Järjestä:

Löytyi 7 hanketta.

Kirjasto kumppanina 2017

Kirjasto kumppanina -hankkeen tavoitteena on vahvistaa Kiteen kirjaston yhteisöllistä roolia ja näkyvyyttä.

Kirjasto kylässä 2016

Tässä hankkeessa haluaisimme kokeilla tapoja, joilla kuntalaiset voitaisiin saada tuntemaan aikaisempaa enemmän osallisuutta ja omistajuutta omaan kirjastoonsa. Tarkoituksena on saada kuntalaiset osallistumaan kirjastonsa kehittämiseen omista tarpeistaan lähtien.

Niin paljon kuuluu kirjastoon - monilukutaitovuosi 2017 2016

Tuoda kirjastoon uutta virtaa ja houkutella ei-käyttäjiä kirjaston asiakkaiksi ja viedä kirjasto pois tutulta toiminta-alueeltaan. 

Taitoja ja tarinoita - kirjailoa kyliin ja kulmille 2015

Kirjaston tapahtumatuotantoa monipuolistamalla edistää eri ikäryhmien lukemisharrastusta sekä tuoda esiin kirjaston rooli erilaisten taitojen ja harrastusten kehittämisessä.

JÄRKI - Järjestöjen ja kirjaston yhteistyön kehittämishanke 2013

Projektin tavoitteena on tavoittaa ei-kirjastonkäyttäjiä ja houkutella heitä kirjastoon erityisesti heille suunnatuilla tapahtumilla. Kantavana ideana on madaltaa kynnystä kirjastoon tulemiseen ja informoida kirjaston palveluista mahdollisimman kohdennetusti ja räätälöidysti. Kanavana ei-käyttäjien tavoittamiseen käytetään paikallisia ja alueellisia järjestöjä, harrasteseuroja ja yhdistyksiä.

Kirjasto ihmisten keskellä 2012

Hankkeen tarkoitus on tehdä yhteistyötä eri järjestöjen kanssa. Eri järjestöille (nuoret, eläkeläiset, työttömät, Martat ms.) tehtävän kyselyn avulla kartoitetaan tietämys kirjaston tarjoamista palveluista. Muodostetaan "Kirjaston ystävät"-ryhmä, jonka kanssa yhteistyö jatkuu.

Osallistavalla suunnittelulla muuntuva tila Myllykosken kirjastoon 2012

Myllykosken kirjaston entisestä atk-luokasta tehdään ajanmukaisin laittein varusteltu muuntuva tila nuorten omatoimiseen käyttöön, mediakasvatukseen ja kirjastonkäytön opetukseen. Satuhuonekäyttöä parannetaan sisustusratkaisuin. Tila suunnitellaan myös aikuisväestöä houkuttelevaksi kokous- ja koulutustilaksi.

okm
avi