Sort by

Löytyi 5 hanketta.

Kulttuurikyytiä kylille 2017

Tavoitteena on jatkaa edellisen hankkeen (Tablettikuuri: energiaa ja luovuutta kirjaston nuorisotyöhön) innoittamana nuortenkirjastotyötä ja pyrkiä lisäämään nuorten kirjastonkäyttöä, sisältöjen tuntemusta, lukemisharrastusta ja kulttuurista osallisuutta yhdessä kunnan nuorisopalvelujen kanssa. Yhteistyöllä pyritään osallistamaan nuoret paitsi keskustaajamassa myös kylissä, joissa on vain vähän tai tuskin ollenkaan kulttuuritapahtumia. Erilaisin peli- ja elokuvailloin sekä tapahtumin myös lähikylien nuoret pääsevät kulttuurin äärelle.

Lasten- ja nuortenosaston laajennushanke 2015

Tavoitteena saada lisää tilaa, selkiyttää kokoelmien ryhmittelyä ja esillepanoa, parantaa osaston viihtyisyyttä ja monipuolistaa osaston palveluita.

Lempäälän kirjastojen opetus- ja mediakasvatusvälineistö keskiössä 2014

Monet koululuokat käyttävät ahkerasti Lempäälän kirjastojen opetuspalveluita ja kirjaston henkilökunnalla on paljon hyviä ideoita opetuksen kehittämiseksi. Esteenä useiden ideoiden käyttämiselle opetus- ja mediakasvatustuokioissa on välineistön puute. Opetusta annetaan joko luennoimalla ja heijastamalla valkokankaalle tai näyttämällä kirjaston asiakastietokoneelta. Samoja tiloja ja tietokoneita käyttävät asiakkaat, joten jonoja syntyy, eivätkä kaikki pääse tunnin aikana aina itse kokeilemaan rauhassa. Onnistuneiden oppimiskokemusten saaminen olisi tärkeää lapsille, joten Lempäälän kirjasto hakee avustusta teknisen välineistön hankkimiseen lasten- ja nuorten kirjasto-opetuksen ja mediakasvatuksen kehittämiseksi nykyvaatimuksia vastaamaan.

Yökirjasto (jatkohanke) 2013

Kurikan kaupunginkirjaston Yökirjasto-hankkeelle jatkoanomus, teemana Pelit ja pelaaminen.