Järjestä:

Löytyi 10 hanketta.

Lue mua : sanataidetta yläkoululaisille 2018

Yläkouluikäisten monipuolisten lukutaitojen kehittäminen sanataidetyöpajojen ja kauno- ja tietokirjallisuuden sisältöjen avaamisen avulla. Hanke suunniteltu toteutettavan kirjaston ja yläkoulun yhteistyönä. (Teemat 1 ja 3)

Palveluja lapsille ja lapsiperheille 2018

Teema 3. Elinikäinen oppiminen. Lapsiperheille ja lapsille suunnatut kirjastopalvelut.

Kirjakolahduksia koululaisille 2017

Kirjakolahduksia koululaisille -hankkeen tavoitteena on kahden kirjaston yhteistyönä edistää lasten lukemisharrastusta ja lukutaitoja, vahvistaa kiinnostusta kieltä ja lukemista kohtaan sekä tuottaa mukavia elämyksiä sanataiteen parissa. Hankkeella pyritään myös edelleen vahvistamaan kirjaston, koulun ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä. Kirjasto tarjoaa erilaisen oppimisympäristön ja tukee toiminnallaan sekä esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelman että paikallisen kulttuurikasvatussuunnitelman tavoitteita.

Sastamalan kirjaston senioripalvelujen uudistaminen 2017

Hankkeen tavoitteena on kehittää Sastamalan kirjaston ikäihmisille suunnattuja palveluja ja löytää yhteistyökumppaneita palvelujen toteuttamiseen.

Mitä kirjastoauton jälkeen edelleen? 2016

Hankkeen tavoitteena on järjestää Urjalan kouluille korvaavaa toimintaa kirjastoautotoiminnan loppumisen jälkeen. Hankkeen puitteissa kouluille kuljetetaan kirjalaatikoita. Hankkeessa otetaan huomioon myös ikääntyneet, jolloin heille järjestettäisiin kirjojen kuljettamista kotiin.

Lukuintoa ylöjärveläisille lapsille ja nuorille 2014

Ylöjärven kaupungissa lasten suhteellinen osuus väkiluvusta on Suomen suurimpia. Lasten- ja nuorten kirjastopalveluihin onkin luonnollisesti panostettu paljon. Uudella kirjastoautolla on yhteensä 27 erittäin aktiivisesti käytettyä koulu- ja päiväkotipysäkkiä.

Kirjan kanssa et ole koskaan yksin 2014

Hankkeen tarkoituksena on kannustaa iäkkäämpiä ihmisiä lukuharrastuksen jatkamiseen. Hankkeeseen sisältyy kirjavinkkausta, kotipalvelutoiminnan ja muun kirjastopalvelun markkinointia ja tietoa siitä, miten kirjallisuudenharrastus voi jatkua vaikka näkö ja liikuntakyky heikkenisivät.

Lukuintoa vinkkauksesta 2013

Kattava, runsaasti vinkkaustunteja sisältävä hanke lasten ja nuorten lukuintoa kohottamaan. Koskee kaikkia Parkanon oppilaita esikoulusta lukioon.

Lukuinto nousuun Kihniössä 2013

Hanke lisää lukuintoa ja kirjastonkäyttöä kihniöläisten lasten ja nuorten keskuudessa. Jokainen lapsi ja nuori joutuu tekemisiin hankkeen kanssa jollakin tavoin. Hankkeen tuloksena järjestetään kirjavinkkauksia, nukketeatteria, kirjailijavierailu ja vanhempien ja päivähoitohenkilöstön yhteinen lastenkirjailta.

Kyläkouluille kirjavinkkari 2012

Kirjavinkkarin käynti kaikille seitsemälle kyläkoululle

okm
avi