Sortera efter

Hittade 2 projekt.

Mobiilisti kautta Kaarinan! 2014

Hankeessa haetaan tablettikoneita koko kunnan alueella tapahtuvaan lukemisenedistämistyöhön ja kirjastonkäytön opetukseen. Kaarinan Lukuinto -hankkeessa tehdään lukudiplomin tehtäviä sähköisesti ja hanke myös keskittyy osaltaan sähköiseen lukemiseen. Kaarinan sivupisteissä Littoisissa ja Piikkiössä toimii suositus lukupiirit ja hankkeeseen kuuluu lukupiiriläisille tarjottava sähköisen lukemisen mahdollisuutta. Kaarinassa on myös kolme koulukirjastoa, joissa ei tulanpuutteen takia ole tiedonhakukonetta. Tablettikoneet tulisivat tarpeeseen myös tiedonhaun opetuksessa alakoululaisille.

Käy kirjastossa -sivusto PIKI-verkkokirjaston Lapset-osioon 2012

Sivuilla kerrotaan värikkäästi, yksinkertaisesti ja selkeästi kohderyhmälle eli alakouluikäisille  7 – 12 -vuotiaille lapsille mitä (PIKI-)kirjastoissa voi tehdä. Sivusto palvelee ennen kaikkea  kirjastopalvelujen tunnetuksi tekemistä ja käytön opastusta. Mukana on medialukutaidon edistämisen elementtejä.