Järjestä:

Löytyi 3 hanketta.

Anders ottaa digin liki 2018

Hankkeen tavoitteena on kehittää Anders-kirjastojen alueen ihmisten kansalais- ja mediataitoja ja päivittää henkilökunnan osaamista digiympäristössä. Toisena päätavoitteena on kehittää lasten ja nuorten lukutaitoa ja helpottaa sopivan lukemisen löytämistä niin digitaalisissa kuin perinteisissäkin raameissa. Hanke liittyy teemaan Monipuoliset lukutaidot.

Linnakankaan itsepalvelukirjasto 2016

Kempeleessä on kaksi kirjastoa ja Linnakankaan alue on kasvava ja kehittyvä Kempeleen alue, jossa ei ole kirjastoa. Kunnassa ei ole itsepalvelukirjastoa käytössä ja jos pystyisimme sellaisen perustamaan, se mahdollistaisi entistä laajemmat ja paremmat palvelut kuntalaisille. Varsinkin lehtien lukemiseen kuntalaiset toivovat pidempää aukioloaikaa. Linnakankaan koulun koulukirjastossa ei ole juurikaan kirjoja ja se on siinä mielessä vajaakäytössä. Toimitamme kouluun kirjoja alueen lapsille kirjapaketteina ja paljon haetaan kirjoja pääkirjastolta lukudiplomin suorittamista varten. Siten olisi hienoa, jos saisimme muutettua koulukirjaston sivukirjastoksi itsepalveluperiaatteella toimien, niin lapset ja aikuisen pääsisivät sinne lainaamaan ja palauttamaan itsenäisesti. Haemme avustusta Linnakankaan koulukirjaston muuttamiseen yleiseksi itsepalvelukirjastoksi. Kirjastolle on valmis ja valoista tila sijoittuen koululla siten, että se mahdollistaa itsepalveluun siirtymisen. Kirjasto palvelisi sekä koulua että olisi avoin kaikille kuntalaisille. Haetulla avustuksella hankkisimme tarvittavat välineet ja laitteet itsepalvelua varten.

Kirjasto 150 vuotta - lukemisen juhlaa 2013

Heinolan kaupunginkirjasto viettää 150-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2013. Vuosi 2013 merkitsee asiakkaille lukemisen juhlaa. Kirjasto auttaa löytämään erilaisin tapahtumin ja tempauksin uusia näkökulmia lukemisharrastukseen sekä tukee ja vahvistaa jo olemassa olevaa suhdetta kirjoihin ja kirjallisuuteen.

okm
avi