Sortera efter

Hittade 30 projekt.

Digitointilaitteet Ylä-Savon kirjastoihin 2013

Asiakkailta tulleiden toiveiden perusteella Ylä-Savon kirjastoverkko Rutakko haluaa monipuolistaa palvelujaan ja tarjota asiakkaiden käyttöön digitointilaitteet.

Pelipäivästä valtava mediakasvatuksellinen kokonaisuus 2013

Pelipäivän tarkoituksena on kannustaa viettämään yhdessä aikaa pelaten ja pelaamisesta keskustellen niin, että pelaamiseen liittyvät ennakkoluulot vähenisivät. Tavoitteena on saada lapset, nuoret, aikuiset ja vanhukset pelaamaan yhdessä.

Esteettömät tarinat 2013

Hankeen tavoitteena on madaltaa eri tavoin lukemisesteisten lasten ja aikuisten kynnystä nauttia tarinoista ja lukemisesta.
Järjestämme kahdessa lähikirjastossa maksuttomia lukiseuloja, lukukaverin, tarinateatteria, valokuvakerrontaa, tavutanssia, räppikerhon ja kirjallisuusterapeuttisia menetelmiä käyttäviä kasvuryhmiä aikuisille.
Lisäksi hankimme uusia apuvälineitä kaikkien käyttöön.

Koillis-Savon aluekirjasto alkuun! 2013

Määräaikainen kirjastovirkailija laatii aluekirjastojohtajan ohjauksessa vuoden 2013 aikana 1.1.2013 toimintansa aloittavalle Koillis-Savon aluekirjastolle Kuopion kaupunginkirjaston kokonaisuuden huomioon ottaen seudullisen laatukäsikirjan, kokoelmapolitiikan ja kirjastoyksikköjen henkilökunnan perehdyttämisoppaan.

Utveckling av Lukas-bibliotekens webbtjänster och bibliotekssystem 2013

Arena-sidorna, d.v.s. webbiblioteket kräver kontinuerlig uppdatering och utveckling för att kunderna ska vilja använda det. För att kunna fortsätta arbeta med denna utveckling, behöver Arena-huvudanvändarna inom biblioteket fortbildning. Hela personalen behöver fortbildning för att kunna använda Aurora-programmet optimalt i det interna arbetet, men även för att fungera bättre i kundtjänst.

Elämyksiä palvelukotiin 2013

Alueellamme on paljon senioreita. Laitoksissa asuvat seniorit jäävät kirjastopalveluiden ulkopuolella vaikka kuinka kehittäisimme ohjelmaa senioreille kirjastoissa. Kirjastohenkilökunta tarvitsee myös koulutusta kirjastoseniorityöstä, jotta se voisi palvella senioreita entistä paremmin niin laitoksissa kuin kirjastoissakin.

Hankkeen tavoitteena on antaa palvelukodeissa asuville senioreille virkkkeitä pitämällä palvelukodeissa 30 min- 1 h tunnin mittaisia kulttuurihetkiä, jossa luetaan pakinoita, vanhoja runoja ja otteita kirjallisuudesta. Tähän työhön palkataan kirjastoihminen tms. joka valitsee monipuolisen materiaalin kirjallisuushetkeä varten. Työntekijä kiertää kirikirjastojen palvelukodit yms. paikat. Työntekijä ottaa huomioon jokaisen kunnan omat erityispiirteet esim. omat kirjailijat yms.Tämän lisäksi kirjaston henkilökunnan osaamista kirjasto seniorityöstä on tarkoitus parantaa pitämällä koulutuspäivä aiheesta.

Tavoitteena on tuoda kirjallisuus ja kulttuuri eläväksi osaksi palvelukodin arkea. Tuomalla vanhoja lauluja, runoja ja muuta kirjallisuutta kirjaston kokoelmista. Näin voimme tarjota elämyksiä ja muistoja menneisyydestä. Tavoitteena on myös kirjaston henkilökunnan osaamisen lisääminen kirjastoseniorityössä.

