Sort by

Löytyi 9 hanketta.

Toiseksi pienimmästä kunnan kruunuksi 2018

Mäntsälän kirjasto on asukaslukuun suhteutettuna maamme toiseksi pienin kirjasto kunnassa, jonka väkiluku on ollut kasvava koko 2000-luvun ajan. Uusi kirjastolaki asettaa 6 §:ssä kirjaston tehtäväksi mm. tilojen tarjoamisen kuntalaisille oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn ja kansalaistoimintaan. Mäntsälän kirjaston nykyisissä tiloissa kirjastolain vaatimuksiin ei pystytä vastaamaan, joten hankkeen tavoitteena on herätellä asiakkaita, virkamiehiä ja kuntapoliitikkoja positiivisella, innostavalla ja kokemuksellisella tavalla miettimään ja suunnittelemaan Mäntsälän kirjaston tulevaisuutta ja tarkoituksenmukaisia, kirjastolain mukaisia tiloja ja -palveluita. Kunta- ja palvelurakenne muuttuu sote-uudistuksen myötä, joten myös sen vuoksi kirjaston kehittäminen osana houkuttelevia kuntapalveluita on tärkeää. Hanke liittyy teemaan Aktiivinen kansalaisuus, demokratia ja sananvapaus, koska tavoitteena on kirjaston kehittäminen yhteisölliseksi, kansalaistoiminnan tarpeita tukevaksi kohtaamispaikaksi. Myös teema Elinikäinen oppiminen sopii hankkeeseen, koska Mäntsälän kirjasto haluaisi tulevaisuudessa olla avoin ja monipuolinen työ- ja oppimisympäristö kuntalaisille.

Duunin uusi pointti - kirjastotyön sisällöt ja tilat uusiksi 2017

Hankkeen tavoitteena on kehittää toimintakulttuuriltaan uudenlainen, lapsiasiakkaisiin ammatillisesti painottuva kirjasto, jossa asiakaskohtaamisten painopiste on perinteisen tiskin ulkopuolella ja henkilökunnan osaaminen on paremmin ja näkyvämmin asiakkaiden saatavilla. Uusia asiakaspalvelumenetelmiä etsitään niin henkilökunnan kesken kuin yhdessä asiakkaiden kanssa palvelumuotoilua hyödyntävin menetelmin, ja näin syntyneiden ajatusten pohjalta luodaan paitsi Pointin uusi palvelupaletti myös sisustussuunnitelma tilankäytön uudistamiseksi. 

Asiakasnäkökulmaa asiointiin ja sujuvuutta kirjastotyöhön 2016

Asioinnin sujuvuuden tarkastelu ja parantaminen yleisesti sekä liittyen omatoimikirjaston käyttöönottoon.

Lähikirjasto omatoimikirjastoksi 2016

Hankkeen tavoitteena on Vihdin ainoan lähikirjaston, Kirkonkylän kirjaston, muuttaminen omatoimikirjastoksi. Tällä tavoin kirjaston aukioloaikaa on mahdollista laajentaa huomattavasti, joka mahdollistaa kirjaston paremman saavutettavuuden.

Kirjastopalvelujen koettu saavutettavuus ja kirjasto kansalaisen mielenmaisemassa. Tutkimushanke 2013

Hankkeessa toteutetaan tutkimus kirjastopalvelujen saavutettavuudesta ja asiakkuusprosessiin vaikuttavista mielikuvista. Hankkeen tavoitteena on luoda tietoa asiakkaiden tarpeista ja kirjaston palvelujen kehittämisen strategisista painopisteistä asiakaslähtöisestä näkökulmasta. Tutkimus toteutetaan kaksivaiheisena, kvantitatiivisena ja kvalitatiivisena ja se hyödyttää kirjastoja koko Suomessa.

Lukki-kirjastojen palvelut näkyville 2013

Lukki-kirjastot nimeävät markkinointityöryhmän, joka tekee markkinointisuunnitelman.

Ymmärrettäviä opasteita asiakkaille 2013

Porvoon kaupunginkirjasto - Uudenmaan maakuntakirjasto hakee projektirahaa asiakasviestintänsä selkeyttämiseksi ja graafisen ilmeensä uudistamiseksi.

Kopiointi-, tulostus- ja skannausmahdollisuudet ajan tasalle 2012

Tarkoituksena olisi hankkia asiakaskäyttöön uusi verkkoon kytketty kopiokone sekä väritulostin. Uudella kopiokoneella olisi mahdollista esimerkiksi skannata sähköpostiin sekä ottaa A3-kokoisia kopioita.