Sortera efter

Hittade 2 projekt.

Omatoiminen tila ja toiminta - käyttäjälähtöisen omatoimikirjaston kehittäminen 2018

Rantasalmella on tunnistettu tarve toteuttaa kirjastokonsepti, joka mahdollistaa sekä itsepalveluasioinnin että osallistavan tapahtumatuotannon, jota tilassa on jo kokeiltu onnistuneesti. Myös kirjastossa sijaitseva kunnan neuvonta ohjaa tilaan uudenlaisia asiakasvirtoja varsinkin lomakausina.

Kunta on alustavasti sitoutunut kunnantalolla sijaitsevan kirjaston rakenteellisten muutosten toteutukseen (TA2018) niin, että kirjasto voi kehittää rinnan sekä omatoimiasiointia että kirjaston yhteisöllistä toiminnallisuutta.

Hanke kuuluu teemaan 2. Aktiivinen kansalaisuus, demokratia ja sananvapaus: Kirjastotilojen kehittäminen yhteisöllisenä kohtaamispaikkana ja kansalaistoiminnan tarpeita tukevina tiloina.

Osallistava omatoimikirjasto - kirjaston monitoimijat 2017

Toiminnallisen ja kuntalaisia osallistavan omatoimikirjaston kehittäminen tilojen monikäyttöisyyttä painottaen.

Omatoimikonseptin mahdollistaminen niin, että itsepalveluun pohjautuvien kirjastopalvelujen rinnalle nostetaan kirjastoasiakkaiden omatoiminen tapahtumatuotanto eli kirjastotilan hyödyntäminen palveluaukioloaikojen ulkopuolella, iltaisin ja viikonloppuisin, yhteisöllisesti.