Järjestä:

Löytyi 17 hanketta.

I Read You(tube) 2018

I Read You(tube) vie kirjavinkkauksen sinne, missä lapset ja nuoret ovat. Youtube on syrjäyttämässä perinteiset mediat ja sen avulla on mahdollista tavoittaa aikaan ja paikkaan katsomatta enemmän lapsia ja nuoria kuin tavallisella kirjavinkkauksella.

Ryhmä Wau - kirjastokerho koululaisille 2018

Maksuton iltapäiväkerho koululaisille. Kerho painottuu lukemiseen innostamiseen ja mediakasvatukseen, tavoitteena madaltaa kirjastoon tulemisen kynnystä ja kasvattaa yhteisöllisyyttä.

Lue mua : sanataidetta yläkoululaisille 2018

Yläkouluikäisten monipuolisten lukutaitojen kehittäminen sanataidetyöpajojen ja kauno- ja tietokirjallisuuden sisältöjen avaamisen avulla. Hanke suunniteltu toteutettavan kirjaston ja yläkoulun yhteistyönä. (Teemat 1 ja 3)

Unikot lukemaan 2018

Unikot lukemaan -hankkeen tavoitteena on edistää ja ylläpitää taipalsaarelaisten lasten ja nuorten lukuharrastusta, kirjallisuudentuntemusta, medialukutaitoa ja kotiseutuhistoriatuntemusta.

IMATRA REaDS - nuoret lukemaan 2018

IMATRA REaDS hakee uusia konsteja nuorten lukutaitojen ja -harrastuksen edistämiseen. Imatran kaupunginkirjaston tekee jatkuvaa ja vakiintunutta yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja peruskoulun kanssa. Hanke lisää yhteistyötä myös muiden nuorten kanssa tekemisissä olevien yhteisöjen kanssa ja edistää erityisesti syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten lukuharrastusta. Lukemista edistämään värvätään nuoria urheilijoita ja muita esikuvia. Kirjavinkkausta viedään myös ammattiopistoon ja muihin  oppilaitoksiin.

Lukulähettiläs 2018

Lukulähettiläs tavoittelee lapsiperheitä, jotka eivät käy kirjastossa, ja joille lukemisen kulttuuri on vieras. Lukulähettiläs kertoo vanhemmille lukemisen merkityksestä ja positiivisesta vaikutuksesta lapsen kehitykselle. Tapaamisen yhteydessä esitellään ääneen luettavaksi sopivaa lastenkirjallisuutta.

Aistivinkkauksen kehittäminen 2017

Yläkouluikäisten nuorten lukemisen edistäminen uuden vinkkauskonseptin avulla. Tarkoituksena on tuoda kirjavinkkauksiin mukaan kaikki aistit ja tarjota vinkkauksia laajemmalle kohderyhmälle. 

Kirjan koodi koululaisille 2017

Aktivoida koululaisten kirjastonkäyttöä uusin ja vanhoin menetelmin.

Kaappaa kirja! 2016 2015

Kaappaa kirja! on yläkoululaisille suunnattu hanke, jossa kirjavinkkauksen avulla houkutellaan nuoria lukemaan. Hankerahalla palkataan kirjavinkkari, joka kiertää vinkkaamassa halukkaat Hyvinkään yläkoululuokat.

Puksun pojat lukemaan 2015

Tavoitteena on vahvistaa ja vakiinnuttaa alueellista yhteistyötä Helsingin Pukinmäen kirjaston,  läheisen koulun, nuorisoasiainkeskuksen ja HNMKY:n kesken, tukea yläasteikäisten poikien monilukutaidon kehitystä, kehittää lukemisen ja lukuvinkkaamisen metodeja  sekä vahvistaa kirjaston roolia kasvatustoimijana toimintaympäristössään.

Lukuiloa kaikille 2015

Hankkeen tavoitteena on houkutella aikuisväestöä lukemisen pariin sekä tehdä kirjallisuustapahtumien järjestämisestä osa jokapäiväistä kirjastotyötä. 

Luku-Ukulin lukuhuispaus 2014

Luku-Ukulin lukukilpailu on Hyvinkään alakoululaisille koululuokille suunnattu lukemaan edistämiskampanja. Kampanjan tavoitteena on innostaa lapsia lukemaan ja saada lapselle hyvä lukukokemus. Lapset lukevat kilpailuajan kirjoja ja merkitsevät niitä lukukortteihinsa. Lisäksi he voivat katsoa yhden elokuvan. Kilpailun päätteeksi keskimääräisesti kirjoja eniten lukenut luokka palkitaan Hyvinkään lukevimpana luokkana.

Lukuintoa kaarinalaisten lasten ja nuorten vanhemmille 2014

Hankkeen tavoitteena on herättää vanhempien lukuinto ja kertoa vanhemmille lukemisen tärkeydestä.

Lukutaidon laajakaista 2013

Lukuinto ja lukutaito on yhä useammalla lapsella vähän hakusessa. Lukutaidon laajakaista on Heinolan kirjaston ja koulujen yhteinen vastaisku lukemisen puolesta.

HANAA! – kirjamoottori käyntiin ja vauhtia! 2013

Hankkeen tavoitteena on mediakasvatus: lukemisen, kirjoittamisen ja suomalaisen kirjallisuuden harrastuksen lisääminen ja vauhdittaminen Hartolan kunnassa. Kirja on mediakasvatuksen tärkein väline: lukemalla ja kirjoittamalla saavutamme omia tavoitteitamme elämässä, toteutamme haaveitamme. Hankkeen kohderyhmänä ovat lapset, nuoret, aikuiset ja seniorit, kirjoittava nuoriso.

Tavoitteeseen pääsemiseksi tarjoamme kohderyhmille kirjailijavierailuja ja kirjoittajapajoja ansiotuneiden kirjoittajien opastuksella. Innostamme kirjastomme asiakkaita lukemiseen tarjoamalla paikallisten asiantuntijoiden lyhyitä kirjavinkkaustuokioita omasta asiantuntija-alueestaan - vinkkejä lukemiseen!

Aikataulu: Hanke toteutetaan tapahtumina vuosina 2013-2014, 1.1.2013 -1.5.2014

Kirja tutuksi 2012

Kukin kohderyhmä tutustuu kirjan maailmaan omista lähtökohdistaan: lukien, kokien, keskustellen ja tuottaen.

okm
avi