Järjestä:

Löytyi 4 hanketta.

Kirjastossa soi: osa 2 2017

Tavoitteena on laajentaa kirjaston käyttäjäkuntaa ja lisätä vuorovaikutteisuutta esityksillä, joita ei yleisesti välttämättä ymmärretä kirjaston tarjonnaksi.

Loistava kokoelma - apuja aineistojen ahmintaan 2017

Hankkeen tavoitteena on avata kirjaston monipuolista aineistoa suurelle yleisölle ja houkutella uusia aikuisasiakkaita kirjaston käyttäjiksi.     

Hanke kuuluu teemaan ”Lukemista ja lukutaitoja edistävä kirjasto”.

Soiva kirjasto 2016

Hankkeen tavoitteena on esitellä kotimaisen musiikin laajaa kirjoja sekä saada tapahtumiin osallistujia, jotka eivät muuten käytä kirjastoa.

Sana kohtaa sävelen, sanoittaja kuuntelijan 2013

Hankkeella halutaan kiinnittää huomiota sanojen merkitykseen musiikissa sekä löytää musiikille uusia kuuntelutapoja ja kuuntelijoita. Osoittaa, että laululyriikka on sanataidetta. Tarkoituksena on lisäksi tuoda esille kirjaston musiikkiaineistoa ja tarjota sekä nuoria että aikuisia kiinnostava vierailijatapahtuma.

okm
avi