Järjestä:

Löytyi 7 hanketta.

Nettielämää - turvallisesti ja järki mukana 2015

Parantaa asiakkaiden tietoisuutta mm. tietoturvallisuudesta ja digitaalisesta lukutaidosta.

Kurikan kirjasto – kaikkien kirjasto 2015

Tavoitteena on avata kirjaston palveluita ja kokoelmia niille, joille lukeminen on työlästä esim. iän tai sairauden myötä. Kynnys palveluiden käyttöön voi olla korkea myös pelkästään tottumattomuuden takia. Hankkeen tarkoitus on opastaa kirjaston palvelujen ja aineistojen käytössä ja alkuun pääsemisessä sekä edistää aikuisväestön tietoyhteiskuntataitoja. Kirjastossa järjestettävien ihmisläheisten ja sosiaalisten tapahtumien sisällöllistä painotusta viedään hankkeen ajatuksen mukaisesti enemmän tietoyhteiskuntataitojen ja kokoelman laajan hyödyntämisen suuntaan. Erityisesti huomioidaan ikäihmiset ja erityisryhmät ajatuksella "jokaiselle lukijalle kirja".

Kirjasto on meidän juttu 2015

Kirjasto on meidän juttu -hankkeen tavoitteena on luoda yhteiskehittämisen toimintamalli, jossa nuoret ja aikuiset toimivat tasaveroisina asiantuntijoina.

Digitarinoita - elämykset kuvaksi ja ääneksi 2015

Digitarinat yhdistävät vanhaa tarinankerrontaperinnettä ja nykyaikaista digitaalista tekniikkaa. Digitarinalla voi tehdä lyhyitä ja helppoja koosteita erilaisista asioista, esimerkiksi kirjojen tarinoista tai omasta elämästä.

Älyhyllyn yhteisöllinen ulottuvuus 2015

Älyhyllyn yhteisöllinen ulottuvuus -hanke keskittyy henkilökohtaisen lukemisen sormenjäljen ja kirjallisuusblogien yhdistämiseen.

okm
avi