Järjestä:

Löytyi 3 hanketta.

Vinkkausta ja vierailijoita nuorille 2015

Yläkoululaisten ja nuorten innostaminen lukemisen ja kirjojen pariin on haastavaa ja se on jäänyt vähemmälle huomiolle kuin alakoululaisten lukuharrastuksen edistäminen. Hankkeen tavoitteena on kirjavinkkarin ja (kirjailija)vierailijoiden avulla saada yläkoululaisille ja nuorille kiinnostava kosketus kirjoihin sekä matalampi kynnys tarttua kirjoihin ja tulla kirjastoon.

Silkkaa sarjakuvaa yläkoululaisille 2013

Hankkeella pyritään tutustuttamaan yläkoululaiset laajasti sarjakuvien moninaiseen genreen ja lisäämään vähemmän tunnettujen sarjakuvien suosiota nuorten keskuudessa. Tavoitteeseen pyritään sarjakuvavinkkauksen ja sarjakuvatyöpajojen avulla.

Kirjailija nuorten maailmassa 2012

Siilinjärven kahdessa yläkoulussa ja lukiossa ei ole ollut kirjailijavierasta moneen vuoteen. Yhteensä näissä koulussa on noin 1200 oppilasta. Haluamme tarjota nuorille kirjailijavieraan, joka on käsitellyt omissa kirjoissaan ajankohtaisia ja nuorten elämässä vahvasti läsnä olevia asioita.

okm
avi