Järjestä:

Löytyi 5 hanketta.

Eväitä lukunälkäisille 2014

Hyvinkään kirjasto järjestää vuosittain paljon erilaisia omia teemaviikkoja ja osallistuu myös moniin valtakunnallisiin teemaviikkoihin. Hankerahoituksen avulla hankkisimme kirjastoon kauno- ja tietokirjailijoita sekä kääntäjiä vierailuille liittyen teemaviikkoihin. Tarkoituksena on tarjota asiakkaillemme lisää mahdollisuuksia tutustua kirjailijoihin ja kirjallisuuteen monipuolisesti. Haluamme myös kehittää toimintaamme ja viedä kirjailijoita kirjaston lisäksi asumis- ja palveluyksiköihin ja tuoda näin vierailuja sellaisten henkilöiden ulottuville, jotka eivät itse pääse kirjastoon.

Rosvoseikkailuja kyläkouluissa 2014

Hankkeella pyritään lisäämään alakoululaisten lukemisharrastusta ja innostamaan heidät kirjoittamisen pariin tarjoamalla mielenkiintoinen aihepiiri.

Runoelämää 2014

Kutsutaan kaksi runoilijaa puhumaan omasta tuotannostaan.

Koheennuttava tarinakuvastin 2014

Hankkeen pääasiallisina kohderyhminä ovat lapset, ikääntynyt väestö ja kesäasukkaat.

Lukupiirit kohtaavat Kokkolassa 2014

Hankkeen toteuttamisen jälkeen Kokkolassa ja sen lähiympäristössä toimivilla lukuisilla lukupiireillä on toivottavasti yhteyksiä ja kenties yhteisiä jäseniä. Ainakin on syntynyt ideoita ja osallisuudenkokemuksia. Samalla kiinnostus kirjoihin ja kirjailijoihin on lisääntynyt, mikä näkyy myös kirjastojen käytössä. Koska lukupiiripäiviin toivottavasti osallistuu lukupiirejä Kokkolan kaupunginkirjastoista, Kälviän, Lohtajan ja Ullavan lähikirjastoista, kansalaisopistoista sekä kansalaisten vapaista yhteenliittymistä, luodaan yhteistoimintaverkostoja asian harrastajien ja kirjastojen kesken.

okm
avi