Järjestä:

Löytyi 3 hanketta.

Kurikan kirjasto – kaikkien kirjasto 2015

Tavoitteena on avata kirjaston palveluita ja kokoelmia niille, joille lukeminen on työlästä esim. iän tai sairauden myötä. Kynnys palveluiden käyttöön voi olla korkea myös pelkästään tottumattomuuden takia. Hankkeen tarkoitus on opastaa kirjaston palvelujen ja aineistojen käytössä ja alkuun pääsemisessä sekä edistää aikuisväestön tietoyhteiskuntataitoja. Kirjastossa järjestettävien ihmisläheisten ja sosiaalisten tapahtumien sisällöllistä painotusta viedään hankkeen ajatuksen mukaisesti enemmän tietoyhteiskuntataitojen ja kokoelman laajan hyödyntämisen suuntaan. Erityisesti huomioidaan ikäihmiset ja erityisryhmät ajatuksella "jokaiselle lukijalle kirja".

Kirjastovipinät senioreille 2013

Kirjastovipinät senioreille on sarja erilaisia seniori-ikäisille suunnattuja kulttuuri- ja muita tapahtumia, jotka toteutetaan Kotkan pää- ja lähikirjastoissa sekä Haminan pääkirjastossa.
Tilaisuuksien aiheet on valittu seniori-ikäisten toiveista, joita esitettiin Mikkelin ammattikorkeakoulun opiskelijan Kaisa Horton Kotkan kaupunginkirjastolle tekemässä ”Kirjastovipinät senioreille: kyselytutkimus ja vuosisuunnitelma Kotkan kaupunginkirjastolle” – opinnäytetyössä (http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201204234848n). Tapahtumia suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä eri järjestöjen (SPR, vanhusjärjestöt, Kela) kanssa.

Kaiken ikää 2013

Nurmijärven kirjasto haluaa kehittää ikäihmisten palveluja. Haluamme tarjota jotain kaikille ikäihmisille. Tarkoitus on kehittää toimintaa ennen kaikkea kirjastoihin, mutta vierailla myös esimerkiksi palvelutaloissa, pitkäaikaisosastoilla ja muissa laitoksissa. Teemme yhteistyötä kulttuuripalvelujen ja museon kanssa sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen kanssa.

okm
avi