee ja perheiden lukuharrastus lisääntyy.
Uusien yhteistyömuotojen myötä kirjastoon tulee uusia asiakasryhmiä ja tulevaisuudessa yhteistyö on luontevaa ja helppoa.

Erityisesti sinun 2018

Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan peruskoulun oppilaista sai vuonna 2016 erityistä tukea Vantaalla noin 8,5 % ja Espoossa noin 8 %. Erityisen tuen oppilaat tarvitsevat kirjastossa vieraillessaan yhdenvertaisuuslaissa määriteltyä positiivista erityiskohtelua. Hankkeen ensisijaisena tavoitteena on kehittää Vantaan ja Espoon kirjastoissa erityisesti näille oppilaille soveltuva, kirjavinkkausta ja sanataiteen elämyksellisiä menetelmiä hyödyntävä toimintamalli, joka synnyttää ja vahvistaa kohderyhmän lukuintoa ja itsenäisen lukemisen harrastusta. Pilottikohderyhmänä hankkeessa toimivat 5.-6. luokkalaiset erityisen tuen oppilaat ja heidän opettajansa, 10 pienryhmää Vantaalta ja 10 Espoosta, joilta kerätty palaute vaikuttaa toimintamallin lopulliseen muotoon. Hankkeen tavoitteena on myös kasvattaa kirjastolaisten sanataiteen elämyksellisten menetelmien tuntemusta ja ymmärtämystä erityisen tuen oppilaiden kanssa toimimisesta. Hankkeessa kehitettävä toimintamalli on otettavissa käyttöön myös muissa yleisissä kirjastoissa ympäri Suomen.

Hanke liittyy hakuohjeessa mainittuun teemaan 1 Monipuoliset lukutaidot ja kohtaan "kaikkien väestöryhmien lukemisen edistäminen ja siihen liittyvien toimintamuotojen kehittäminen" ja myös uuteen kirjastolakiin, jonka mukaan yksi kirjaston tehtävistä on tarjota ohjausta ja tukea monipuoliseen lukutaitoon. Hanke linkittyy keskeisesti myös yhdenvertaisuuslakiin, joka edellyttää kirjastoja(kin) arvioimaan ja kehittämään yhdenvertaisuuden toteutumista palveluvalikoimassaan. Hankkeella on kytkös myös Merkityksellinen Suomessa -ohjelmaan, jolla halutaan vahvistaa muun muassa "varhaiskasvatuksen sekä kirjasto- ja kulttuurialan toimijoiden rakenteita ja toimintakulttuuria monilukutaitojen oppimista tukeviksi".

Sanataidetta ja hyvinvointia kirjastosta 2017

Kangasniemen kirjasto ja Laukaan kirjasto jakavat oppimista yhdessä tekemällä  -  jaetaan vanhaa ja opitaan uutta. Alakoululaisille tarjotaan sanataidepajatoimintaa ja kirjavilimaattitunteja. Kokonaan uutena otamme haltuun hyvinvointikirjoittamisen, jossa kohderyhmänä ovat aikuiset. Tavoitteena on löytää kirjallisuusterapeuttisesta kirjoittamisesta uusi kirjastotyön muoto, jota opetellaan ja kokeillaan yhdessä. Hankkeen aikana kirjaston henkilökunta koulutetaan näihin uusiin kirjaston toimintamuotoihin.

 

 

Höpsökärpäsen pörinää! Aikamatka Suomi100 –lastenkirjallisuuteen sanataiteen keinoin 2017

Tutkia100-vuotiaan Suomen lastenkirjallisuuden ja lastenrunouden sielunmaisemaa nykylapsen silmin, innostaa heitä etsimään tarttumapintoja nykyaikaan uutta tekstiä tuottamalla, esittämällä ja kuvittamalla. 

Kirjastotila parhaaseen mahdolliseen käyttöön 2017

Hankkeen tavoitteena on saada kirjastotila monipuolisesti kuntalaisten käyttöön järjestämällä muun muassa tapahtumia, taidetta ja elämyksiä. Henkilökunnalle ja sidosryhmille hankitaan osaamista koulutuksen keinoin. Asiakkaille tarjotaan elämyksiä taiteen, tapahtumien ja osallistamisen keinoin.

