Järjestä:

Löytyi 2 hanketta.

Stoori nuorille! Nuorten osallistaminen palvelujen kehittämisen välineenä 2018

Projektissa suunnitellaan ja muodostetaan nuorista koostuva nuorten raati, joka osallistuu Turun pääkirjaston nuorten alueen kehittämiseen ja toimintaan. Nuorten raadin käytettäväksi käytetään osallistavaa budjetointia, jonka nuoret saavat käyttää esimerkiksi tapahtumiin tai näyttelytoimintaan. Nuoria pyydetään mukaan mahdollisimman monipuolinen ryhmä yläkouluikäisiä, n. 10 henkilöä.

Tavoitteena on nuorten alueen kehittäminen ja nuorten osallistaminen toimintaan. Tämän kaltainen toiminta auttaa nuoria myös verkostoitumaan ja ehkäisee syrjäytymistä. Samalla se tuo nuorten omaa ääntä ja näkökulmaa paremmin mukaan nuorten alueen työhön.

Hankkeen tarkoitus on myös se, että nuoret tuntevat nuorten alueen omaksi alueekseen ja kokevat että he voivat vaikuttaa alueeseen ja palveluiden laatuun. Hanke tukee nuorten aktiivista kansalaisuutta.

Hanke on tarkoitus toteuttaa vuoden 2018 aikana. Hankkeen tuloksien pohjalta tehdään myös opinnäytetyö.

Hanke tukee teemaa 4. Laatu, vaikuttavuus ja innovaatiot.

Näkymätön näkyväksi: kirjastoaineistojen paikannus- ja suosittelusovelluksen kehittäminen 2018

Isojen yleisten kirjastojen kokoelmat ovat laajat ja sijaitsevat eri puolilla kirjastotiloja. Kirjastoilla on yhä enemmän toimipisteitä, joissa asiakas asioi omatoimisesti, ilman että henkilökunta on paikalla opastamassa.

Tarvitaan uusia sovelluksia, jotka ohjaavat asiakasta paikantamaan aineiston kirjastotilassa ja suosittelevat jo hyllystä löytyneeseen teokseen liittyvää muuta aineistoa, myös sitä aineistoa, joka ei juuri sillä hetkellä ole paikalla, joka on varastossa tai digitaalisessa muodossa (e-kirjat).

Turun kaupunginkirjastolla on jo käytössään kokoelmiin liittyvä raportointityökalu, joka analysoi kokoelman sisältöjä ja anonymisoitua lainausdataa. Tämän datan hyödyntämiseen tarvitaan uusien paikannus- ja suosittelusovellusten kehittämistä. Myös raportointityökalua on kehitettävä, ja kehitystyössä painotetaan kokoelmanhallinnan näkökulmaa, myös varasto- ja e-kirjakokoelman osalta.

Raportointi- ja analyysityökalu sekä sen pohjalle rakennettavat paikannus- ja suosittelusovellukset voidaan ottaa käyttöön myös muissa kirjastoissa. Ne eivät ole esimerkiksi kirjastojärjestelmäsidonnaisia. Projekti toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän kaupunginkirjaston kanssa. Se on jatkoa syksyllä 2017 käynnistyvälle Big data koko-elmatyön kehittämisessä -yhteistyöprojektille.

okm
avi