Sort by

Löytyi 2 hanketta.

Ikäihmisten kulttuurikerhon toiminnan kehittäminen 2012

Kirjaston Ikäihmisten kulttuurikerhoa on tarkoitus tulevaisuudessa kehittää yhteistyössä kerholaisten kanssa. Kerholaisten esittämien toiveiden pohjalta puhujiksi kutsutaan kirjailijoita, yhteiskunnallisia vaikuttajia ja paikallisia kulttuuriasiantuntijoita. Hankkeen tarkoituksena on nostaa kerhon profiilia sekä vakiinnuttaa sen toiminta ja kävijämäärä. Projektin avulla estetään ikäihmisten syrjäytymistä, hankitaan kirjastolle uusia asiakkaita ja osallistetaan kirjaston asiakkaita suunnittelemaan toimintaa ja palveluja yhdessä henkilökunnan kanssa.

Skräppäys- ja käsityöteemaillat Kaarinan kirjastoissa 2012

Skräppäys- ja käsityöteemailtojen tavoitteena on saattaa eri-ikäiset ihmiset toimimaan yhdessä ja tukea elinikäistä oppimista. Kaarinan kirjaston ja kansalaisopiston ja Kotimäen koulun tavoitteena on luoda uusia toimintamuotoja ja tarjota Kaarinan kuntalaisille yhtäläiset mahdollisuudet osallistua työpajoihin.