Järjestä:

Löytyi 2 hanketta.

Kohti omatoimikirjastoa 2015

Kohti omatoimikirjastoa

Hankesuunnitelma Kolarin kirjaston lehtisalin muuntamisesta omatoimikäyttöön soveltuvaksi valmistui vuoden 2013 lopulla. Hanke olisi ollut rakennusteknisesti vaativa ja oli muuttanut rakennuksen ulkoprofiilia (ovi nykyisen lehtisalin seinään). 

Hankehakemusta ei kuitenkaan lähetetty koska päätettiin odottaa kokemuksia jo toteutetuista omatoimikirjasto-hankkeista, joissa on hyödynnetty uusinta ja kohtuullisen edullista  kulunvalvonta- ja kirjastoautomaatiotekniikkaa. Kokemukset omatoimilehtisaleista ja omatoimikirjastoista ovat olleet lähes poikkeuksetta positiivisia. Kirjaston aukioloaikoja on kyetty lisäämään, asiakkaat ovat voineet palauttaa ja lainata aineistoa kirjaston aukioloaikojen ulkopuolella, kirjastojen muita palveluja on mahdollista käyttää esim. iltaisin tai viikonloopuna. Kolarin kirjastoon on perustettu digitointikeskus, hankittu e-lehtitietokanta ja asiakaskäytössä on 6 tietokonetta. Omatoimikirjasto mahdollistaa myös kirjastotilan tarjoamisen esim. yhdistysten tai muiden ryhmien kokoontumistilaksi.  Järjestyshäiriöita tai muuta epäasiallista toimintaa ei ole juuri esiintynyt.

Kolarin kunta on maantieteellisesti laaja ja koostuu kirkonkylästä, jossa sijaitsee pääkirjasto ja muista kylistä, joita palvelee kirjastoauto joka kolmas viikko. Aukioloaikojen laajentaminen parantaa kaikkien kirjaston asiakkaitten kirjastopalvelujen saatavuutta mutta oleellisesti se vaikuttaa muualla kuin kirkonkylässä asuvien kirjastopalvelujen saatavuuteen. 

Kirjahmiset kylässä 2015

Lukuinnostuksen nostattaminen.

okm
avi