Sort by

Löytyi 9 hanketta.

Tabletilla tietoyhteiskuntaan 2016

Kirjasto haluaa tablettien avulla tarjota mediakasvatusta ensisijaisesti koululaisille ja senioreille. Pyrkimyksenä on tätä kautta taata kansalaisten entistä paremmat tietoyhteiskuntavalmiudet.

Peliöjuuri - maailmankuvat rikkaiksi roolipelaten 2015

Hankkeessa luodaan roolipeli, jossa keskiössä ovat ryhmädynamiikka ja yhteisönä toimiminen jääkauden asettamissa äärimäisissä haasteissa. Samalla tutustutaan pohjoismaiseen esihistoriaan, luonnonilmiöihin ja muinaisiin elämäntapoihin.
Roolipeli on pelillistettyä kollektiivista tarinankerrontaa, mikä tarkoittaa, että hankkeen aikana osallistujien monilukutaito (sisältäen mediakasvatukselliset taidot) kasvaa.
Pelin tarinallistaminen tapahtuu siten, että osallistujat tekevät pelin kuluessa myös wikiä (esim. purot.net). Sen avulla pelaajat etsivät lisätietoja vastaantulevien ongelmien ratkaisuun. Jokainen pelikerta on tarina yhden heimon sukupolvesta, jolloin wikiin toteutuu tarina näiden heimojen historiasta. Jokainen seuraava pelikerta on seuraava sukupolven tarina, joka kehittyy heimon historiaan perustuen.
Hankkeen kohderyhmiä ovat seniori-ikäiset ja yläasteikäiset (pojat). Aluksi peliin osallistuu kaksi ryhmää: nuorten ryhmä ja senioreiden ryhmä. Nämä ryhmät aloittavat pelin erikseen. Pelin edetessä muodostetaan näistä kahdesta ryhmästä sekaryhmiä siten, että pelaajaryhmissä on sekä senioreita että nuoria.
Roolipelaamalla monenlaisten ihmisten kanssa erilaisissa rooleissa pyritään lisäämään yhteisöllisyyttä sekä rikastamaan kohderyhmien maailmankuvia ja heidän monilukutaitojaan. Lisäksi hanke pyrkii asennemuutoksiin: voi olla, että jollakulla seniori-ikäisellä on mahdollisesti maahanmuuttokriittinen näkökulma, joka saattaa muuttua, kun seniori tutustuu maahanmuuttajataustaisiin nuoriin. Toisaalta taas nuorilla voi olla seniorikriittinen näkökulma, jolloin hanke mahdollistaa kyseisen asenteen muokkautumisen hankkeen edetessä. Lisäksi pelin sisältö luo mahdollisuuksia maahanmuuttajataustaisten suomalaisten integroinnin edistämisessä pohjoismaiseen kulttuuriperimään.

E-AINEISTOT, TABLETIT JA SENIORIT 2015

Hankkeen tavoitteena on edistää e-aineistojen (sähköiset kirjat ja lehdet) käyttöä seniori-ikäisten ja jatkossa myös muiden kirjaston asiakkaiden keskuudessa. Hankkeen tavoitteena on on hankkia kirjastoon asiakaskäyttöön tabletteja ja lisätä kirjaston aineiston käyttöä tablettien kautta. Tabletti on nykyaikainen ja helppokäyttöinen väline sähköisten aineistojen käyttöön. Tabletit mahdollistavat myös sen, että projektityöntekijä ja jatkossa kuka tahansa voi lähteä tabletin kanssa kohtaamaan asiakkaita muuallakin kuin kirjaston tiloissa. Hankkeen yhteydessä panostetaan e-aineiston markkinoimiseen kirjaston tiloissa ja helpotamme aineiston löytymistä, esimerkiksi perustamalla e-aineistojen tutustumispisteen, jossa aineistoihin voi tutustua omaehtoisesti tai opastettuna.

Elämyksiä kirjaston kulmilla ja etäämmälläkin lukemisen ja mediatoiminnan edistämiseksi 2014

Kirjasto pyrkii tapahtumilla lisäämään houkuttelevuutta ja näkyvyyttä. Kirjavinkkari vinkkaroi kouluilla, saduttaa päiväkodeissa; loruttaa ja runouttaa vanhuksia. .Ex tempore ääneen lukuhetkillä "sopivaksi todetussa tilassa" saavat ihmiset ehkä pysähtymään hetkeksi ja kuuntelemaan. Kirjasto-Lukulähettiläänä yhteydenotot seurakuntaa, yhdistyksiin. Lukuvinkkitahtumia kirjastossa eri ikäisille. Ja vielä, että nukketeatterit ovat aina olleet innoittavia sekä teatteriesityksen jälkeiset tehtävät mieleen.

Tietoa, elämyksiä ja taitoa pelaamalla 2014

Tietoa ja taitoa pelaamalla – hankkeessa haetaan rahoitusta maakunnalliseen pelisalkkuun ja pelien käytön opastukseen. Varsinais-Suomessa on paljon pieniä kirjastoja, joilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia hankkia pelejä ja pelikonsoleja kokoelmiinsa. Projektissa kootaan pelisalkku, joka sisältää yleisimmät pelikonsolit, kattavan määrän erilaisia pelejä sekä valkokankaan ja videotykin kuvan heijastukseen.

Tiedonhakua tableteilla 2014

Tiedohakua tableteilla verkkokirjastosta ja internetistä sekä muuta hyödyllista, mitä tableteilla voi tehdä kohteena koululaiset ja senioriväestö.

Intoa elämään – ikäihmisten kirjastohanke 2013

Hankkeen tarkoituksena on kehittää Hämeenlinnan kaupunginkirjastolle palveluja seniorikansalaisille. Kirjastossa toimii jo kotihoidon piirissä oleville ikäihmisille kotikirjastopalvelu. Tämän hankkeen kohderyhmänä ovat virkeät yli 65-vuotiaat kaupungin asukkaat eri puolilla uutta Hämeenlinnaa. Hankkeen tarkoituksena on palkata projektityöntekijä selvittämään mitä palveluita tai toimintoja seniorit odottavat kirjastolta. Hän myös kehittää ja tuotteistaa uusia palveluita.

Hämeenlinnassa toimii useita eri tahoja, jotka tuottavat monipuolisia palveluja ikäihmisille. Projektityöntekijä suunnittelee yhteistyössä kirjaston, kaupungin ikäihmisten palveluiden ja eri toimijoiden sekä senioreiden kanssa sopivat palvelukokonaisuudet ja saattaa ne käytäntöön sekä etsii hyviä pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita kirjastolle. Hanke ottaa huomioon myös uudet osakaupunkikeskukset ja niiden senioriasukkaat järjestämällä erilaisia tilaisuuksia eri puolilla kaupunkia. Kirjasto voisi tarjota mm. tiloja toimintaryhmille. Hankeen jälkeen pyritään ottamaan osa uusista toiminnoista osaksi päivittäistä kirjastotyötä.