Järjestä:

Löytyi 2 hanketta.

Kurikan kirjasto – kaikkien kirjasto 2015

Tavoitteena on avata kirjaston palveluita ja kokoelmia niille, joille lukeminen on työlästä esim. iän tai sairauden myötä. Kynnys palveluiden käyttöön voi olla korkea myös pelkästään tottumattomuuden takia. Hankkeen tarkoitus on opastaa kirjaston palvelujen ja aineistojen käytössä ja alkuun pääsemisessä sekä edistää aikuisväestön tietoyhteiskuntataitoja. Kirjastossa järjestettävien ihmisläheisten ja sosiaalisten tapahtumien sisällöllistä painotusta viedään hankkeen ajatuksen mukaisesti enemmän tietoyhteiskuntataitojen ja kokoelman laajan hyödyntämisen suuntaan. Erityisesti huomioidaan ikäihmiset ja erityisryhmät ajatuksella "jokaiselle lukijalle kirja".

E-nälli - tiedä, taida verkossa 2012

E-nälli hanke opastaa asiakkaat oivaltamaan e-aineistojen ja verkkopalvelujen maailman. Hankkeen tavoitteena on parantaa nykyisten e-aineistojen saavutettavuutta ja lisätä niiden tarjontaa. Asiakkaiden käyttöön hankitaan ajanmukaiset laitteet ja opastusta varten opetusvälineet. Järjestetään säännöllisiä asiakasopastuksia seniorieille. Asiakkaat voivat varata myös henkilökohtaisen opastuksen. Lapsille ja nuorille järjestetään tiedonhaun ja median käytön opastusta. Markkinoidaan e-aineistoja ja verkkopalveluja.

okm
avi