Järjestä:

Löytyi 13 hanketta.

Lasten ja nuorten tavoittaminen ja osallistaminen Kyyti.fi-sivuston kautta 2013

Hankkeen tavoitteena on päivittää www.kyyti.fi-sivujen lasten ja nuorten sivut kohderyhmien tarpeita vastaaviksi. Pyrimme tavoittamaan ja osallistamaan lapset ja nuoret sekä sivujen sisällöntuotantoon sekä kirjaston tapahtumiin ja lisäämään heidän lukuintoaan innostavin aineistoesittelyin. Lisäksi tavoitteemme on tarjota sivujen kautta opetusaineistoa sekä pienille kirjastoille että kouluille.

Saalista tarinaverkossa 2013

Hankkeen tarkoitus:
Synnyttää uudenlaista, kiinnostavaa sisältöä kirjaston verkkopalveluun yhteistyössä kirjailijoiden, kuvittajien ja alueen kirjastojen kanssa. Esitellä kirjastojen aineistoja uudella tavalla ja näin lisätä lukemisharrastusta ja kiinnostusta kirjoihin.

Kalajoen kirjaston uudet verkkosivut - kirjastojen siirtymäriitti II 2013

Haemme avustusta Kalajoen kaupunginkirjaston uusien verkkosivujen suunnitteluun ja teettämiseen ulkopuolisella asiantuntijalla.

Sähköinen tarinapankki: inarilaiseen paikallishistoriaan littyvä sähköinen kotiseutukokoelma 2013

Hankkeen tavoitteena on tuotaa inarilainen, sähköinen tarinoihin keskittyvä kotiseutukokoelma, jota voidaan käyttää tietoverkkojen avulla.

Verkkokirjasto tulee, me olemme valmiina! 2013

Siilinjärven kunnankirjastossa otetaan käyttöön uusi verkkokirjastopalvelu vuoden 2013 aikana. Hankkeen tavoitteena on kehittää verkkokirjastoa asiakaslähtöisesti, taata verkkokirjaston sujuva käyttöönotto asiakkaiden keskuudessa ja päivittää kirjaston laitekantaa verkkokirjastoa silmälläpitäen.

Viisaasti verkossa 2013

Hankkeen tarkoituksena on toteuttaa Vaski-verkkokirjasto, jonka muodostuu KDK-asiakasliittymästä ja avoimen lähdekoodin julkaisujärjestelmästä. 

Mitä tekis? - Nuoret mukaan sisältöjen tuottamiseen 2013

Mitä tekis -hanke osallistaa työttömiä ja vailla opiskelupaikkaa olevia nuoria ja tarjoaa heille väylän perehtyä mediataitoihin. Tuloksena syntyvät nuorten omat sivut, jotka innostavat myös muita nuoria tuottamaan sisältöjä ja jakamaan innostuksensa kohteita.

Porstua paremmaksi 2013

Tavoitteena on yhdistää Laari-artikkelitietokanta samaan järjestelmään Porstua-verkkopalvelun kanssa. Asiakkaiden kannalta ei ole järkevää pitää montaa erillistä tietokantaa, vaan alueellinen tieto olisi saatava samaan paikkaan.

Hyppää verkkomaailmaan - kirjasto apuna arjen verkkoasioinnissa 2013

Hankkeen tavoitteena on asiakkaiden verkkoasiointi- ja tiedonhallintataitojen sekä mediakasvatuksen edistäminen. Keravan kirjastossa ei ole erillistä tietokoneluokkaa, mutta sen sijaan on useita erikokoisille ryhmille sopivia tiloja, joita voidaan käyttää kannettavien tietokoneiden avulla opetuksessa niin yksittäisille henkilöille kuin isommillekin ryhmille. Riittävä määrä kannettavia tietokoneita mahdollistaa kirjaston eri tilojen käyttämisen opetustiloina.

Lukki-kirjastojen uusi asiakasliittymä 2013

Hankkeessa luodaan Lukki-kirjastojen yhteinen sekä mahdollisesti kuntien omat asiakasnäkymät. 

Vetoa verkkokirjastoon - kirjaston verkkopalveluiden markkinointikampanja 2013

Projektin tarkoituksena on tehostaa ja laajentaa Kuopion kaupunginkirjaston verkkopalveluiden markkinointia. Verkkokirjaston avulla voidaan synnyttää positiivisia mielikuvia kirjastosta yleensäkin sekä sen tarjonnasta ja näin houkutella uusia kirjastonkäyttäjiä. Monipuolistuvat palvelumme on saatettava mahdollisimman tehokkaasti kunta- ja kirjastoliitosten myötä kasvavan asiakaskuntamme tietoon.

okm
avi