Osaamisen kehittäminen Etelä-Kymenlaakson kirjastoissa 2013

Asiakaspalvelun ja siihen liittyvän osaamisen kehittäminen on alueen kirjastojen keskeisiä tavoitteita lähivuosina.

Nilsiän lähikirjasto esteettömämmäksi ja käyttäjäystävällisemmäksi 2013

Nilsiän lähikirjaston esteettömyyttä on parannettava rakentamalla sisäänkäyntiin pyörätuoliluiska ja sähköisesti avautuva ulko-ovi sekä hankittava korkea seniorituoli ja –pöytä lehtilukusaliin.

Nilsiän kaupunginkirjaston tullessa kuntaliitoksen myötä 1.1.2013 Kuopion kaupunginkirjaston lähikirjastoksi myös Nilsiän lähikirjaston asiakkaat pääsevät käyttämään FinELibin kautta hankittuja sähköisiä aineistoja. Jotta Nilsiän kirjaston kaikki asiakasryhmät pääsevät hyödyntämään mahdollisimman käyttäjäystävällisesti uusia sähköisiä aineistoja, Nilsiän kirjaston musiikkiosastolle tulee luoda rauhallinen kompakti soppi musiikin kuunteluun ja sähköisten aineistojen käyttöön. Asiakaskäyttöön hankitaan kaksi vain vähän tilaa vievää ja helppokäyttöistä Silence Media Center –multimediatuolia näyttöineen ja kauttimineen esteetöntä ja asiakaslähtöistä musiikin kuuntelemista sekä sähköisten näköislehtien ja e-kirjojen lukemista varten.

Vaski-kirjastojen esitteet selkokielelle 2013

Hankkeen tarkoituksena on käännättää selkokielelle Vaski- kirjastojen yhteiset käyttösäännöt maksuliitteineen, kaikkien Vaski- kirjastojen aukioloajat ja yhteystiedot .

Kirjastovipinät senioreille 2013

Kirjastovipinät senioreille on sarja erilaisia seniori-ikäisille suunnattuja kulttuuri- ja muita tapahtumia, jotka toteutetaan Kotkan pää- ja lähikirjastoissa sekä Haminan pääkirjastossa.
Tilaisuuksien aiheet on valittu seniori-ikäisten toiveista, joita esitettiin Mikkelin ammattikorkeakoulun opiskelijan Kaisa Horton Kotkan kaupunginkirjastolle tekemässä ”Kirjastovipinät senioreille: kyselytutkimus ja vuosisuunnitelma Kotkan kaupunginkirjastolle” – opinnäytetyössä (http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201204234848n). Tapahtumia suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä eri järjestöjen (SPR, vanhusjärjestöt, Kela) kanssa.

Musiikkivideotyöpaja! 2013

Musiikkiosastolla on annettu myös yksilöllistä opastusta studiolaitteiden käyttöön. Nyt suunniteltu Musiikkivideotyöpaja tarjoaa nuorille mahdollisuuden kertoa oman tarinansa kuvin, äänin ja sanoin samalla hyödyntäen sekä kirjaston mediaopetukseen tarkoitettuja tiloja että musiikkistudiota!

Mediakasvatuksen opetuspaketit kohderyhmille 2013

Tavoitteena on tuottaa mediakasvatukseen liittyvistä aiheista esityspaketteja, joita voi käyttää opettajille, vanhemmille sekä lapsille ja nuorille suunnatuissa tilaisuuksissa.

Lastenlevy Espoon alakoululaisille! 2013

Ideana on, että lastenkirjastotyöntekijät etsivät kontaktiensa avulla seudun eri koulujen musiikkiluokilta innokkaita lapsilaulajia. Samalla kirjaston musiikkiosaajat säveltävät ja sanoittavat kappaleita ja nauhoittavat niihin pohjat. Lapset harjoittelevat kappaleiden laulamista pohjien kanssa ennen varsinaista laulujen äänittämistä. Lasten lauluosuudet voidaan mahdollisuuksien mukaan äänittää esimerkiksi kirjastoautoissa, jolloin kirjastoauto kiertää liikkuvana studiona koulujen pihoissa. Nauhoitusten miksaus tapahtuu kirjastolaisten toimesta, mutta masterointiin tarvitaan ulkopuolista apua.

