Sort by

Löytyi 7 hanketta.

Kokemuksia, kulttuuria ja kirjallisuutta kaikille! 2016

Hankkeen tavoitteena on tuottaa tapahtumia kirjastolla ja näin lisätä lukuintoa, tuoda esiin monikulttuurisuutta sekä markkinoida kirjastoa monipuolisena tapahtumapaikkana.

Jatkohanke: Lukuharrastuksen edistäminen peruskoululaisten keskuudessa - kirjavinkkausta Taavetin ala- ja yläkoulussa 2015

Kirjat ja lukuharrastus tulee tutuksi ja eläväksi harrastukseksi Taavetin ala- ja yläkoululaisille.

Nuorukaisten lukuinnostus 2015

Kalajoen kaupunginkirjasto hakee avustusta yläkoulu- ja lukioikäisten poikien lukuharrastuksen ja kirjastonkäytön aktivoimiseen.Nuoret miehet käyttävät kirjastoa vähemmän kuin nuoret naiset. Vaarana on, että teinipoikien lukemisharrastuksen jäädessä vähälle he syrjäytyvät samalla koko yhteiskunnasta.

Siltoja monilukutaitoon Pukkilassa 2015

Hankkeen tavoitteena on edistää eri ikäryhmien lukuharrastusta ja monilukutaitoa. Samalla mahdollistetaan eri ikäryhmien kohtaaminen kirjaston tarjoamin keinoin. 

Lukemaan innostaminen! : paikallisten kirjailijoiden esiintuominen 2015

Luvian kunnan Seniorineuvoston aloitteesta Luvian kirjastossa on aloitettu syksyllä 2014 uudenlainen kulttuuripainotteinen toiminta, joka on avoin kaikille kuntalaisille.  Kirjasto- ja vapaa-aikatoimen viranhaltijat ovat yhdessä suunnitelleet ja käynnistäneet ko.

Miesten vuoro: miesnäkökulmaa kirjastoon 2015

Tavoitteena on saada miehiä osallistumaan nykyistä aktiivisemmin kirjaston toimintaan, löytämään ja käyttämään kirjaston palveluja monipuolisemmin sekä edistämään heidän lukemisharrastustaan.

Lukuintoa vertaisvinkkauksella ja kirjailijatapaamisilla 2014

Kotkaa sanotaan kirjailijakaupungiksi, mutta kotkalaisten kirjastonkäyttö jää valtakunnan keskiarvon alle. Kirjastonkäytön ja lukuinnon kasvattamiseksi tehdään jatkuvasti töitä, mm. kirjavinkkauksella ja perinteisillä kirjailijaverailuilla, mutta niiden lisäksi tarvitaan uusia vinkkamisen tapoja ja matalan kynnyksen vuorovaikutteisia tapaamisia kirjailijoiden kanssa. Tämän hankkeen tarkoituksena on lisätä lasten, nuorten ja aikuisten lukuharrastusta tarjoamalla tilaisuus tapaamisiin ja keskusteluihin elävien kirjailijoiden kanssa sekä ammattilaisten ja asiakkaiden omalla kirjavinkkauksella.