Järjestä:

Löytyi 3 hanketta.

Kirjastokiri - uusia verkostoja tekemässä 2016

Kirjastokiri-hankkeen tavoitteena on kannustaa, kirittää ja kehittää Kainuun kirjastojen yhteistyötä lukemisharrastuksen ja kirjallisuuden tuntemisen edistämiseksi. Tavoitteena on suunnitella yhdessä ja jalkauttaa Kainuun neljässä aikaisemmassa kirjallisuuden edistämisprojektissa saatuja käytäntöjä maakunnan kaikkiin kirjastoihin. 

Aina voi oppia uutta - Henkilökunnan osaamisen kehittäminen 2016

Lukki-kirjastot (Karkkila, Lohja ja Vihti) sekä Siuntion kunnankirjasto hakevat avustusta henkilöstön kouluttamiseen.

Kirjasto uuden edessä 2016

Laatia kirjaston kehittämissuunnitelma kaupunginvaltuuston linjausten mukaisesti, parantaa henkilökunnan ja esimiesten osaamista kehittämistyössä ja hankkia yhteen kirjastoon lainaus/palautusautomaatti.

okm
avi