Levyä on tarkoitus painattaa niin paljon, että se voitaisiin jakaa koulunalkamislahjana kaikille Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan ekaluokkalaisille. (Esimerkiksi Tallinnan kaupunginkirjasto on onnistuneesti markkinoinut itseään lapsiasiakkaiden suuntaan jakamalla itse tuottamiaan kirjoja kaikille ekaluokkalaisille.) Levyjen ja kansien painatukset täytyy ostaa ulkopuoliselta taholta.

Syyhyttääkö sormis, sopisiko s-kirja? 2013

Kepri-kirjastoihin hankitaan sormitietokoneita eli tabletteja eli taulutietokoneita sekä s-kirjojen lukulaitteita eri valmistajilta ja eri hintaluokista.

Uusi talo - uusi ilme 2013

Hankkkeen tarkoituksena on laatia kirjastolle uusi esite ja uusi graafinen ilme. Näiden avulla markkinoidaan uutta pääkirjastoa ja annetaan tietoa kuntaliitoksen vaikutuksista kirjastopalveluihin. Kirjaston tiedottamista tehostetaan, varsinkin sosiaalisessa mediassa ja asiakkaita aktivoidaan osallistumaan palvelujen kehittämiseen.

ÄIJÄT KIRJAN KIMPPUUN 2013

Hankkeen kohderyhmä on keski-ikäiset (35-55-vuotiaat) miehet Lapuan kaupunginkirjaston ja Keski-Pohjanmaan maakuntakirjaston toiminta-alueilla. Projektin tavoitteena on saada keski-ikäiset miehet käyttämään aktiivisemmin kirjaston palveluja sekä edistää heidän lukemisharrastustaan. Keski-ikäiset miehet käyttävät suhteessa muihin ikä- ja sukupuoliryhmiin kirjastopalveluja keskimääräistä vähemmän. Eri tutkimuksissa on myös havaittu, että heidän lukemisaktiivisuutensa on keskivertoa vähäisempi.
Näin tuetaan kohderyhmän kulttuurisen pääoman kasvattamista sekä tiedollisia pyrkimyksiä. Tavoitteena on löytää ja vinkata miehille mielekästä kirjallisuutta faktasta fiktioon. Lähtökohtana on S. R. Ranganathanin ajatus siitä, että jokaiselle lukijalle löytyy hänen haluamansa kirja ja kirjasto on avoin, kehittyvä organismi, joka tarjoaa informaatiota ja kulttuuria koko kansalle.

Utveckling av Fredrika-nätverket 2013-2014 2013

Utveckling av Fredrika-nätverket 2013-2014, med fokus på det lokala och regionala, och med ambitionen att ge biblioteksservice även på svenska i Finland.

Kokoelman inventointi 2013

Kiteen, Rääkkylän ja Tohmajärven kirjastojen kokoelmien inventointi.

Kirjastopalvelujen tuottaminen seutukirjastossa – kyselyt Joensuun seutukirjaston henkilökunnalle ja asiakkaille 2013

Hankkeen aikana järjestetään kyselyt sekä Joensuun seutukirjaston asiakkaille että henkilökunnalle. Kyselyillä kartoitetaan, miten kirjastopalvelujen tuottaminen on onnistunut laajemmassa seudullisessa organisaatiossa. Millaisena asiakkaat ja toisaalta seutukirjaston henkilökunta näkevät kirjastopalvelujen tason alueella ja mihin suuntaan seudullisia kirjastopalveluja tulisi kehittää?

Osaaminen jakoon Päijät-Hämeen kirjastoissa 2013

Kehittämishankkeen tarkoituksena on parantaa Päijät-Hämeen maakuntakirjastoalueen kirjastojen osaamista vastaamaan muuttuneita tarpeita. Asiakkaiden tarpeet erilaistuvat  ja osaamista on uudistettava palvelutarpeen mukaisesti. 

Sidor