Korva kuulolle ja kynä käteen 2017

Hankkeen tavoitteena on eri-ikäisten lukijoiden lukuharrastuksen lisääminen ja kouluyhteistyön vahvistaminen sekä uusien lukijoiden kiinnostuksen herättäminen.

Lorutellen kirjastoon 2016

Hankkeen tavoitteena oli kertoa alueen nuorille lapsiperheille kirjaston palveluista, kokoelmista ja tapahtumista sanataiteen keinoin.

Sanataidetta ja suvirunoja 2015

Järjestää sanataideohjaajakoulutus ja suvirunomaraton.

KIRJOITETAAN KOIRALLE KIUSAAMISESTA: Eläinavusteiset sanataidetyöpajat Pöytyän kirjastoissa syksy 2015- syksy 2016 2015

Lapset tulisi vetää pois nettimaailmasta takaisin siihen mistä kaikki on alkanut: kirjoittamiseen ja lukemiseen, suulliseen viestintään sekä vuorovaikutukseen ja empatiaan.

Kiitolaukkaa kepparilla 2015

Hankkeen tarkoituksena on keppariharrastuksen avulla laajentaa lasten välistä yhteenkuuluvaisuutta ja hälventää eri kulttuurien välisiä epäluuloja sekä lisätä maahanmuuttajalasten suomenkielen taitoa. Monipuolisessa hankkeessa yhdistyvät niin monilukutaito kuin liikunnallisuuskin. Hankkeen peruskivenä on Reetta Niemelän ja Salla Savolaisen Tikkumäen talli-tapahtumapäivä monine työpajoineen. Tapahtumapäivän jälkeen talli on täynnä toimintaa vielä kuukauden ajan kirjaston lastenosastolla.

Sanataiteen osaajiksi Kihniössä 2015

Sanataidetyöpajojen järjestäminen Kihniön yhtenäiskoulussa kaikille ikäryhmille - kehittävät kielellistä ilmaisua ja tutustuttavat eri kirjallisuuden lajeihin

Tunne hahmosi ja tunne sanasi! 2015

Tavoitteena oli nostaa esiin erilaisia tapoja kirjoittaa ja luoda uusia maailmoja - erityisesti pojille.

Sanojen taikaa: sanataidetta lähikirjastoissa 2014

Sanojen taikaa -hankkeen tavoitteena on innostaa lapsia ja nuoria lukemaan ja ilmaisemaan itseään kirjallisesti sekä kehittää myös heidän median käyttötaitojaan. Koululaisten vapaa-aikana kirjastoissa kokoontuvat sanataidekerhot antaisivat harrastusmahdollisuuden niille lapsille ja nuorille, jotka haluavat syventää ja laajentaa luku- ja kirjoitustaitojaan. Toimintaa järjestettäisiin 3.-6,-luokkalaisille syksyllä 2014 ja keväällä 2015 Vaasan kaupungin 6 lähikirjastossa, joissa jokaisessa kokoontuisi yksi ryhmä. Ohjausta annettaisiin sekä suomen että ruotsin kielellä.

Lukuintoa Taivalkoskelle 2014

Saada kirjat ulos kansistaan, lisätä lukuintoa, lisätä lukemisesta puhumista lasten keskuudessa, lisätä tasa-arvoa lukuedellytyksissä sekä vahvistaa lasten toimijuutta.

Rosvoseikkailuja kyläkouluissa 2014

Hankkeella pyritään lisäämään alakoululaisten lukemisharrastusta ja innostamaan heidät kirjoittamisen pariin tarjoamalla mielenkiintoinen aihepiiri.

Hyvinvointia kirjastosta 2014

Kirjasto mukana kuntalaisten arjessa: Lisätään kirjaston houkuttavuutta ja kokeillaan oheistoimintoja, jotka tuovat mielihyvää ja elämyksiä asiakkaille. Kirjaston hyvää tekevä sosiaalinen aspekti on merkittävää ja hanketyö tukee tätä. Kirjasto on tasa-arvoinen paikka, joka palvelee vauvasta vaariin.

Sanat likoon 2014

Haluamme tarjota Alajärven kaupungin alakoulujen 1. ja yläkoulujen 8. luokkalaisille mahdollisuutta tutustua sanataiteen maailmaan. Tarkoitus on innostaa lapsia lukemiseen, sanojen käyttöön ja itse ilmaisuun.

Pages