Sort by

Löytyi 9 hanketta.

Kiteeläistä elämänmenoa ja perinnettä 2018

Kirjaston roolia paikallishistorian kokoajana, tallentajana ja levittäjänä vahvistetaan järjestämällä ikääntyneille muistelupiiri, jossa on mahdollisuus muistojen jakamiseen, yhteiseen tekemiseen ja oppimiseen. Piirissä koostetaan paikalliset muistelulaukut, järjestetään näyttelyitä ja tallennetaan kiteeläistä perinnetietoa digitaaliseen muotoon.
Liittyy teemaan 3. Elinikäinen oppiminen

Muistojen kultaa 2017

Tämä hankkeen tausta rakentuu sosiokulttuurisesta innostamisesta, osallisuuden edistämisestä sekä yhteisöllisyyden kehittämisestä. Vuoropuhelun ja tarinoiden kautta on tarkoitus synnyttää sekä uusia sosiaalisia kontakteja että apuvälineitä muisteluun ja muistamiseen osana oman kokonaisen minuuden rakentamista musiikin, elokuvan ja kirjallisuuden nostamien muistojen kautta. Muistojen avulla luodaan myös arjen kulttuuriperintöä niin omiin tarpeisiin, jaettavaksi kuin säilytettäväksi jälkipolville.

Virikkeitä ja virkeyttä vuosiin 2016

Hankkeen tavoitteena on aktivoida senioreita muistelemaan omaa elämäänsä, tarjota virkeyttä ja elämyksiä elävästä musiikista ja tanssista sekä opastaa senioreita hyvinvointiin (ravinto ja liikunta) liittyvissä asioissa.

Kirjeitä rintamalle ja takaisin 2016

Kirjeitä rintamalle ja takaisin on Sauvon kirjastopalveluiden ja Sauvon kotiseutumuseon alulle panema monialainen yhteistötaideprojekti, joka on saanut alkunsa paikallisten ihmisten toivomuksesta ja tarpeesta jakaa läheistensä sota-aikaista kirjeenvaihtoa. Projekti kerää alueen asukkailta tallella olevia sodan aikaisia kirjeitä ja rintamakirjeenvaihtoa. kerätty materiaali litteroidaan digitaalisesti taltioitavaan formaattiin ja se tullaan jakamaan kahdessa muodossa; dramatisoituna esityksenä sekä kuunnelmana.

Kirjavakka 2016

Hankkeen avulla järjestetään kohderyhmille erilaisia toimintatuokioita ja tuodaan ja tuotetaan elämänsisältöä taiteen ja kulttuurin keinoin. Haetaan myös keinoja siihen, kuinka kulttuurialan virikkeitä voitaisiin toteuttaa laitoksissa niin, että ne vähiten kuormittaisivat henkilöstöä.

Kirjava 2014

Laitosasukkaiden aktivoiminen ja kirjaston vuoropuhelu vaikeimmin tavoitettavan kohderyhmän kanssa. Palkataan henkilö käymään kerran kuukaudessa hoitolaitoksissa ja palvelukodeissa. Asukkaille järjestetään muistelutuokioita ja pienimuotoisia taideprojekteja. Yhteinen Vesannon ja Tervon kirjastojen hanke.

Jaetut muistot -projekti 2013

Hankkeen avulla halutaan aktivoida kirjaston senioriasiakkaita. Aktivoimiskeinoina on muistelu ja vertaisasiantuntijuuden tukeminen. Samalla tarkoituksena on innostaa osallistujia lukemaan muisteluteemaan liittyvää kirjallisuutta.

Muistellen 2012

Hankkeen tavoitteena on tarjota kirjaston senioriasiakkaille mahdollisuus työstää omaa elämäänsä muistelun, kuvien ja kerronnan avulla. Tämä toteutetaan luomalla sarja kuvia (vanhat valokuvat) ja niihin liittyviä lyhyitä tarinoita omasta elämästä muistelun pohjaksi keskustellen ja jakaen ohjatusti ryhmässä, muiden kanssa. Toimintaan ei liity kaunokirjallisia tavoitteita, joten jokainen voi luoda tarinansa omalla tyylillään. Kertominen ja kuunteleminen ovat kirjoittamisen ohella tärkeitä, mutta jokainen voi itse säädellä sen, mitä haluaa elämästään kertoa tai kirjoittaa.

Viikoksi virikkeitä vanhuksille 2012

Hankkeen tavoitteena on testata erilaisia vanhuksille suunnattuja toimintamenetelmiä ja solmia tiukempia yhteistyömalleja kaupungin eri toimijoiden kanssa.