Sort by

Löytyi 5 hanketta.

Kirjastosta kylän olohuoneeksi 2018

Hankkeen tavoitteena on parantaa ja laajentaa kirjaston palvelua sekä saada lisää kirjastoa käyttäviä asiakkaita löytämällä uusia yhteistyön muotoja. Hankkeen aikana siirretään yhteispalvelupiste kunnantoimistolta kirjaston tiloihin. Hankkimalla lainaus/palautusautomaatti ohjelmineen, pyritään vapauttamaan kirjastohenkilöstön työaikaa monipuolisempaan asiakkaiden kohtaamiseen. Yhteispalvelupisteen siirtämisellä kirjastoon tavoitellaan laajempia aukioloaikoja, jolloin myös kirjaston käyttäjämääriä saadaan lisättyä. Tässä hankkeessa tehdään myös suunnitelma siitä, mitä kirjaston varustaminen omatoimikirjastona toimimiseksi vaatii. Samanaikaisesti uuden tekniikan käyttöönoton myötä laajennetaan yhteistyötä myös koulun kanssa. Hankkeen aikana on tarkoitus saavuttaa myös muita vähän kirjastoa käyttäviä kohderyhmiä järjestämällä uudenlaisia tapahtumia kirjastoon yhteistyössä koulun, yhdistysten ja yhteisöjen kanssa. Kirjastosta on tavoitteena luoda paikka, jossa on entistä enemmän aktiivista toimintaa lainaustoiminnan lisäksi.

Sinun aikataulusi kirjasto! 2018

Kaustisen kunnankirjastoon otetaan käyttöön omatoimikirjastopalvelu. Muutoksen tavoitteena on saavuttaa entistä laajempi asiakaskunta sekä tarjota paremmat ja kaikille yhtäläiset mahdollisuudet käyttää kirjastotilaa, tietovarantoja ja kirjastoaineistoja. Tavoitteen saavuttamiseksi kirjastotilasta on tehtävä helppokäyttöinen ja saavutettava. 

Anders ottaa digin liki 2018

Hankkeen tavoitteena on kehittää Anders-kirjastojen alueen ihmisten kansalais- ja mediataitoja ja päivittää henkilökunnan osaamista digiympäristössä. Toisena päätavoitteena on kehittää lasten ja nuorten lukutaitoa ja helpottaa sopivan lukemisen löytämistä niin digitaalisissa kuin perinteisissäkin raameissa. Hanke liittyy teemaan Monipuoliset lukutaidot.

Kuukauden kotimainen nuortenkirjailija 2018

Hanke liittyy teemaan 1 Monipuoliset lukutaidot. Hankkeen tavoitteena on nuorten lukuinnon kasvattaminen ja lukuharrastuksen tukeminen. Tavoitteena on myös jakaa kirjaston henkilökunnalle, opettajille sekä lasten ja nuorten vanhemille tietoa lukemisen tärkeydestä sekä vinkata innostavaa kirjallisuutta.

Mikset sinä lue minulle? Varför läser du inte för mig? 2018

Genom samarbete med dagis och skolor når biblioteket kommunens barn, men tyvärr når vi inte fram till föräldrarna på samma sätt. Eftersom statistiken för högläsning i hemmen visar allt lägre siffror och läsningen bland barn minskar, vill vi satsa på att nå ut till föräldrarna till barn under skolåldern och framför allt till de föräldrar som inte brukar besöka biblioteket. Temat är livlångt lärande.