Järjestä:

Löytyi 11 hanketta.

Uudet palvelut tutuiksi 2015

Tavoitteena monipuolistaa kirjaston palveluja ja tehdä digitointia tutuksi.

Toisena tavoitteena on säilyttää arvokasta paikalliskulttuuria sähköisessä muodossa.

Kohti yhteistä asiakasliittymää Etelä-Pohjanmaalla 2015

Yhteinen verkkokirjasto, joka parantaa asiakaspalvelua, tehostaa kirjastojen aineistojen käyttöä ja järkevöittää kirjastojen yhteistyötä.

Uusi verkkokirjasto tehokäyttöön 2014

Lapin kirjasto -ryhmä on hankkinut uuden verkkokirjaston eli kirjastojärjestelmän asiakasliittymän. Tämä verkkokirjasto otetaan käyttöön joulukuussa 2013. Hankeen avulla tehostetaan verkkokirjaston käyttöönottoon liittyviä toimenpitetiä: tiedottamista ja opastuksia.

Lasten ja nuorten tavoittaminen ja osallistaminen Kyyti.fi-sivuston kautta 2013

Hankkeen tavoitteena on päivittää www.kyyti.fi-sivujen lasten ja nuorten sivut kohderyhmien tarpeita vastaaviksi. Pyrimme tavoittamaan ja osallistamaan lapset ja nuoret sekä sivujen sisällöntuotantoon sekä kirjaston tapahtumiin ja lisäämään heidän lukuintoaan innostavin aineistoesittelyin. Lisäksi tavoitteemme on tarjota sivujen kautta opetusaineistoa sekä pienille kirjastoille että kouluille.

Saalista tarinaverkossa 2013

Hankkeen tarkoitus:
Synnyttää uudenlaista, kiinnostavaa sisältöä kirjaston verkkopalveluun yhteistyössä kirjailijoiden, kuvittajien ja alueen kirjastojen kanssa. Esitellä kirjastojen aineistoja uudella tavalla ja näin lisätä lukemisharrastusta ja kiinnostusta kirjoihin.

Verkkokirjasto tulee, me olemme valmiina! 2013

Siilinjärven kunnankirjastossa otetaan käyttöön uusi verkkokirjastopalvelu vuoden 2013 aikana. Hankkeen tavoitteena on kehittää verkkokirjastoa asiakaslähtöisesti, taata verkkokirjaston sujuva käyttöönotto asiakkaiden keskuudessa ja päivittää kirjaston laitekantaa verkkokirjastoa silmälläpitäen.

Vuorovaikutusta verkottumisesta 2013

Hankasalmen kirjastossa toteutetaan syksyllä 2013 järjestelmän versiopäivitys Origosta ja Aurora -järjestelmään. Samalla Hankasalmen kirjaston tietokanta konvertoidaan osaksi Keskipisteessä asiakas –hankkeessa muodostuvaa Keski-Suomen kirjastojen yhteisjärjestelmää.

Viisaasti verkossa 2013

Hankkeen tarkoituksena on toteuttaa Vaski-verkkokirjasto, jonka muodostuu KDK-asiakasliittymästä ja avoimen lähdekoodin julkaisujärjestelmästä. 

Lukki-kirjastojen uusi asiakasliittymä 2013

Hankkeessa luodaan Lukki-kirjastojen yhteinen sekä mahdollisesti kuntien omat asiakasnäkymät. 

Vetoa verkkokirjastoon - kirjaston verkkopalveluiden markkinointikampanja 2013

Projektin tarkoituksena on tehostaa ja laajentaa Kuopion kaupunginkirjaston verkkopalveluiden markkinointia. Verkkokirjaston avulla voidaan synnyttää positiivisia mielikuvia kirjastosta yleensäkin sekä sen tarjonnasta ja näin houkutella uusia kirjastonkäyttäjiä. Monipuolistuvat palvelumme on saatettava mahdollisimman tehokkaasti kunta- ja kirjastoliitosten myötä kasvavan asiakaskuntamme tietoon.

Kuopion kaupunginkirjaston verkkokirjaston (CSLibrary) englanninkielisen osuuden tuottaminen 2012

Kuopion kaupunginkirjaston uusi verkkokirjasto (kirjasto.kuopio.fi) avattiin toukokuussa 2011. Sivustosta on tällä hetkellä olemassa vain suomenkielinen versio. Hankkeen tavoitteena on luoda verkkokirjastoon englanninkielinen osio, joka palvelee kirjaston ei-suomenkielistä käyttäjäkuntaa.

okm
avi